Korealaisten miniburgereiden aikaan lupailin teille postaavani pian Hongkongissa oppimani uuden herkun eli kimchipossun. Maistoin tuolloin ensimmäistä kertaa kimchiä eli Korean kansallisruokaa ja olin hyvin varovainen, sillä luulin sen olevan polttavan tulista. Maku oli kuitenkin vain sopivan tulinen ja samalla jännittävän hapan ja niin herkullinen kuin hapatettu kiinankaali voi olla. ;) Minun oli pakko päästä syömään sama annos samassa paikassa vielä toisen kerran, mikä kertoo annoksen herkullisuudesta paljon. Hongkongissa kun ravintola- ja ruokatarjontaa on sen verran rutkasti, että samoihin annoksiin ei kannata aikaansa tuhlata kuin suurien herkkujen kohdalla.
Koti-Suomessa googlettelin reseptiä tälle ruoalle ja yhden löydettyäni noudatin sitä omin variaatioin. Ilman gochujang-chilitahnaa tätä ruokaa ei voi tehdä, sillä siitä tulee lihaan punainen väri ja ruoalle ominainen maku. Alkuperäisessä reseptissä gochujangin määräksi annettiin 1-4 ruokalusikallista siitä riippuen, kuinka tulista haluaa. Pistin kaksi lusikallista ja tuntui menevän nappiin. Toisaalta ruoan lopullinen tulisuus riippuu enemmän kimchin tulisuusasteesta ja määrästä. Maitolasi vieressä auttoi ainakin minua lepyttämään suuta. Maltaan mielestä ruoassa oli pelkästään mukava pieni jälkimaku, joten oikea määrä on jokaisen kokeiltava itse.
Kimchipossu
Marinadi:
2 rkl gochujang-chilitahnaa
2 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl raastettua inkivääriä
3 rkl sokeria
pari rouhaisua mustapippuria
500 g possun ulkofileetä
2,5 dl kimchiä
1 sipuli
2 kevätsipulin vartta
Yhdistä marinadin ainekset isossa kulhossa. Leikkaa possun ulkofilee ohuiksi viipaleiksi ja viipaleet 2-3 osaan. Laita lihapalat marinadin sekaan ja pyöritä hyvin sekaisin. Anna marinoitua vähintään 30 minuuttia, mutta pari tuntia olisi parempi. Jos pidät pidempään marinoitumassa, laita kulho jääkaappiin; muutoin liha voi odottaa huoneenlämmössä. Jääkaappimarinoitu kulho kannattaa ottaa puolisen tuntia ennen paistoa lämpenemään pöydälle.
Leikkaa sipuli suikaleiksi ja hienonna kevätsipulin varret. Wokkaa lihaa öljyssä viitisen minuuttia ja lisää sitten kimchi ja sipulit joukkoon. Paista, kunnes liha on kypsää.
Tarjoa riisin kera.
Tarjoa riisin kera.
- Pulla
Nyt on viikonlopulle yksi ruokalaji valittu! Kiitos ohjeesta!
VastaaPoistaMukava kuulla; toivottavasti maistuu! :)
PoistaMahtavaa! Teimme tätä illalla ja ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Lisäsimme alkuperäisohjeen mukaisesti myös porkkanoita, mutta ilman niitäkin pärjäisi.
VastaaPoistaTosi kiva kuulla, että tykkäsitte! Porkkanat varmaan sopii mukaan myös hyvin.
PoistaPakko tehdä- osastoa! Kiitos!
VastaaPoistaMe haettiin äsken taas uusi kimchipakkaus kaupasta, niin pääsee taas tekemään :)
PoistaTein tänään ensimmäistä kertaa ja ei todella jää viimeiseksi. Oli oikein hyvää. Kiitos hyvästä reseptistä!
VastaaPoistaVoi kun kiva kuulla, että tykkäsit paljon! Niin mekin :)
Poista