torstai 5. toukokuuta 2016

Mallaspullan klassikot: Kinuskikakku vaniljaisella raparperi-mansikkatäytteellä

Mallaspullan klassikot -sarjamme jatkuu äitienpäivän alla yhdellä lempikakuistamme, kinuskikuorrutteisella täytekakulla. Klassinen kakku on varma takuuhitti kahvipöydässä. 

kakku kinuskikakku kinuski leivonta ruoka cake toffee fudge

Keväisen kakun väliin tulee raparperia sekä mansikkaa, mikä raikastaa muutoin makeaa kakkua. Raparperihillokkeen saa tehtyä helposti keittämällä raparperipaloja vesitilkassa sokerin kanssa niin, että raparperi pehmenee. Ylimääräisen nesteen voi valuttaa siivilässä pois, jotta kakku ei kostu liikaa.

Juhlavuutta kakku saa konjakista, jolla reunoille pursotettu kerma maustetaan. Sen voi luonnollisesti jättää myös pois, mutta tilkkanen konjakkia tuo kakkuun hienostuneen lisämaun.

Reseptissä on käytetty vaniljakreemijauhetta sekä täytteessä että reunojen kermapursotuksissa. Jauhe ei ole välttämätön, mutta jämäköittää kermaa sisältäviä seoksia pienelläkin määrällä siten, että kerma säilyttää muotonsa ja täyte paksuutensa myös säilytyksen aikana. Vaniljakreemijauhetta löytyy kauppojen leivontahyllyiltä ja siitä voi tehdä myös esimerkiksi ihania vaniljapullia

kakku kinuski kinuskikakku leivonta cake fudge toffee


Onnea äideille!

Kinuskikakku

Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk (200 g ) vaniljarahkaa
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
2 dl mansikkasosetta
3 dl raparperihilloketta (tuoreista raparperinvarsista sokerin ja vesitilkan kanssa keitettyä)

Kostutus:
1,5 dl marjamehua

Kinuskikuorrutus:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Reunoille:
4 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 rkl konjakkia

Aloita pohjasta. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halkaisija 24 cm). Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi munasokerivaahdon joukkoon. Sekoita kevyesti käännellen. Kaada vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Testaa kypsyys tikulla: jos tikkuun ei tartu taikinaa, pohja on kypsä. Anna jäähtyä ja halkaise kolmeen osaan. 

Vatkaa täytteen kerma ja lisää joukkoon vaniljarahka sekä vaniljakreemijauhe. 

Laita pohjan alin kerros vadille ja kostuta mehulla. Levitä päälle raparperihilloketta, mansikkasosetta sekä puolet kerma-rahkavaahdosta. Tee toinen kerros samoin. Nosta päälle ylin kakkukerros ja kostuta myös sitä. Laita jääkaappiin vetäytymään peitettynä, mieluiten yön yli.

Tee kinuskikuorrutus laittamalla kerma ja fariinisokeri kattilaan (mieluiten alumiiniseen tai teräksiseen; pinnoitetusta voi irrota rasvaa kinuskiin, mikä näkyy valmiissa kuorrutteessa rumina laikkuina). Keitä miedolla lämmöllä kinuskia noin 15-20 minuuttia, välillä sekoitellen. Kinuskin tulee porista koko ajan, mutta ei kiehua täysillä. Tee välillä vesilasitesti, jotta tiedät, milloin kinuski on valmista. Kaada lasiin kylmää vettä ja tiputa nokare kinuskia joukkoon. Jos kinuski leviää veteen, jatka keittämistä. Jos se jää kiinteäksi palloksi, kinuski on valmista. Kaada kuorrute saman tien kakun päälle keskelle; voit nostella reunoilta valunutta kinuskia hiukan ylöspäin.

Vatkaa pursotuskerma kovaksi vaahdoksi. Lisää loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe, vaniljasokeri sekä halutessasi konjakki. Vatkaa tasaiseksi ja laita pursotuspussiin. Pursota kerma reunoille haluamallasi tavalla.

kukka sinivuokka metsä

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...