Mallaspulla matkailee: Santorini

Yksi matkailu-unelmamme toteutui syys-lokakuun vaihteessa, kun vietimme viikon Kreikkaan kuuluvalla Santorinin saarella. Olin kuullut tästä upeasta saaresta paljon ja nähnyt houkuttelevia kuvia valkoisia taloista, sinisistä kupoleista, kimmeltävästä merestä ja upeista auringonlaskuista niin paljon, että oli korkea aika päästä kokemaan tämä kaikki itse. 

Reissasimme Santorinille kymmenen hengen porukalla Aurinkomatkojen kautta, mikä teki matkasta erittäin yksinkertaisen kaikin puolin. Majoituimme Kamarin lomakylään, joka sijaitsee saaren itäpuolella ja on pieni, rauhallinen kylä lähinnä turisteille. Hotellimme Aegean Plaza oli hyvätasoinen, siisti ja sijaitsi 50 metrin päässä rantakadulta. Hotellin yläpuolelta lensi monta kertaa päivässä isoja lentokoneita lentokentän sijaitessa parin kilometrin päässä. Koneiden bongaus olikin meille suurta hupia! 

Rannallakin olisi voinut vielä hyvin uida veden lämpötilan ollessa reilu 20 astetta, mutta preferoimme tällä kertaa hotellin isoja uima-altaita. Santorini on tulivuoriperäinen saari ja näin ollen kaikki rannat ovat pientä ja isompaa kiveä täynnä; kuumina päivinä ne myös polttavat jalkapohjia. Hiekkarantojen haikailun sijaan kannattaakin varustautua rantakengillä, joilla voi mennä uimaan, sillä veden pinnan alla vaanii myös kiviä runsain mitoin. 

Kamarin lomakylässä olisi halutessaan voinut viettää vaikka koko viikon altailla löhöillen ja rantakadun ravintoloista nauttien, mutta suosittelemme lämpimästi saareen tutustumista. Tulivuoriperäinen saari on pieni, noin 20 kilometriä pitkä ja suurimmillaankin vain kuutisen kilometriä leveä. Saaren siis koluaa helposti läpi päivässä tai parissa, ja vuokra-auton hankkiminen onkin suositeltava ohjelmanumero muutamalle päivälle. Itse nappasimme seitsemän hengen minibussin hotellin kautta päiväksi ja kiertelimme eri kyliä rauhalliseen tahtiin päätyen illaksi ihailemaan auringonlaskua saaren eteläkärkeen Akrotirin lähistölle. 

Autoilukulttuuri on kreikkalaiseen tapaan rento (tai hurja), liikennesäännöistä tai stop-merkeistä ei pahemmin välitetä, ja kiemuraiset ja kapeat tiet vuoren rinteillä tuovat pientä lisäjännitystä matkan tekoon. Ja jos kuskin sattuu tekemään mieli vaikkapa jäätelötuuttia kesken ajon, ei muuta kuin auto parkkiin keskelle risteystä, kipaisu kauppaan, ja niin matka jatkuu taas. Kyllä ne takanatulijat sen verran jaksavat odottaa (Mallas: "Tässä ehkä pientä liioittelua...").

Jos autoilu ei houkuta, paikallisbussit ovat kätevä vaihtoehto liikkumiseen. Kaikki bussit kulkevat Firan kautta, joten lomakylästämme lähdimme aina ensin Firaan ja jatkoimme sieltä haluamaamme paikkaan. Bussimatka maksaa 1,80 euroa riippumatta kohteesta; vaihtotaksoja ei ole. Bussit ovat myös hyväkuntoisia ja enemmän suomalaisten tilausajobussien tyylisiä pehmeine penkkeineen ja verhoineen. Aikataulut sen sijaan elävät viikosta toiseen, joten bussipysäkille (joka voi olla vaikka keskellä risteystä) kannattaa mennä odottelemaan rauhassa eikä hermostua myöhästymisestä. Vaikka olimme liikkeellä lomasesongin jo mentyä, bussit olivat hyvin täysiä ja niissä joutui monesti seisomaan turistien pakkautuessa sisään. En halua edes kuvitella ihmislaumojen määrää keskikesällä! Muutoinkin sesongin ulkopuolella kannattaa matkustaa Santorinille, sillä lämpötilat olivat nyt jo siedettäviä (22-25 astetta), ravintoloissa ja rannoilla hyvin tilaa, ja monissa kaupoissakin pienet alennusmyynnit menossa ennen turistikauden loppumista.

Santorinin pääkaupunki Fira sekä pohjoiskärjessä sijaitseva Oia taitavat olla ne kuuluisimmat ja tärkeimmät nähtävyydet saarella, sillä nämä pienet kylät on rakennettu korkealle vuoren rinteisiin, ja näköalat kylien kujien varsilta ovat mykistyttävän upeat. Täältä on myös napattu Kreikan matkailun mainoskuvat, mitä en ihmettele lainkaan. Toinen toistaan valkoisempia taloja, kapeita mukulakiviteitä, niitä kaivattuja sinisiä kupolikattoja, merinäköaloja ja niin pois päin. Kuvat puhukoot puolestaan.

