keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Mantelikala

Jos olet etsinyt parasta reseptiä mantelikalalle, olet sen nyt tämän myötä löytänyt! Olin itse pitkään samalla etsintäretkellä, tai oikeammin etsiskelin ohjetta, jolla saisin omaan suuhuni ylipäätään soveltuvan lopputuloksen. 

Koulujen ja opiskelijaruokaloiden klassikkoannoksena mantelikala ei koskaan täysin uponnut itselleni. Joko kala oli paistettu rutikuivaksi, mantelia oli liian vähän tai kokonaisuus muutoin outo. Eihän pakastesein ja mantelilastujen yhdistelmä näin nopeasti mietittynä kauhean houkuttelevalta edes kuulosta eikä se sitä monesti ollut myöskään lautasella. 


Googlailin eri reseptejä ja mallailin mielessäni, miltä lopputulos tulisi maistumaan eri ohjeilla valmistettuna. Selvää oli, että mantelia pitää olla riittävästi, samoin tuhtia kermakastiketta. Päädyin lopulta soveltamaan Maku-sivun ohjetta siten, että tuplasin mantelilastujen määrän ja vaihdoin ruokakerman kuohukermaan. Ei lainkaan huonoja muutoksia ;) Päälle laitoin vielä herneenversoja, ne raikastavat makua ihmeellisesti.

Tarkkailin myös ruuan paistumista uunissa ja kokeilin kertaalleen kalan kypsyyttä veitsenkärjellä. Olethan siis tarkkana, ettet varmuuden vuoksi kypsennä kalaa turhan pitkään, koska läpikuiva sei ei ole hyväksi kenellekään.

Mutta tässä se mainio ohje; kokeile ja kerro, mitä pidit!


Mantelikala
400 g pakasteseitä
0,75 dl korppujauhoja
2 dl mantelilastuja
2 dl kuohukermaa
3 tl sitruunankuorta raastettuna
3 rkl tuoretta tilliä
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
rouhaisu mustapippuria

Koristeeksi:
tuoreita herneenversoja

Anna kalan sulaa huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia. Valuta ylimääräinen neste pois ja laita kalapalat uunivuokaan. Mausta kala sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita korppujauhot ja desi mantelilastuja kermaan. Lisää mukaan sitruunankuoriraaste sekä hienonnettu tilli. Anna seoksen turvota viitisen minuuttia ja lusikoi se sitten kalapalojen päälle. Ripottele loput mantelilastut päälle.

Paista mantelikalaa 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Älä paista kalaa kuivaksi! Koristele herneenversoilla.

Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.


- Pulla

torstai 9. tammikuuta 2020

Vapun rahkatorttu

Selailin Vappu Pimiän leivontakirjaa ja yllätyin positiivisesti, miten monta herkullisen helppoa reseptiä sieltä löytyikään omalle leivontalistalle. Hänen luottoreseptinsä, ranskalainen suklaakakku, on jo aiemmin testattu ja havaittu täydelliseksi. Koska se puuttuu vielä täältä blogista, saan siitä hyvän syyn leipoa kakkua pian uudelleen ;) 



Sillä välin on rahkatortun vuoro. Resepti on kirjan mukaan kulkenut Vapun matkassa jo toistakymmentä vuotta ja soveltuu hänen mielestään parhaiten tarjottavaksi talvella ja keväällä. Juuri sopiva aika siis tälle postaukselle! Rahka & pääsiäinen on kaikille tuttu yhdistelmä tietysti, mutta myös näin tammikuussa mehukas rahkatorttu sopii kaffepöytään hienosti. Sitruunainen rahka sekä aprikoosihillo tekevät tortusta raikkaan ja se säilyy hyvänä useamman päivän – ellei tule syödyksi sitä ennen!


Vapun rahkatorttu

Pohja:
150 g voita
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1,5-2 dl aprikoosihilloa tai -marmeladia 
2 tlk (400 g) sitruunarahkaa
0,5 dl sokeria
3 kananmunaa

Tee pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit sähkövatkaimella. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa välissä. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita nopeasti sekaisin. Levitä taikina jauhotetuin sormin leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halk. 24-26 cm).

