keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lusikkaleivät pääsiäiseksi

Pikkuleipien top 3 -listani sisältää kolme perinteistä herkkua: kaneliässät, mokkatäytteiset kissankielet sekä lusikkaleivät, joita kotonani on tarjolla monesti jouluisin ja pääsiäisen aikaan. Munanmuotoisina ne sopivatkin erityisen hyvin juuri pääsiäiseen, ja täytettä vaihtamalla niistä saa erimakuiset versiot tilanteen mukaan. Tällä kertaa laitoin väliin raikasta limettitahnaa, limecurdia.


lusikkaleipä lusikkaleivät pikkuleipä pikkuleivät leivonta pääsiäinen juhla biscuit

Vaikka napsin kotitekoisia pikkuleipiä mielelläni, en juuri koskaan tee niitä itse. Ehkäpä henkisenä esteenä on ajatus pienten keksien väkertämisestä hikisin tassuin, taikinan murentuessa palasiksi. Myöskään muisto talouskoulun ajoilta, jolloin herrasväen pikkuleivät piti kerta toisensa jälkeen tehdä uusiksi prikulleen oikean sävyn saavuttamiseksi, ei ole innostanut pikkuleipien tekoon. Nyt kuitenkin päätin olla rohkea ja leipoa elämäni ensimmäiset lusikkaleivät itse.

Lusikkaleipien teossa yksi olennainen asia on sopivan lusikan löytäminen. Lusikan pesän tulisi olla riittävän syvä ja kupera, jotta pikkuleivästä tulee kauniinmuotoinen. Käytin itse kummilusikkaani, joka toimi melko hyvin; hieman lisää syvyyttä olisin vielä kaivannut.

lusikkaleipä lusikkaleivät pikkuleipä pikkuleivät leivonta pääsiäinen juhla biscuit

Taikinanteko aloitetaan kiehuttamalla voita hetkisen aikaa kattilassa, jotta siihen tulisi kevyesti paahtunut maku ja myös valmiiden pikkuleipien väristä tulisi kullankeltainen. Voin kiehumisen kanssa tulee olla tarkka, jottei seos pala pohjaan. Itse keitin voita miedolla lämmöllä reilu 10 minuuttia.

Resepteissä oli pieniä eroavaisuuksia sen suhteen, laitettiinko taikinaa tekeytymään jääkaappiin ennen muotoilua vai ei. Itse en laittanut, vaan ryhdyin heti tekemään lusikoita sekoitettuani jauhot ja voin sekaisin. Taikina oli tuolloin aavistuksen lämmintä ja irtosi loistavasti lusikasta. Jopa epäilyttävän hyvin, mikä saattoi johtua hivenen liian vähäisestä jauhojen määrästä. Lusikkaleiväpäni nimittäin hiukan levisivät uunissa, minkä olisi voinut estää tekemällä ensin koekakun ja lisäämällä hiukan jauhoja. Niin tai näin, pikkuleipien teko on aina oma taikuuden lajinsa. Ja tärkeintähän on aina maku!

lusikkaleipä lusikkaleivät pikkuleipä pikkuleivät leivonta pääsiäinen juhla biscuit limecurd limetahna

Lusikkaleivät
200 g voita
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

väliin limecurdia; päälle tomusokeria

Sulata voi teräskattilassa ja anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. Lisää sitten sokeri, sekoita ja anna jäähtyä haaleaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää voisokeriseokseen ja sekoita tasaiseksi.

Painele taikinaa lusikan pesään ja liuta se kupera puoli ylöspäin pellille leivinpaperin päälle. Paista uunin ylätasolla 175 asteessa n. 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Levitä limecurdia joka toiselle pikkuleivälle ja paina toinen puoli päälle. Ripottele päälle tomusokeria ja säilytä jääkaapissa. Lusikkaleivät voi hyvin myös pakastaa.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...