Tämä(kin) ohje on majaillut blogin luonnossyövereissä luvattoman kauan, mistä kertoo jo se, että ruokaan käyttämäni sardellisäilykkeet oli ostettu pari vuotta sitten käydessämme Singaporessa. Säilykkeet yleensä toki säilyvät vuosia, mutta näissä kalapurkeissa oli muutaman kuukauden käyttöaika. Tämä pasta on siis kokattu jo hyvä tovi sitten, mutta eiväthän onnistuneet reseptit mihinkään vanhene.
Etsin siis tuolloin sopivaa sardellipastan ohjetta hyödyntääkseni säilykeostokseni ja päädyin käyttämään Ruokalan ohjetta. Samalla sivulla valaistiin myös, mikä se sardelli oikein on.
Sardelli on kala, jonka nimi on englanniksi anchovy. Sardelli on eri asia kuin suomen anjovis, josta tehdään tyypillisesti janssoninkiusausta. Tätä pastaa ei voi tehdä anjoviksesta, vaan sinun täytyy löytää kaupasta sardelleja. Maku on täysin eri! Sardelleja myydään lasi- tai säilykepurkeissa, myös Suomessa.
Sardelli-sitruunapasta
400 g pastaa (käytin tagliatellea)
1 sitruuna
1-2 valkosipulinkynttä
8-10 sardellifileetä öljyssä
50 g parmesaania
0,5 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
kourallinen ruohosipulia & lehtipersiljaa (käytin pelkkää ruohosipulia)
rouhittua mustapippuria & suolaa
Keitä pasta ja valmista sillä aikaa kastike.
Raasta pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Soseuta kastikkeen ainekset sauvasekoittimella sileäksi, tarkista maku.
Kaada pastan keitinvesi pois ja ota tilkka talteen. Sekoita kastike pastan joukkoon ja lisää hiukan keitinvettä, jos se on tarpeen.
- Pulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti