keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Sydänystävän mango-possuwokki

Ennen bloggaamisen aloittamista ehdin kahdesti esitellä reseptiluomuksiani julkisuudessa. Molemmat kerrat ulottuvat yli 10 vuoden taa ja edustivat sisällöltään visusti terveellisen ruokavalion peruspilareita, julkaisufoorumeitaan myöden. 

Ensimmäinen oli Hyvä Terveys -lehden Kevytkokki-teemanumeron jälkiruokakilpailu, josta nappasin rukiisella omenahyveelläni kolmannen sijan. (Ensi syksyn omenasesongin aikaan voisi olla sopiva hetki tuoda tuo jälkkäriunelma bloginkin puolelle.) Toinen oli lääkäreille järjestetty sydänystävällisten ruokareseptien keräys, jonka tuotokset julkaistiin Sydänliiton kirjasessa. Innokas kokkailijanalku lähetti isänsä nimissä, Sydänkokki-nimimerkillä, mango-possuwokin ohjeen Sydänliittoon, ja ohje päätyi kirjan sivuille. Nyt se päätyy myös Mallaspullan kätevien arkiruokien sarjaan.
sydänystävällinen mango-possuwokki mallaspulla

Mango-possuwokki on edullinen, sydänystävällinen ja helppo ruoka, joka sopii erityisesti kevääseen tuontimangojen ollessa parhaimmillaan sekä edullisimmillaan. Tuoreen mangon sijaan ruoka valmistuu helposti myös säilykemangosta. Mangoa löytyy myös lihan marinadista, johon tulee vauvanruokahyllystä löytyvää mangososetta. Makean mangon vastineeksi marinadi saa potkua chilistä, valkosipulista ja sitruunamehusta.

sydänystävällinen mango-possuwokki mallaspulla

Lihana käytetään porsaan minuuttisuikaleita, jotka nimensä mukaisesti kypsyvät pannulla parissa minuutissa ilman pitkää haudutusaikaa. Jotta arkiruokailu sujuisi nopsaan, kasviksina käytetään pakastewokvihanneksia. Mikään ei estä sinua näkemästä hiukan enemmän vaivaa ja pilkkomasta niiden sijaan mukaan tuoreita sesongin vihanneksia ja juureksia. Kasvisten kypsymisaika voi tällöin olla hiukan pidempi kuin pakastevihanneksia käytettäessä.

sydänystävällinen mango-possuwokki mallaspulla

Mikä tässä niin sydänystävällistä on? Aika moni asia:
  • vähärasvainen porsaanliha 
  • hyvä rasvahappokoostumus lihassa
  • hyvää rasvaa pähkinöistä ja rypsiöljystä
  • runsas määrä kasviksia ja hedelmää
  • vähäinen määrä suolaa
  • kuitupitoinen täysjyvälisäkeriisi

Mango-possuwokki

Marinadi:
1 prk mangososetta
1 sitruunan mehu
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
3 rkl soijakastiketta
0,5 tl chilihiutaleita

400 g porsaan minuuttisuikaleita
1 rkl rypsiöljyä
500 g pakastewokvihanneksia (tai vastaava määrä tuoreita kasviksia pilkottuina)
1 kypsä mango (tai 1 prk mangosäilykettä)
1,5 dl vettä
mustapippuria ja tarvittaessa suolaa
0,5 dl paahdettuja maapähkinöitä
maizenaa suurustukseen

Koristeluun:
0,5 dl maapähkinöitä paahdettuna
srirachaa

Tarjoiluun:
täysjyväriisiä

Yhdistä marinadin aineet keskenään kulhossa ja lisää porsaan minuuttisuikaleet. Sekoita, jotta liha on kauttaaltaan marinadin peitossa ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mieluiten kaksi tuntia (yön ylikin sopii).

Ruskista suikaleet marinadeineen kuumassa öljyssä ja nosta lautaselle. Wokkaa vihanneksia noin viisi minuuttia, kunnes ne ovat sulaneet ja pehmentyneet. Jos käytät tuoreita kasviksia, wokkaa, kunnes vihannekset ovat melkein kypsiä, mutta niissä on vielä purutuntumaa.

Kuori mango ja pilko reiluiksi paloiksi. Jos käytät mangosäilykettä, valuta neste pois ja pilko. Lisää mango sekä lihasuikaleet kasvisten joukkoon pannulle. Lisää myös vesi ja suurusta maizenalla tarvittaessa pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää lopuksi pähkinät ja mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla.

Koristele annokset paahdetuilla maapähkinöillä ja srirachalla. Tarjoa täysjyväriisin kanssa.

sydänystävällinen mango-possuwokki mallaspulla

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...