torstai 28. toukokuuta 2015

Mallaspullan katuruokaeväät: Salmiakkinyhtöpossua pitaleivällä

Ensimmäisestä nyhtöpossun eli pulled porkin valmistamisesta on jo muutama vuosi, ja olemme ehtineet kokeilla erilaisia variaatioita tästä hittiruokalajista. Joskus olemme laittaneet huisisti mausteita possun pintaan ennen uuniin menoa, joskus taas jättäneet sen paljaaksi ja maustaneet vasta kypsänä bbq-kastikkeella. Jälkimmäisen maku jäi hiukan valjuksi, joten suosittelen runsaskätistä mausteiden hieromista pintaan aina. Yön yli marinointi kannattaa, niin maut ehtivät tunkeutua hiukan syvemmälle lihaan. 


Kaikista olennaisin on tietysti matalassa lämmössä pitkään kypsentäminen. Usein olemme jättäneet lihan yön yli kypsymään 100-asteiseen uuniin, jolloin lopputulos on ollut ehdottomasti paras. Hiukan nopeammin saa valmista, kun kypsentää lihan 125-asteisessa uunissa. Liha on repimiskypsää, kun sisälämpötila on 93 astetta. Ilman mittariakin pärjää mainiosti, kun vaan antaa ajan kulua. Kun liha hajoaa pelkästä katseesta, se on valmista.

Tällä kertaa hulautimme joukkoon apteekista saatavaa Haganolin salmiakkimikseriä – salmiakkihullu kun olen. Laitoin sitä sekä raa'an lihan päälle yön yli imeytymään että valmiin, kypsän lihan joukkoon. Kannattaa maistella lihaa ja lisätä nestettä oman fiiliksen mukaan. Lihasta tuli mikserin mukana mustaa (erään henkilön sanoin koiranruoan näköistä...), mutta äärimmäisen hyvää. Salmiakin maku tuli esiin parhaiten, kun lihaa söi sellaisenaan tai salaatin kera. Pitaleivän sisällä muiden täytteiden kanssa lihan kyllä maistoi, mutta salmiakin maku hävisi aika pitkälti pois. Kannattaakin ehkä lisätä mikserin määrää vielä lisää, jos haluaa vahvan salmiakkisen maun tulevan myös leivän sisältä.

Pitaleivät teimme itse ja se kannatti: tällaisia kohonneita, pulleita leipiä et saa kaupan tiskistä. Jotta saat leipään ilmataskun, taikinapallo tulee kaulia littanaksi ja laittaa tulikuumalle pellille ilman leivinpaperia. Tein kaiken oikeaoppisesti, mutta siitä huolimatta pari leipää jäi littanaksi. Jos näin käy, leivän voi käyttää flatbreadin tapaan ja latoa lihat leipäviipaleen päälle. Maku on silloinkin aivan sama eli bueno.




Salmiakkinyhtöpossu
noin 1,5 kg possun kassleria tai lapaa
reilulla kädellä mausteita: rouhittua mustapippuria, chilijauhetta, savupaprikajauhetta, valkosipulijauhetta sekä suolaa
fariinisokeria
0,5 dl salmiakkimikseriä

Kypsän lihan joukkoon 1 dl salmiakkimikseriä tai maun mukaan.


Pitaleivät

8 kpl

2,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
0,5 rkl sokeria tai hunajaa
2 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
3-4 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Lisää +42-asteisen veden joukkoon suola ja hunaja. Sekoita kuivahiiva grahamjauhojen joukkoon ja lisää ne kulhoon. 

Lisää myös ruisjauhot ja sen verran vehnäjauhoja, että taikina jää kimmoisan pehmeäksi. Lisää lopuksi öljy ja anna taikina kohota kaksinkertaiseksi.

Laita uuni ja uunipelti kuumenemaan 250 asteeseen. 

Jaa taikina kahdeksaan palaan ja pyöritä palat pulliksi. Kauli pullat litteiksi, pyöreiksi leiviksi ja siirrä ne tulikuumalle pellille (älä laita leivinpaperia pellille). 

Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes pinta hiukan ruskistuu ja leivät pullistuvat.

Täytä leivät salaatinlehdillä, tomaatti- ja suolakurkkuviipaleilla, nyhtöpossulla sekä majoneesilla. Haukkaa ja anna naaman sotkeentua!


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...