lauantai 15. elokuuta 2015

Mallaspulla maistelee: Sandron Marrakesh Madness -sunnuntaibrunssi

Tammikuinen illallisemme helsinkiläisessä ravintola Sandrossa sai jatkoa heinäkuussa, kun kävimme testaamassa Sandron Eiran pisteen sunnuntaibrunssin. Alun perin Kallioon perustettu pohjois-afrikkalaisia ja Lähi-idän makuja tarjoava ravintola laajeni viime vuoden syksyllä Eiraan osoitteeseen Tehtaankatu 34. Ravintolan brunssi on useasti valittu Helsingin parhaaksi; lauantaisin on tarjolla vegaaniversio ja sunnuntaisin Marrakesh Madness -niminen brunssi hintaan 26,90 €. 


Olimme paikalla hiukan ennen alkamisaikaa klo 10 ja pääsimme nappaamaan kuvat koskemattomista ruokavadeista. Pöytä oli täynnä kasvispainotteisia ruokia emmekä tainneet alkuruokien joukosta bongata yhtään lihaisaa vaihtoehtoa. Eipä se haitannut, sillä kasvikset oli osattu valmistaa hyvin. 


Ruokalista oli kirjoitettu hieman epäselvällä käsialalla, joten silmämääräisesti ja maistelemalla yritimme päätellä, mitä milloinkin söimme. Tarjolla oli erilaisia kuskussalaatteja (mm. punajuurella violetiksi värjättyä), eri kaaleista tehtyjä curryja, marinoituja kasviksia, pastasalaattia, paahdettuja punajuuria & vuohenjuustoa, erilaisia papuja sekä kolmenlaisia tahnoja: hummusta, jugurttityyppistä kastiketta sekä tomaattista soosia. Sivupöydältä sai leikata lämmintä sahramileipää.



Pääruoissa löytyi hyvin perinteistä uunilohi-perunavuokaa, lihapataa sekä kasvispaistosta, joissa afrikkalaiset maut eivät olleet läsnä samalla tavoin kuin alkuruokapöydän tarjottavissa. Keskityimmekin enemmän alkupaloihin, joiden runsaus täytti mahan hyvin. Suosikeiksi nousivat marinoidut kasvikset, leipä sekä eri tahnat. Sen sijaan vihreät pavut maistuivat seurueemme suussa alkuun jopa pilaantuneille, mutta juttelu paikan pomon kanssa paljasti, että kyseessä oli jokin tietty mauste/valmistusmenetelmä, joka teki pavuista niin erikoisen makuisia. Ei siis syytä huoleen.


Juomana sai alkuun lasillisen kuohuviiniä, jota tosin ei meille aamun tohinoissa tajuttu tarjota; huomattuamme laseja muissa pöydissä kävimme kysymässä, kuuluuko kuohuva brunssin hintaan. Kuuluihan se. Tarjolla oli myös erilaisia mehuja. Paikkana ravintola oli hieman pieni, josta seurauksena aiheutui kulkuväylille ahtautta, koska pöydät olivat ihan vieri vieressä. Mietimmekin, että yhtään isokokoisempi ihminen ei siellä mahtuisi edes liikkumaan. Pöytien sommittelussa lieneekin ideana saada vain mahdollisimman moni sisään suosittuun paikkaan, jolloin mukavuudesta ja rauhallisuudesta on jouduttu tinkimään. Musiikki sopi hyvin paikan tunnelmaan, mutta välillä vieressä pauhanneet kaiuttimet hieman häiritsivät keskustelua. 

Jälkiruokapöydässä riitti valinnanvaraa. Oli juustokakkuja (mangoversio oli hieman töksähtävä), kookospiirakoita, pikkuleipiä, rahkaa, suklaakakkua, juustoja sekä tuoreita hedelmiä. Osa kakuista oli merkitty vegaanisiksi, mikä maistui hiukan "normaalia" kakkua erilaisemmalta (lue: muutamia makuja oli menetetty kompromissin takia). Kookospiirakka oli mukavan eksoottista, marjarahka puolestaan arkista tasoa.



Kokonaisuudessaan Sandron brunssi on piristävä poikkeus tavallisiin brunssitarjontoihin eksoottisilla mauillaan ja kasvispainotteisuudellaan. Ainakin meille tällainen makumaailma sopii erittäin hyvin aina sopivin väliajoin.

Kiitämme: kekseliästä ja maistuvaa kasvisruokamaailmaa; lämmintä, keltaista sahramileipää; runsasta jälkiruokapöytää; rentoa tunnelmaa.

Toivomme parannusta: tilan ahtauteen; musiikin äänentasoon; palvelualttiuteen; jälkiruokapöydän herkkujen viimeistellympään makuun.

- Pulla ja Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...