perjantai 13. helmikuuta 2015

Amerikkalaiset pannukakut ystävänpäivän aamiaiselle

Ystävänpäivän aamiaiselle tekee mieli tehdä jotain pientä extraa, joka nostaa päivän arkea korkeammalle. Tänä vuonna aamiaiseen ehtii myös panostaa, kun ystävänpäivä osuu lauantaille. Sen jonkin extran tulee kuitenkin olla sen verran helppoa ja nopeaa, jotta sen jaksaa juuri heränneenä, maha kurnien valmistaa. Amerikkalaiset pannukakut soveltuvat tähän tarpeeseen hyvin, sillä taikinan ainekset vain sekoitetaan yhteen ja paistetaan suoraan pöytään. Tällä kertaa lisäsin joukkoon pakastimesta mustikoita, jotka kannattaa lisätä taikinaan jäisenä; näin ne värjäävät taikinaa vähemmän. Lisukkeeksi sopii etenkin vaahterasiirappi, mutta myös esimerkiksi turkkilainen jugurtti. Miksei myös tuoreet mansikat, jos sellaisia sattuu matkan varrelle.


Herkullista ystävänpäivää kaikille blogimme lukijoille!

Amerikkalaiset mustikkapannukakut

1 prk kermaviiliä
2 dl maitoa tai piimää
2 kananmunaa
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl voisulaa
2 dl mustikoita
voita paistamiseen

Sekoita kermaviili, maito/piimä, kananmunat ja sokeri kulhossa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lisää joukkoon. Lisää myös voisula sekä jäiset mustikat.

Paista miedolla lämmöllä voissa; käännä pannukakku, kun pintaan alkaa muodostua pieniä kuplia.

Nauti vaahterasiirapin, turkkilaisen jugurtin, nutellan ja marjojen kera.

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...