keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Espanjalainen broilerkeitto

Kreikan matkalla tulimme syöneeksi sen verran reippaasti, että seuraavien päivien ruokasuunnitelmamme koostui lähinnä keitoista. Ajattelimme kuitenkin pysyä eteläisessä Euroopassa teemojen suhteen ja pohdimme, miltähän espanjalainen broilerkeitto voisi vaikuttaa. Joitain reseptejä olimme testailleet aikoinaan (esim. Andalucian kanakeittoa, joka myös jostain vanhasta lehtileikkeestä löytyi Espanjalaisen kanakeiton nimellä), joten niiden pohjalle oli helppo rakentaa oma pieni kokeilu. 


espanjalainen broilerikeitto broilerkeitto broileri kanakeitto espanja

Keiton pohjan muodostaa tomaattimurska, ja pääraaka-aineena on nimensä mukaisesti broileri. Lisää tukevuutta tulee pastasta, josta kannattaa valita pienikokoinen laji; näin syöminen on mukavampaa. Pilkoimme joukkoon sipulia, paprikaa ja herkkusieniä ja heitimme sekaan myös mustia papuja sekä maissia säilykepuolelta. Pieni lihalisäys vielä kinkulla ja meetvurstilla sekä mausteita runsaalla kädellä, ja keitto oli valmis!

Herkkusienistä ei lopulta aivan hirmuisesti irronnut makua, joten niiden poisjättämistä tai korvaamista esimerkiksi oliiveilla voi harkita. Lisäksi käyttämämme suikaloidut kinkku- ja meetvurstiviipaleet jäivät hieman valjuiksi, joten kannattaa ehkä kokeilla hieman paksumpia palasia. Jos haluat keitosta enemmän keittomaista (=juoksevaa), voit jättää makaronit pois tai ainakin vähentää niiden määrää. Oma versiomme vaikutti paksuudessaan hieman enemmän muhennukselta kuin keitolta, mutta toimivaa sekin oli.

espanjalainen broilerikeitto broilerkeitto broileri kanakeitto espanja

Espanjalainen broilerkeitto
500 g maustamattomia broilerisuikaleita
0,5 tl suolaa
1 tl savupaprikajauhetta
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
2 prk (à 400 g) tomaattimurskaa
2 kanaliemikuutiota
200 g herkkusieniä
1 tlk (340 g/280 g) maissia
1 prk (380 g/230 g) mustapapuja
100 g meetvurstia
100 g kinkkuviipaleita
2 dl pienikuvioista pastaa
1 l vettä
ripaus cayennepippuria

Pilko sipuli, valkosipuli, paprika ja herkkusienet sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita broilersuikaleet paistumaan rasvaan ja mausta suolalla ja savupaprikalla. Lisää sipuli ja valkosipuli ja paista hetki. Tämän jälkeen mukaan paprika. Hetken pyöräytyksen jälkeen laita mukaan tomaattimurskat ja vettä sopivasti. 

Lisää viipaloidut herkkusienet, maissi, pavut sekä kinkku, meetvurstit ja pasta. Keitä noin 10 minuuttia niin, että pasta kypsyy. Mausta cayennepippurilla ja sitruunamehulla. 

Tarvittaessa lisää vettä, sillä makaronit imevät sitä aikalailla.

- Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...