Levitä pohjan päälle hillo. Sekoita rahka, sokeri ja munat keskenään ja kaada seos hillon päälle. Paista torttua 180-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä rauhassa ennen kuin irrotat sen vuoasta. 



- Pulla

perjantai 3. tammikuuta 2020

Toscanalainen papukeitto Pipsan tapaan

Lueskelin jokin aika sitten Pipsa Hurmerinnan keittokirjaa, joka on ilmestynyt jo aikaa sitten. Kivankuuloisia, simppeleitä reseptejä, joista nappasin useammankin talteen kokeilua varten. Yllätin itsenikin innostumalla tästä toscanalaisesta papukeitosta, sillä harjoittelusta huolimatta en edelleenkään juuri välitä pavuista. Pipsa kuitenkin osasi käyttää juuri oikeita lauseita houkutellakseen minutkin tätä keittoa kokkailemaan. Tuhti, ruokaisa, lämmittävä, silti kevyttä – juuri sellaista kaipaa näin tammikuussa.



Keiton paras puoli oli ehdottomasti tuoksu: hurmaava valkosipulin aromi leijaili kattilasta ja todellakin herätti ruokahalun. Keitto oli myös lupaamalla tavallaan lämmittävä, joten kokeile kylmänä päivänä tai vaikka flunssan iskiessä: valkosipuli ja kuuma liemi maistuvat silloin erikoishyvältä! Pavut sen sijaan maistuivat itseltään, mikä ei tässä tapauksessa ole meriitti. Voisin ehkä seuraavan kerran muussata pavut perunoiden tapaan, jolloin keitosta muodostuisi sakeampi ja vähempisattumainen. 

Toscanalainen papukeitto
2 isoa jauhoista perunaa
1 dl maitoa
1,5 l kasvislientä
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 tlk (400 g) valkoisia papuja
2 porkkanaa
2 rkl persiljaa
suolaa ja valkopippuria

Kuori perunat ja leikkaa ne kuutioiksi. Laita perunat, maito ja 4 dl kasvislientä kattilaan ja keitä perunat pehmeiksi (noin vartti). Muussaa perunat haarukalla nesteen joukkoon.

Kuullota hienonnettua sipulia öljyssä ison kattilan pohjalla kymmenisen minuuttia. Lisää sitten viipaloitu valkosipuli ja paista vielä minuutin verran. 

Kuori ja viipaloi porkkanat. Lisää porkkanat, pavut ja loppu kasvisliemi sipulien joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Sekoita perunamuusi, persilja sekä mausteet keiton joukkoon ja hauduta muutama minuutti.


- Pulla


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Sillijäädyke

Joka vuosi joulupöydässä täytyy olla jokin kalaisa kakku. Paras syntyy lohesta, ja blogin puolelta löytyy entuudestaan parikin ohjetta. Savulohikakku yhdistää sekä kylmä- että lämminsavulohen yhteen; vielä suurempi lempparini puolestaan on tämä lohimoussekakku, jota tänäkin vuonna valmistan. 

Mutta entäpä jotain kakkumaista sillistä? Aikani kaivelin sopivan helppoja ohjeita netistä ja päädyin tähän, Valion jäädykeversioon. Sillinystäville tämä on napakymppi, sillä maku on hyvin vahva. Ne, joille silli ei maistu, saattavat nyrpistellä tälle :D Joka tapauksessa jäädyke sopii mainiosti syötäväksi keitettyjen perunoiden kanssa alkupalapöydässä tai vaihtoehtoisesti blinien yhtenä seuralaisena.



