Eräänä kesäisenä iltana päätimme toteuttaa yhden pitkäaikaisen suunnitelmamme ja kävimme tutustumassa muikkuravintola Sampoon Kuopion sataman lähellä (kuopiolainen Mallas oli tosin kerran aiemmin Sammossa käynyt vuosia sitten; Pullalle tämä oli ensivisiitti). Vuonna 1931 avattu ravintola on vuosien varrella saanut tittelin "Suomen paras muikkuravintola", ja melkoisen kuuluisa se muikuistaan onkin. Ruokalista on pysynyt melko lailla tismalleen samana jo vuodesta 1978, joten turhat trendit ja hötkyilyt eivät kuulu tämän savolaisravintolan pirtaan. Sisustuskin on tainnut olla sama jo 60-luvulta asti, ja sehän sopii perinteiselle, vuonna 1911 rakennetussa jugendtalossa sijaitsevalle ravintolalle.
Tavallisena kesäisenä tiistai-iltana ravintola oli täynnä asiakkaita, ja onneksi olimme tehneet pöytävarauksen. Tulijoita riitti koko päivällisemme ajan, ja ystävälliset tarjoilijat pyrkivät jokaiselle jonkin pöydän kulman löytämään, jossa muikkuannoksensa saattoi popsia. Meille oli varattu mainio pyöreä pöytä ikkunoiden vierestä, josta saattoi tarkkailla ravintolan toimintaa. Seinillä oli paljon taidetta, joka vaihtuu tasaisin väliajoin ja tuo esille uusien taiteilijoiden teoksia. Keskellä ravintolaa oli tiski, jossa saattoi tilata juoman ja istahtaa tuopilliselle ilman pakottavaa tarvetta tilata myös ruokaa. Rento, pubimainen tunnelma.
Ruokalista oli niin mainio, että napsimme siitä useamman kuvan. Leppoisalla savon murteella väännetty teksti ei tuottanut meille ongelmia, mutta viereisen pöydän tyttö kuului valittavan, tosin hymysuin, ettei ymmärrä listasta puoliakaan. Listalla oli erilaisia muikkuannoksia, joista suosituin taitaa olla paestetut muikut. Muille kuin muikunystäville listalta löytyi viininleekettä, romanttista makkaraspesijaalia sekä kujeilijan kasvispihviä.
Valitsimme häkkään tapetut muikut sekä paestetut muikut smetanassa ja jaoimme annokset. Saimme noin puolen tunnin odottelun jälkeen hyvin perinteiset ruoka-annokset, mitä toki odotimmekin saavamme. Molemmilla lautasilla oli iso kasa perunamuusia, neljä siivua kurkkua, neljä tomaattilohkoa, sitruunalohko sekä kalat. Pitkään mietimme, kumpi kala-annos oli parempi ja äänet menivät tasan: Pulla piti himpun verran enemmän smetanaisesta versiosta, Mallas taas häkkään tapetuista. Savumuikuissa oli hieno savun aromi, joka ei jyrännyt muikun omaa makua. Smetanamuikuissa maistui Maltaan mielestä liikaa itse smetana, mutta Pullalle se vaan toi juuri sopivan mehevyyden kaloille. Savumuikkuannoksessa oli lisänä vielä munaryplinkiä, joka osoittautui kananmunahakkelukseksi. Perunamuusi oli hyvin tavallista ja hiukan kermaisempi ja voisempi maku olisi sopinut Sampon tyyliin vielä paremmin. Lisukkeeksi otimme tarjoilijan kehotuksesta lämmintä ruis-puolukkaleipää voilla. Lämmin leipä on aina hyvää, mutta tässä ei ollut kovin erityistä makua. Perusleipää.
Vaikka annokset olivat kunnon kokoisia, pieni tila jäi mahaan jälkiruokaa varten. Valitsimme mummun letut hillon ja kermavuahton kera sekä sen pikkusen hyvemmän jäläkiruoan eli Sampon suklaapaestikkaan. Saimme eteen runsaassa voissa paistetut letut, jotka maistuivat siltä, miltä lettujen aina kuuluukin. Vähän enemmän olisi voinut kermavaahtoa vielä olla. Suklaaleivos oli lämmin ja hyvin suklainen; lisänä oli pieni pallo vaniljajäätelöä sekä suklaakastiketta. Jaoimme myös jälkiruoat, mikä oli hyvä idea, sillä tuhdin suklaakakun parina letut toimivat hyvänä piristeenä.
Lopuksi vielä kuva wc-tilojen muikkumietelauseista, joita löytyi sieltä useampia. Olemme mietteen kanssa samaa mieltä.
Kiitämme: perinteikkyyttä sekä sisustuksessa että ruokalistassa; maistuvia muikkuja; kunnon annoskokoja; mutkatonta palvelua; lupsakkaa savolaisuutta.
Toivomme parannusta: perunamuusin ja ruisleivän maun hienosäätöön.
- Pulla ja Mallas
