Muistatko vielä pikaisen galette-piirakan, jonka esittelin viime syksynä? Pellillä valmistuvan avonaisen, ranskalaistyyppisen piirakan juju oli erittäin nopsaan valmistuva pohja, joka käytännössä vain puristeltiin muutamassa sekunnissa kokoon. Kun sain käsiini pussillisen kantarelleja, päätin leipoa samalla ohjeella kantarelligaleten.
Galeten pohjataikina on öljypohjainen ja hyvin helposti käsiteltävissä. Pohja painellaan käsin leivinpaperille ja täytetään siten, että reunoilta jää pari senttiä tyhjäksi. Näin reunat voidaan painella täytteen päälle ja galeten ominainen avonainen muoto saadaan luotua.
Piirakka on näppärä myös täytteidensä puolesta, sillä voit upottaa siihen jääkaapin jämät. Galette syö helposti sisuksiinsa nahistuneetkin kasvisten loput, kinkun rippeet, kuivahtaneet juustokannikat ja nuupahtaneet yrtit. Virallinen hävikkiviikko oli ja meni, mutta hävikistä herkuksi -ajattelu on aina toiminnassa!
Kantarelligalette
Pohja:
1 dl vettä
0,5 dl öljyä
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
Täyte:
1 l kantarelleja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
100 g fetaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
tuoretta basilikaa
Sekoita pohjan ainekset kulhossa ja puristele kasaan hetki, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Painele pallo leivinpaperin päälle pellille ja taputtele jauhotetuin sormin ohueksi, pyöreäksi levyksi.
Puhdista kantarellit ja paista pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää hienonnetut sipulit ja voi ja kuullota hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja kuutioi feta.
Levitä täyte pohjan päälle siten, että pari senttiä reunoilta jää tyhjäksi. Käännä reunat täytteen päälle.
Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Koristele basilikan lehdillä.
- Pulla
Tämä menee testiin! nam nam! :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiva kuulla! Toivottavasti tykkäät :)
Poista