keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Överi-ihana suklaa-sitruunamoussekakku

Leipoisitko isänpäiväksi jotain superihanaa? Ehkä tällaisen överikakun? 




Överikakkujen aika taisi olla pari vuotta sitten, mutta minulle ne kelpaavat milloin vain. :) Yhdistelin tähän kakkuun Suklaapossun-blogin eri ohjeita ja kokonaisuudesta tuli hyvin suunmyötäinen, toisin sanoen täydellinen kakku. Pohjana on Suklaapossun ehdoton hitti, Mielettömän mehevä suklaapohja. Olen leiponut sitä useat kerrat ja se onnistuu todellakin aina olemaan yhtä herkullinen ja nimensä mukaisesti mehevä. Ohje on jännittävä, onhan siinä monenlaista ainetta, pari desiä vettäkin. Mutta noudata sitä vaan, lopputulos kyllä palkitsee.

Kakun sitruunatäyte puolestaan on tuttu Aurinkoisesta kevätkakustamme, jota myös olen leiponut monet kerrat. Ja kakun alkuperäinen resepti on sekin Suklaapossulta, kuinkas muutenkaan. Täytteen juju on sitruunasta puristetussa mehussa, joka hyydyttää sen täysin ilman liivatteita. Plussaa siitä, vaikken mikään liivatteiden välttelijä olekaan. Suklaa ja sitruuna muodostavat yhdessä hienon kombon, jossa täyteläisyys ja raikkaus ovat sopusoinnussa.

Kakun koristelussa voit päästää itsesi irti ja lapata siihen kaikkea, mitä haluat. Överi = mitä enemmän, sitä hienompi kaakku! 

Hyvää isänpäivää kaikille!



Mielettömän mehevä suklaapohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1,5 dl ranskankermaa
3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria


Sitruunatäyte:
1,25 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja mehu


Suklaapursotukset:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g tummaa suklaata (70 %)
1,5 dl tomusokeria
3-5 rkl maitoa

Koristelu:
strösseleitä
minipretzeleitä
fasupaloja
dominokeksejä
piparkakkuja
suklaarusinoita
suklaalevyn palasia


Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää mukaan öljy, vesi, ranskankerma sekä munat yksitellen hyvin sekoittaen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita kevyesti sekaisin.

Kaada taikina voideltuun 23-senttiseen irtopohjavuokaan ja paista 170-asteisessa uunissa 45-55 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, voit laittaa vuoan päälle foliota. Älä paista kakkua ylikypsäksi asti, sillä se on parhaimmillaan hieman tahmeana. Anna pohjan jäähtyä hyvin. 

Tee täyte. Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, sokeri sekä sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi jähmettymään.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja levitä täyte alemman pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin kolmeksi tunniksi ja laita sen jälkeen päällimmäinen pohja jämäköityneen täytteen päälle.

Tee suklaapursotukset. Rouhi suklaa pieneksi ja sulata mikrossa 15 sekuntia kerrallaan ja välillä sekoittaen. Jäähdytä suklaa huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa tuorejuustoa sähkövatkaimella minuutin verran ja vatkaa tomusokeri joukkoon. Lisää suklaa ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa vielä hetki, kunnes seos kuohkeutuu. Lisää maitoa ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes massa on sopivan paksuista kuorruttamiseen. Lusikoi seos pursotinpussiin ja pursota kakun päälle. Koristele överisti!



- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...