Sillijäädyke
2 (150 g ) matjessillifileetä
1 dl ruohosipulia
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1,5 tl sitruunapippuria
1 rkl sitruunan mehua
2 dl kuohukermaa
2 rkl vodkaa

Kuutioi sillifileet pieniksi kuutioiksi. Vaahdota kerma kuohkeaksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Vodka ei ole välttämätön, mutta se parantaa mukavasti jäädykkeen koostumusta.

Kaada seos kelmulla vuorattuun vuokaan, peitä foliolla ja laita pakastimeen ainakin vuorokaudeksi. 

Ota sulamaan noin tunti ennen tarjoilua. Kasta vuoan pohja kuumaan veteen ja kumoa tarjoiluastialle. Tarjoa perunoiden tai blinien kanssa.


- Pulla

maanantai 16. joulukuuta 2019

Bataattilaatikko pekaanipähkinäkuorrutteella

Bataattilaatikko on salakavalasti kivunnut joulupöytään porkkanan, lantun ja perunan kaveriksi. Itse repäisin viime vuonna ja jätin nuo kolme kaverusta kokonaan pois ja paistoin pelkästään bataattisen version kinkun seuraksi. Tuttuja laatikoita oli ehtinyt pikkujouluissa ja joululounailla syödä riittämiin, mutta bataattilaatikolle löytyi vielä sijaa itse joulunpyhinäkin.



Amerikkalainen bataattilaatikko (reseptin nappasin Maku-sivulta) sai käsittelyssäni lisää jenkkityyliä niskaansa, kun kuorrutin sen pekaanipähkinöillä. Pekaanipähkinät hierottiin pehmeän voin, fariinisokerin ja vehnäjauhojen kanssa tasaiseksi seokseksi ja nosteltiin nokareina kauniin oranssin bataattisoseen pinnalle. Uunissa paahtuneet pekaanit ja makea bataatti sointuvat hienosti yhteen!


Bataattilaatikko
1 kg bataattia
2 dl kuohukermaa
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl siirappia
1 muna
1 tl suolaa
0,5 tl inkivääriä
ripaus valkopippuria
ripaus muskottipähkinää

Pekaanipähkinäkuorrute:
100 g pekaanipähkinöitä
30 g voita
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Kuori ja lohko bataatit. Keitä ne kypsiksi, valuta vesi ja survo soseeksi.

Lisää soseen joukkoon loput aineet ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Kaada seos voideltuun vuokaan.

Tee kuorrute. Rouhi puolet pekaanipähkinöistä ja sekoita ne pehmeän voin, fariinisokerin, vehnäjauhojen ja suolaripauksen kanssa. Nostele seosta nokareina uunivuokaan soseen päälle. Ripottele pinnalle loput kokonaiset pähkinät.

Paista 175-asteisessa uunissa tunnin verran. Jos pähkinät ruskistuvat liikaa, laita päälle leivinpaperi.


- Pulla

perjantai 6. joulukuuta 2019

Limesilakat joulupöytään

Joulu tulla jolkottaa! On aika miettiä, mitä joulupöydässä tänä vuonna olisi. Kinkusta viis, kalat kaikkinensa ovat minun herkkuani ja mitä useampaa sorttia, sitä parempi. Graavilohen ja valkosipulisilakoiden kuningasasemaa ei mikään horjuta, mutta sivurooliin sopii monenlaiset kalaherkut. 


Silakka on otollinen aines monenlaiseen maustamiseen ja marinointiin. Koska valkosipulisilakat tarjotaan tuhdin kermaisessa kastikkeessa, niiden seuraksi sopii jokin kevyempi ja raikkaampi. Limettiset maustesilakat ovat pirteän kirpsakoita ja maistuvat sekä perunoiden kera että saaristolaisleivän päällä. Kokeilisitko näitä tänä jouluna?



Limesilakat
3 kpl limeä
2 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
1 tl kokonaisia maustepippureita
500 g silakkafileitä
1 rkl merisuolaa
10 kpl kaffirlimenlehtiä

Pese limet hyvin juuresharjalla ja raasta niiden kuori ohuelti. Tarvitset kuorta kaksi teelusikallista. Purista niistä myös mehu.

