torstai 7. toukokuuta 2015

Lapin ukon salaatti

Viime Kainuun-reissulta hankittua kylmäsavuporon palasta oli säilötty jääkaapissa hyvä tovi, koska eihän moista herkkua voi ihan minä iltana tahansa popsia. Täydellisen sopivaa hetkeä ei kuitenkaan meinannut löytyä, ja viimeisen käyttöpäivän lähestyessä päädyimme lopulta hyödyntämään sen osana lappilaishenkistä salaattia. Lisää pohjoisen taikaa siihen toi leipäjuusto, joka mietona pehmensi sopivasti poron suolaisuutta. Hyvä oivallus oli myös lisätä ikään kuin salaatin kastikkeeksi pienet pursotukset piparjuurimajoneesia, jonka kipakka maku täydensi makunautinnon. 


lapin ukon salaatti lappi lappilainen leipäjuusto poro savuporo lapinukko

Tämä salaatti sopii niin alkuruoaksi kuin isona annoksena myös pääruoaksi ja upeiden raaka-aineiden ansiosta sitä kehtaa tarjota paremmillakin illallisilla.


Lapin ukon salaatti
salaattisekoitusta (esim. jääsalaattia, tammenlehväsalaattia sekä rucolaa)
kylmäsavuporoa ohuina viipaleina
kirsikkatomaatteja
makeaa paprikaa
leipäjuustoa
piparjuurimajoneesia
viinirypäleitä (oman maun mukaan) 

Revi salaatit ja pilko vihannekset sekä leipäjuusto kunnon kokoisiksi paloiksi. 

Yhdistä aineet, pursota päälle hiukan piparjuurimajoneesia ja nauti!


- Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...