sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Torstai on pullaa täynnä

Suonette anteeksi jutun otsikon, vaikka sunnuntai-iltaa jo vietetään. Torstaina nimittäin oli vuorossa pullanleivontaoperaatio, joka sai alkunsa tarpeesta luoda blogillemme kansikuva. Nimensä mukaisesti kuvan tuli tietysti sisältää mallasta ja pullaa. Herra Maltaan panimotoiminnan ansiosta ensin mainittu ei tuottanut ongelmaa, mutta pullavaje oli paha. 

Vaikka leivonnasta nautinkin, hiiva ja minä emme ole ylimpiä ystäviä. En myöskään innostu taikinoiden käsin vaivaamisesta ja tahmaisen taikinan läträyksestä. Nykyisin mainio apurimme Kenwood kuitenkin hoitaa vaivauspuolen näppärästi, ja hiivakin on suostunut toimimaan melko luotettavasti. Vielä kun oppisi oikean jauhomäärän laiton, niin pullaliukuhihnan voisi käynnistää.


Tein peruspullataikinan ja siitä kahdenlaisia pullia: korvapuusteja, sillä niitä parempia pullia ei ole sekä vaniljakreemipullia, joiden ohjeen olen saanut kotitalousopettajana toimineelta kummitädiltäni. Korvapuustien ohjeen kaikki tuntevat, joten laitan tänne vain kreemipullien täytteen reseptin. Määrä on mitoitettu siten, että se riittää koko pullataikinalle yksinään. Jos siis haluat tehdä toisesta taikinapuolikkaasta korvapuusteja, jaa täyte kahdella (tai laita tuplasti ihanaa kreemiä!).


Vaniljakreemitäyte pullille
125 g voita
3/4 dl sokeria
125 g rahkaa
1dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja vaniljakreemijauhe. Paina juomalasilla kolot kohonneisiin pikkupulliin, voitele reunat munalla ja laita reilu ruokalusikallinen täytettä koloon. 

Valmista muruseos.

Muruseos
50 g voita
0,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Nypi muruseoksen aineet ryynimäiseksi ja lusikoi pullien täytteen päälle. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...