Mallaspulla maistelee: The Cock, Helsinki

Helsingin reissumme ainoa pöytävarauksellinen ravintolakäyntimme osui ennalta tuntemattomaan The Cockiin. Varausta tai edes paikan valintaa emme tehneet itse, vaan se sisältyi häälahjaksi saamaamme Helsinki Challenge -päivään. Kiva, että joku teki valinnan puolestamme; kokeilemisen arvoisia paikkoja kun löytyy tästä pääkaupungistamme niin paljon, että yksi reissu ei riitä kuin saamaan stressin aikaiseksi.

Kaupunkipyöräilyn, boulderoinnin, graffitien sprayaamisen, runonlausunnan ja Lintseilyn päätteeksi olimme melko naatteja ja tallustimme nälkäisinä kasarmitorin laidalla komeassa kivitalossa sijaitsevaan kukkoravintolaan.

Selvisi, että The Cockin taustalla on sama Richard McCormick, jonka Sandro-ravintoloissa olemme kahdesti käyneet aiemmin (Kalliossa illallisella sekä Eirassa brunssilla). Oli siis lupa odottaa hyvää ruokaa, rentoa tyyliä ja ahdasta ravintolatilaa. Kaksi ensimmäistä pitivät paikkansa, kolmas ei onneksi. Sandrojen tilanahtautta ei täällä ollut samassa mitassa, ja me saimme ravintolan viimeisestä nurkkauksesta jopa oman pikkuloosin, johon muutoin kova puheensorina ei kuulunut niin paljon. Melutaso oli kylläkin aika kova siitä huolimatta: diskomusiikki jumputti ja koska kaikki pehmeä materiaali loisti poissaolollaan, mikään ei ollut vaimentamassa hälyä. Kuulimme kyllä toistemme puheen, samoin melkein joka sanan tarjoilijaltamme, joten ei hätää.

Miljöö oli siis hyvin karu ja pelkistetty, kuten nykyään on trendikästä. Lautaset olivat peltisiä, pöydät samoin, seinillä oli modernia taidetta ja vieressämme ollut ikkunanpoka oli kuvauksellisen vanha!

Saavuimme vartin verran ennen pöytävarausaikaamme, joten istahdimme baarin puolelle odottelemaan. Olimme sen verran ehtineet netistä lukea paikasta, että tiesimme odottaa pelkkää englanninkielistä palvelua. Lupsakka, Jari Sillanpäätä jostain syystä kovasti muistuttanut baarimikko toivotti meidät kuitenkin suomeksi tervetulleiksi ja pyöräytti Pullalle raikkaan makean Piscosourin: perulaista, pontikkaa muistuttavaa piscoa, limeä, munanvalkuaista ja sokeria. 

Baarin ideana on tarjota yksinkertaisia, sesonkiin sopivia drinkkejä itse alusta pitäen tehtynä. Baarimikon leppoisaa työskentelyä oli ilo seurata: ei kiirettä, häsellystä tai showmeininkiä, vaan mukavaa jutustelua ja samalla kauniiden drinkkien valmistamista. Hiukan suolainen oli drinkin hinta, 12 euroa, mutta menköön.

Pöydän saatuamme palvelu muuttui englanniksi, samoin menu löytyi vain englanniksi. Listalta löytyi pastoja, wingsejä, salaatteja, pihviä, aasialaisvaikutteisia kulhoja, flatbreadia, tartaria, ostereita... 

The Cockia on mahdotonta sijoittaa minkään teeman alle, mutta ei se ole tarkoituskaan. Tarjolla on sesongin mukaan vaihtuvaa ruokaa, joka on hyvää ja joista tehtyjä annoksia on kiva jakaa pöytäseurueen kesken. Oikeastaan kaipaisin enemmänkin tällaisia ravintoloita, joissa ei noudateta tiukasti tietyn maan ruokavalikoimaa tai jotain muuta (keinotekoista) rajausta, vaan tarjottaisiin sitä, mitä milloinkin halutaan. Kun tarjonta on korkealuokkaista, se ei muistuta sillisalaattia.

Valitsimme alkuun jaettavaksi kukon siipiä. Wingseihin erikoistunut Mallas antoi korkeat pisteet näille: lihaisia, hyvin kypsennettyjä ja päältä juuri sopivan tahmaisia. Tulisuutta ei ollut lainkaan, ja lisänä ollut wasabimajoneesi korianterin kanssa vei wingsit sopivasti itään päin.

Pakko oli ottaa vielä kuva "mitä tänään söin" -lautasesta. :)

Pullan pääruokavalinta oli Tokyo Bowl, trendikästä kulhoruokaa, jossa kevyesti grillatun lohen seurana oli sushiriisiä, kimchiä, avokadomajoneesia, edamame-ituja ja kaksi viipaletta kaunista, mutta ei minkään makuista watermelon radishia, jolle en löytänyt suomennosta. 

Kaunis annos, jonka aineksia ei tehnyt mieli sekoittaa, vaan maistella kutakin erikseen ja yhdessä. Raikkaita ja selkeitä makuja, ja annoskoko juuri sopiva.

Mallas otti Rotisserie Grilled Chickenin, jotta puolikkaan grillatun kanan kanssa oli tarjolla tahmaista sushiriisiä, kimchiä ja yakiniku-kastiketta. Siis kanaa, riisiä ja kiinankaalia suomeksi sanottuna, mutta hyvin maustettuna enemmän kuin osiensa summa.

Tilaa jäi vielä jälkiruoillekin, jotka normaaliin tapaan jaoimme puoliksi. Pulla ihastui enemmän tiramisuun, joka oli täydellisen kostea; Mallas tykkäsi hitusen enemmän sitruunatortusta, mutta molemmat olivat ihania.

Kiitämme: mielenkiintoista, monipuolista menua; yksinkertaisen hyviä annoksia; rentoa palvelua.

Toivomme parannusta: melutason alentamiseen akustisin keinoin.

- Pulla ja Mallas