 

 

 

 

Santorini on tunnettu erityisesti auringonlaskuistaan, ja Oian kylässä ovat kuulemma ne upeimmat hetket, mitä varten sinne suunnistaakin joka ilta valtava turistilauma niitä ikuistamaan. Me jätimme Oian tällä kertaa väliin ja ihailimme auringonlaskua kolmesti: Firassa, merellä kuunariristeilyllä sekä Akrotirin niemessä. Täysin emme onnistuneet kokemaan auringon luvattua vajoamista suoraan mereen, sillä pilvet haittasivat näkyvyyttä kriittisellä hetkellä. Mutta upeita ne olivat joka tapauksessa!

Matkalle kannattaa pakata mukaan hyvät kengät, sillä muhkuraisten polkujen lisäksi saarelta löytyy hyviä patikointimahdollisuuksia. Kamarin kylän vieressä sijaitsevalle Mesa Vounon kukkulalle nousimme heti ensimmäisenä lomapäivänä hetkellisen päähänpiston saattelemana, kevyet sandaalit jalassa. 360 metrin korkeusero, kiemurainen vuorenrinne ja parin tunnin vaellus tuntuivat nilkoissa seuraavana päivänä aikamoisen mukavasti. 

Nousu kuitenkin kannatti, sillä ylhäällä vuorella sijaitsee muinainen Thiran kylä, joka oli eri laskujen mukaan n. 3000 eKr. ajalta peräisin. Rauniot olivat hyvin alkeelliset, mutta hienojen maisemien vuoksi sielläkin kannattaa piipahtaa, jos aikaa riittää.

Toinen patikkareittimme kulki Firasta Oiaan pitkin kalderan reunaa korkealla rinteellä, joten näköalat olivat koko 12 kilometrin reitin ajan mahtavat. Määränpää eli Oian kylä oli koko ajan näkyvissä, joten alkuun pitkältä tuntunut matka sujui lopulta kepeästi. Varaa matkaan aikaa ainakin kolme tuntia, jos haluat napsia kuvia matkan varrella rauhassa. Me talsimme reitin reippaasti kahdessa tunnissa, mutta emme juuri pysähdelleet kuvaamaan; tarvittavat valokuvat oli otettu jo aiempina päivinä. 

Lapsille Santorini ei ole paras mahdollinen kohde, sillä esimerkiksi rattaiden kanssa liikkuminen on lomakyliä lukuunottamatta käytännössä mahdotonta. Korkeuserot ovat valtavia kallion rinteisiin rakennetuissa kylissä, portaita on jatkuvasti ja tietkin niin muhkuraisia, että aikuistenkin täytyi jatkuvasti katsoa, mihin milloinkin oli astumassa. Matkaseurueessamme olleet kaksi pientä tyttöä viihtyivät kuitenkin hyvin hotellialueen uima-altaissa, rannalla kiviä keräämässä ja kreikkalaisten tarjoilijoiden suomassa suuressa huomiossa. 

Lopuksi pari sanaa aaseista. Heti ensimmäisenä päivänä törmäsimme matkamuistomyymälöissä aaseihin mukeissa, jääkaappimagneeteissa, pyyhkeissä, pullonavaajissa ja postikorteissa, muutamia mainitakseni. Koska teiden varsilla ei juuri ollut aaseja näkynyt, ihmettelimme tätä valtaisaa aasi-innostusta. Kunnes pääsimme Firaan ja eksyimme mukulakivikaduilla sotkuisemmalle kujanpätkälle, haistoimme pistävän lemun – ja törmäsimme aasilaumaan. Aasit, kuten niin monet muutkin asiat Santorinilla, on vuorenrinnekylissä valjastettu turistien käyttöön, jotta laiskajalkaiset matkailijat pääsisivät käymään satamissa ja rannoilla kävelemättä jyrkkiä rinteitä ylös alas. Tokihan aasiretkestä saa myös valokuvan muutaman euron maksulla. 

Me emme hypänneet aasin selkään, vaan kävelimme saman reitin jalkaisin ylhäältä Firasta alas satamaan. Jos olet eläinkammoinen (kuten minä), harkitse tätä kahdesti, sillä aasit kulkevat polkua melko vapain mielin, ja ohjaksissa olevat turistit eivät osaa heitä suitsia. Jouduimme muutaman kerran hyppäämään "turvaan" pieneen koloon polun varrella, kun aasilauma uhkasi jyrätä meidät. Varaudu myös runsaisiin jätöksiin ja karmeaan hajuun. Mutta jos minä selvisin siitä, selviät sinäkin! Ja alhaalla satamassa voit palkita itsesi mehevällä gyrospitalla ja hurauttaa takaisin ylös kaapelihissillä, kuten turistit konsanaan.

Juttusarjamme seuraavissa osissa tutustutaan kreikkalaisiin herkkuihin sekä Santorinin olutvalikoimaan.

- Pulla