maanantai 28. elokuuta 2017

Mallaspulla maistelee: 2h+k, Tampere

Kahden yön kesälomareissu Tampereelle sisälsi odotetun käynnin 2h+k:ssa eli tuttavallisemmin Kaksiossa. Aleksanterinkadulla sijaitseva ravintola jakaantuu kahteen osaan: ravintolapuoleen sekä baariin, josta myös saa hiukopalaa nälän yllättäessä. 


2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi

Olimme olleet kaukaa viisaita ja varanneet pöydän, vaikka tavallisena tiistai-iltana voisi kuvitella tilaa löytyvän muutoinkin. Vaan eipä löytynytkään: ovella kävi tasainen virta ihmisiä, jotka joutuivat pettyneitä kääntymään pois pienen ravintolatilan ollessa täynnä. Me saimme jopa ikkunapöydän, mikä on aina juhlaa!

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi

Kaksio on kuuluisa etanoistaan, joita löytyi listalta neljää eri sorttia. Valitsimme toiselle aurinkokuivattu tomaatti, basilika, valkosipuli ja parmesan -etanat ja toiselle valkosipuli, yrtti, pesto ja parmesan -etanat – ja puolivälissä se totuttu lautasten vaihto pöydän yli, kuten teemme nykyisin lähes joka kerta. Suositeltava tapa, mikä helpottaa vaikeita annosten valintatilanteita! 

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi menu

Se, kumpi pannu oli parempi, on hankala kysymys. Pestoinen versio oli hitusen perinteisempi ja sen vuoksi aina niin hyvä, kun taas aurinkokuivatut tomaatit toivat kivaa vaihtelua toiseen annokseen. Juustoa oli kiitettävä määrä pannun pinnalla, tosin se olisi meidän makuumme saanut olla hiukan sulaneempaa ja pinnalta rapeampaa. Etanat eivät myöskään olleet niin tulikuumia kuin mihin olemme tottuneet. Se, ettei polta kieltään heti illallisen alussa, ei sinänsä ole huono juttu. Sen parhaan osan eli ihanan voisen liemen sai kaapia tuoreella leivällä, jonka kanssa tarjottiin tapenadetahnaa.

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi etanat aurinkokuivattu tomaatti

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi etanat

Maltaan pääruokavalinta oli sitruunainen kanapasta, jossa grillatun kanan rintafileen seurana oli valkoviinipohjainen voi-parmesankastike. Sitruuna sopi muutoin tuhtiin pastaan erittäin hyvin ja iso annos katosi viimeistä murua myöten. Myös pasta oli keitetty juuri sopivan hampaissa pureksittavaksi.

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi sitruunainen kanapasta

Pullan halloumisalaatti oli perinteisempi veto, joskin myös sopivan kookas viemään nälän (asia, josta ei koskaan voi olla ravintoloiden annossalaattien kohdalla varma..). Halloumia oli kaksi paksua viipaletta ja alta löytyi grillattua paprikaa, viinirypäleitä (joista ainakin viisi oli harmillisesti puoliksi pilaantuneita), paahdettuja pinjan- ja meloninsiemeniä sekä perusvihersalaattia. Kastikkeena oli sekä yrttiöljyä että iso kasa erittäin vahvaa valkosipuliaiolia. Aiolin joukosta löytyi jopa kokonainen kynsi, jonka pureksittuaan saattoi vain pahoitella kilometrin päähän asti kantautuvaa hajuaan.

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi halloumisalaatti

Jälkiruoan jätimme tällä kertaa väliin, mutta listalta olisi löytynyt muun muassa vadelmaparfait, crème brulée sekä jäätelöä. 

Mukava, rauhallinen ja välitön paikka, aidot kynttilät pöydissä ja mutkaton ruoka saavat meidät varmasti toistekin astelemaan Kaksioon.

2h+k kaksio tampere ravintola arvostelu mallaspulla maistelee ruokablogi

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...