Jääkaappiimme oli jäänyt jonkinmoinen palanen chorizo-makkaraa paellan jäljiltä ja sen viimeinen käyttöpäivä alkoi lähestyä uhkaavasti. Hieman kuin tilauksesta Helsingin Sanomien Ruokatorstaissa oli reseptinä Muhkea broileri-chorizoquiche, joka herätti kiinnostukseni. Halusin kuitenkin lisätä reseptiin oman pienen twistin ja päädyin lopulta tekemään quichen sijaan hieman terveellisemmän olutpiirakan.
Käyttämäni pohjataikina mukaili Kinuskileipomo Polan reseptiä, jota fiksasin omilla, hitusen terveellisemmillä jauhovalinnoilla. Olut teki pohjasta mukavan täyteläisen, mutta ei maistunut siinä liiemmin. Piirakkaa voi siis hyvin tarjota myös niille, jotka eivät oluesta välitä (lue: Pullalle).
Broileri-chorizo-olutpiirakka
Pohja:
2 munaa
3 dl olutta (esim. Tumma Velko)
0,5 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon olut ja suola. Lisää jauhot ja sekoita. Voitele uunipelti ja kaada taikina pellille.
Täyte:
150 g chorizomakkaraa viipaleina
250 g broilerin suikaleita
2 sipulia
4 valkosipulikynttä
1,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 tomaattia viipaleina
1 prk kermaviiliä
150 g juustoraastetta
savupaprikajauhetta, mustapippuria ja oreganoa
Kuullota sipulit ja valkosipulit. Lisää chorizoviipaleet ja anna paistua hetki. Paista erikseen broilerin suikaleet ja mausta esimerkiksi savupaprikalla.
Yhdistä paistetut sipulit, chorizot ja broilerisuikaleet paistinpannulla ja lisää pilkotut aurinkokuivatut tomaatit ja mausteet mukaan. Nosta pannu pois liedeltä, anna jäähtyä hetki ja lisää kermaviili.
Asettele täyte pohjalle tasaisesti ja lisää vielä tomaattiviipaleet sekä juustoraaste. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.
- Mallas
Vesi herahti kielelle tätä broileri-chorizo-olutpiirakkaohjetta silmäillessäni; tätä täytyy kokeilla, ja varmaankin nauttia oluen kanssa.
VastaaPoistaKyllä kannattaa, Ulla, ja nimenomaan tuon ehdottamasi oluen kanssa. - Mallas
VastaaPoista