sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Uunipasta härkäpapurouheella ja tonnikalalla

Kaikki uusi ja jännittävä ruokamaailman saralla kiinnostaa, oli se sitten dukkah, Härkis, pokekulho tai uusimpana uutuutena härkäpapurouhe. Kun saimme kutsun härkäpapuaiheiseen reseptikilpailuun, ei meidän tarvinnut kauaa miettiä ennen "kyllä"-vastausta.


uunipasta härkäpapurouheella ja tonnikalalla mallaspulla

Härkäpapu on yksi Suomen vanhimmista viljelykasveista, joka on valitettavasti jäänyt pitkiksi ajoiksi pimentoon. Nyt, kun trendinä on vähentää lihan kulutusta ja löytää yhä uusia proteiininlähteitä, härkäpapu on noussut jälleen esiin. Se on paitsi hyvin proteiinipitoinen kasvi, myös ekologinen ja terveellinen vaihtoehto lihalle ja muille proteiineille. Ja mikä parasta, sitä kasvatetaan Suomessa ja aivan lähitiloillamme, jolloin on lupa puhua superlähiruuasta!

Jyväskylän yliopistossa on käynnissä Proteiinipiilaakso-hanke, joka pyrkii edistämään kestävämpää proteiiniruokajärjestelmää sekä lisäämään alueella tuotettavien kasviproteiinien käyttöä. Hankkeen yhtenä osa-alueena on härkäpapuaiheinen reseptikilpailu, jonka tavoitteena on löytää uusia, helppoja härkäpapureseptejä arkiseen ruoanlaittoon. Tämä silmällä pitäen lähdimme kehittelemään omaa kisaruokaamme, jonka halusimme olevan herkullinen, maukas, mutta silti sopivan terveellinen. Kisaajille annettiin kehittelyä varten pari pussillista keskisuomalaisen Nojosniemen tilan härkäpaputuotteita: sekä kokonaisia härkäpapuja että rouhittua sellaista. Valitsimme tällä kertaa rouheen, josta ruoka valmistuu hieman nopeammin kuin kokonaisista pavuista.


Lopputuloksena on tämä mehevääkin mehevämpi uunipasta, johon sujahtaa roppakaupalla kasvisliemessä keitettyä härkäpapurouhetta, punaista paprikaa sekä tomaattista tonnikalakastiketta. Vuoallinen, josta takuulla syö isompikin perhe, kruunataan Koskenlaskijan juustokastikkeella. 

uunipasta härkäpapurouheella ja tonnikalalla mallaspulla

Uunipasta härkäpapurouheella ja tonnikalalla

3 dl härkäpapurouhetta
1 kasvisliemikuutio
3 dl täysjyväpastaa, esim. penneä

Tonnikalakastike
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 prk tonnikalaa öljyssä
400 g tomaattimurskaa
1 kalaliemikuutio
1 tl timjamia
rouhaisu mustapippuria
1 punainen paprika

Juustokastike
5 dl kevytmaitoa
250 g Koskenlaskija Voimakas -sulatejuustoa

Aloita keittämällä härkäpapurouhetta runsaassa kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Keittoaika on 30 minuuttia. Laita pasta kypsymään kattilaan mukaan, kun keittoaikaa on jäljellä 12 minuuttia (tai katso käyttämäsi pastan keittoaika paketista). Valuta ja kaada voideltuun uunivuokaan.

Tee tonnikalakastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne tonnikalapurkin öljyssä pehmeiksi. Lisää tonnikala ja murustele se sipulin joukkoon. Lisää myös tomaattimurska, kalaliemikuutio, timjami sekä mustapippuri ja anna porista kymmenisen minuuttia. Pilko sillä aikaa paprika kuutioiksi.

Tee juustokastike lämmittämällä maitoa kattilassa ja murustamalla sulatejuusto joukkoon. Kuumenna ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut kokonaan.

Sekoita tonnikalakastike ja paprika uunivuoassa olevien pastan ja härkäpapurouheen kanssa sekaisin. Kaada juustokastike päälle ja kypsennä 200-asteisessa uunissa puoli tuntia.

uunipasta härkäpapurouheella ja tonnikalalla mallaspulla


- Pulla

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, en ole härkäpapua kokeillut. Eikö pastasta kuitenkaan tullut liian lötköä, vaikka se laitettiin vuokaan keitettynä ja kypsytettiin vielä uunissa lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Kuten makaronilaatikossa, tässäkin pasta on pehmeää. Ei siitä meidän mielestämme kuitenkaan liian lötköä tullut, sillä munamaidon sijaan tähän tuli paksumpi juustokastike. Sen takia en uskaltaisi laittaa pastaa ihan raakana vuokaan, koska nestemäärä ei ehkä riitä kypsyttämään sitä. Toivottavasti innostut kokeilemaan härkäpapua :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...