Laita vesi, etikka, sokeri, limemehu ja -kuori sekä maustepippurit kattilaan. Kiehauta ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Poista silakoista selkäevät saksilla ja lado ne nahkapuoli alaspäin leikkuulaudalle. Ripottele suola kalojen päälle ja kääri ne rullalle. Asettele rullat vuorotellen kaffirlimenlehtien kanssa pieneen lasipurkkiin.

Kaada jäähtynyt liemi purkkiin ja anna maustua jääkaapissa vähintään vuorokausi.


- Pulla

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Överi-ihana suklaa-sitruunamoussekakku

Leipoisitko isänpäiväksi jotain superihanaa? Ehkä tällaisen överikakun? 




Överikakkujen aika taisi olla pari vuotta sitten, mutta minulle ne kelpaavat milloin vain. :) Yhdistelin tähän kakkuun Suklaapossun-blogin eri ohjeita ja kokonaisuudesta tuli hyvin suunmyötäinen, toisin sanoen täydellinen kakku. Pohjana on Suklaapossun ehdoton hitti, Mielettömän mehevä suklaapohja. Olen leiponut sitä useat kerrat ja se onnistuu todellakin aina olemaan yhtä herkullinen ja nimensä mukaisesti mehevä. Ohje on jännittävä, onhan siinä monenlaista ainetta, pari desiä vettäkin. Mutta noudata sitä vaan, lopputulos kyllä palkitsee.

Kakun sitruunatäyte puolestaan on tuttu Aurinkoisesta kevätkakustamme, jota myös olen leiponut monet kerrat. Ja kakun alkuperäinen resepti on sekin Suklaapossulta, kuinkas muutenkaan. Täytteen juju on sitruunasta puristetussa mehussa, joka hyydyttää sen täysin ilman liivatteita. Plussaa siitä, vaikken mikään liivatteiden välttelijä olekaan. Suklaa ja sitruuna muodostavat yhdessä hienon kombon, jossa täyteläisyys ja raikkaus ovat sopusoinnussa.

Kakun koristelussa voit päästää itsesi irti ja lapata siihen kaikkea, mitä haluat. Överi = mitä enemmän, sitä hienompi kaakku! 

Hyvää isänpäivää kaikille!



Mielettömän mehevä suklaapohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1,5 dl ranskankermaa
3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria


Sitruunatäyte:
1,25 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja mehu


Suklaapursotukset:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g tummaa suklaata (70 %)
1,5 dl tomusokeria
3-5 rkl maitoa

Koristelu:
strösseleitä
minipretzeleitä
fasupaloja
dominokeksejä
piparkakkuja
suklaarusinoita
suklaalevyn palasia


Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää mukaan öljy, vesi, ranskankerma sekä munat yksitellen hyvin sekoittaen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita kevyesti sekaisin.

Kaada taikina voideltuun 23-senttiseen irtopohjavuokaan ja paista 170-asteisessa uunissa 45-55 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, voit laittaa vuoan päälle foliota. Älä paista kakkua ylikypsäksi asti, sillä se on parhaimmillaan hieman tahmeana. Anna pohjan jäähtyä hyvin. 

Tee täyte. Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, sokeri sekä sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi jähmettymään.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja levitä täyte alemman pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin kolmeksi tunniksi ja laita sen jälkeen päällimmäinen pohja jämäköityneen täytteen päälle.

Tee suklaapursotukset. Rouhi suklaa pieneksi ja sulata mikrossa 15 sekuntia kerrallaan ja välillä sekoittaen. Jäähdytä suklaa huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa tuorejuustoa sähkövatkaimella minuutin verran ja vatkaa tomusokeri joukkoon. Lisää suklaa ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa vielä hetki, kunnes seos kuohkeutuu. Lisää maitoa ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes massa on sopivan paksuista kuorruttamiseen. Lusikoi seos pursotinpussiin ja pursota kakun päälle. Koristele överisti!



- Pulla
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...