lauantai 29. syyskuuta 2018

Keltainen pyttipannu kapriksilla ja seillä

Blogistamme löytyy entuudestaan tasan yksi seistä tehty kalaruoka: 10 minuutin kalapasta. Sei ei tosiaan ole lempikalojamme, sillä jo sen pelkkä ankea nimi on epäilyttävän epähoukutteleva. Tuon aiemmin julkaistun pikaisen kalapastan yhteydessä kirjoitinkin jo, kuinka koulussa inhokkiruokani nro 1 oli Juustomestarin sei. Valkoista, mautonta kalaa yhtä mauttomassa juustokastikkeessa. Se oli niitä näkkäripäiviä meikäläisen kohdalla sitten.


seipyttipannu mallaspulla

Mini-Maltaan ruokahalun kasvaessa olen yhä ahkerammin selaillut Outi Väisäsen tekemää Samasta padasta -keittokirjaa, jossa on ohjeita koko perheelle. Vauvan ruoka vain napataan pois ennen kuin aikuisten ruoka valmistetaan loppuun asti. Kun eteeni avautui kuva pyttipannusta, joka valmistettiin seistä, käänsin sivua saman tien eteenpäin. Jokin aika sitten havahduin kuitenkin siihen, että olin tarjonnut Mini-Maltaalle eri kalalajeista lähinnä pelkkää lohta (ja kerran kampelaa) ja avasin kirjan uudelleen tuon ohjeen kohdalta. Pitkin hampain ostin pakasteseipaketin ja keitin perunat. Kestin jopa Maltaan hyisen katseen, kun hän kuuli saavansa töiden jälkeen mausteisesta chorizosta valmistetun pyttiksen sijaan seipannua. ;)

Ja ai että, miten hyvä päätös olikaan tehdä tuo ruoka! Kokonaisuus oli kaikkea muuta kuin ankea ja mauton, sillä mausteita tulee tähän ruokaan avokätisesti. Ensin sei marinoidaan mausteöljyssä, johon tulee valkosipulia, tuoretta inkivääriä, korianteria, kurkumaa (siitä ruoan nimessä oleva keltaisuus) ja mikä jännittävintä, kardemummaa. Voitko itse kuvitella sein ja kardemumman yhdistelmää? Minustakin se kuulosti oudolta, suorastaan pahalta, mutta niin vain makunystyräni oppivat jälleen uuden hienon raaka-aineiden yhdistelmän.

Toinen juju ruoassa on päälle pirskoteltava kaprisöljy, joka tuo ruokaan mukavasti potkua. Mini-Maltaan annoksesta se toki jätettiin pois, mutta muutoin poika ahmi oman osuutensa hurjaa kyytiä. Seuraava seipaketti onkin jo kauppalistalla ostamista odottamassa.

seipyttipannu mallaspulla


Seipyttipannu
400 g pakasteseitä sulatettuna 
1,25 kg keitettyjä perunoita
1 sipuli
2 rkl öljyä
5 kananmunaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Mausteöljy
3 hienonnettua valkosipulinkynttä
3 rkl raastettua inkivääriä
1,5 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
1 tl kardemummaa
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita mausteöljyn ainekset keskenään. Paloittele kala ja sekoita mausteöljyn joukkoon. Anna maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia.

Paloittele perunat ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia öljyssä hetki ja lisää sitten perunat sekä kala. Paista 5-10 minuuttia.

Riko kananmunat pannuun ja sekoita ne muiden ainesten joukkoon. Anna munien sen jälkeen kypsyä rauhassa turhia sekoittelematta muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla.


Kaprisöljy
0,75 dl oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl sokeria
0,25 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
3 rkl kapriksia
0,5 dl hienonnettua tilliä tai ruohosipulia

Sekoita ainekset keskenään ja lusikoi annosten päälle.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...