lauantai 31. tammikuuta 2015

Mallaspullan katuruokaeväät: Meat lover -patonki

Mallaspullassa urheilu on lähellä sydäntä, niin itseharrastettuna kuin penkkiversionakin. Yksi vuoden isoimmista urheilutapahtumista, Super Bowl, lähestyy jälleen, ja Mallaspulla on valmiina ottamaan sen vastaan.

meatlover beeflover meat lover beef leipä katuruoka streetgood lihaleipä lihaunelma patonki

Jenkkifutis on itsessään kivaa seurattavaa, mikäli pelistä jotain ymmärtää ja saa jotenkin kulutettua useat mainoskatkot. Tärkeä osa pelin seuraamista on myös hyvä sapuska, mihin paneudun tässä tarinassa.

Seuraavan ruoan idea juontaa juurensa Herra Maltaan Yhdysvalloissa viettämään aikaan, jolloin lounaana toimivat varsin usein herkulliset, täytetyt patongit. Suomessakin on otettu jo jonkin verran edistysaskeleita täytettyjen patonkien suuntaan, mutta matkaa on vielä taitettavaksi, jotta päästäisiin aivan samalle tasolle, jolla rapakon takana ollaan. 

Nyt ei sitten puhuta mistään Subwayn tai muun vastaavan suuren ketjun patongeista, vaan pienempien, katu-uskottavampien delien tuotteista, jotka vievät kielen mennessään. Delejähän löytyy Manhattanilta kuin naakkoja kaatopaikalta ja muutamat niistä ovat saavuttaneet varsin suuren suosion ollen hyvin esillä opaskirjoissa, kuten Katz’s deli. Usein nämä paikat tietävät kuitenkin myös olevansa suosittuja, mikä näkyy heti tuplattuina hintoina.

Asuinpaikastani johtuen suosikkipaikakseni muodostui New Yorkin Upper West Sidella Columbus Avenuen ja 106:nnen kadun kulmauksessa sijaitseva Columbus Gourmet Deli, jota ei varmasti turistioppaissa mainita (eikä ehkä pitäisikään; kyseessä on täysin normaali deli ilman sen suurempi hienouksia, kuten ruokapöytiä yms.), mutta laadukkaita ja kohtuuhintaisia patonkeja siellä osataan tehdä. Tällaiseen lihan ystävään kaikkein suurimman vaikutuksen teki asiallisesti nimetty Beef Lovers Sandwich, jossa oli herkullista naudanlihaa kolmessa eri muodossa (paahtopaistia, suolalihaa ja pastramia) salaatin, tomaatin ja majoneesin kanssa. Tuosta ei paljoa lihapatongin täytteet parane!

Tavoitteena on nyt päästä hieman taas fiilistelemään beef loverin makunautintoa ja vääntää mahdollisimman samanlainen täytetty patonki tarjolla olevista tarvikkeista. Patongin sijaan käytän ciabattaa, ja koska pastramin saatavuus Suomessa on varsin rajoittunutta, päädyin tällä kertaa soveltamaan ja nappaamaan vain lähikaupan lihatiskiltä aikamoisen kauttauksen erilaisia naudanleikkeleitä; tarttuipa mukaan myös hieman ylikypsän kinkun viipaleita. 

Ehkä tulevaisuudessa Mallaspullakin testaa pastramin valmistusta, muutamia reseptejähän siihen löytyy esim. kokkaamosta, lautasella -blogista ja Harry Alasen blogista. Lisäksi reseptiin lisättiin mukaan muutama twisti suolakurkkujen, karamellisoitujen sipulien ja pienen pippuroinnin muodossa.

meatlover beeflover meat lover beef leipä katuruoka streetgood lihaleipä lihaunelma patonki

Meat lover -patonki
erilaisia naudan (ja mahdollisesti myös possun) leikkeleitä n. 400 g
ciabatta tai patonki
piparjuurimajoneesia
paprikamajoneesia
salaattia
tomaattia
suolakurkkuja
mausteita (esim. mustapippuria ja timjamia)

Karamellisoidut sipulit
1 punasipuli
50 g voita
1 rkl ruokosokeria
1-2 tl punaviinietikkaa
ripaus suolaa

Valmistusprosessi on hyvinkin suoraviivainen. Itse preferoin ruoan lämpimänä, mutta kyllä tämä kylmempänäkin menee. 

Ota patonki (tai ciabatta), paista rapeaksi uunissa ja halkaise lähes kahtia siten, että takareuna jää vielä kiinni. 

Valmista karamellisoidut sipulit käyttäen esim. tätä Liemessä-blogin reseptiä

Murskaa pari valkosipulin kynttä kädellä pöytää vasten ja laita öljyyn kuumalle paistinpannulle. Lisää riittävän suuri satsi naudanleikkeleitä ja mahdollisesti muuta leikkelettä (n. 400 g riittää varmaan yhteen ciabattaan, hieman vähemmän patongille), paista viitisen minuuttia ja mausta oman maun mukaan esimerkiksi timjamilla ja parilla mustapippurimyllyn pyöräytyksellä. 

Laita tämän jälkeen majoneesia tai muuta levitettä patongin väliin. Kippaa leikkelesatsi sisään ja lado lihan päälle salaattia, tomaattiviipaleita, suolakurkkuja, karamellisoidut sipulit ja majoneesia (itse suosin tällä kertaa paprikamajoneesia). Voilà! Hyppysissäsi on pieni pala karnivoorin taivasta.

Vinkkinä mainittakoon, että kannattaa aina välillä painella leipäveitsellä tai lastalla täytteitä tiiviimmäksi paketiksi patongin sisälle. Täytteitä tulee myös helposti laitettua sen verran, että meinaavat pursuta hiukan yli. 

Mallaspulla tarjoaa tähän muutaman ratkaisun: laita cocktailtikkuja tasaisin välein patonkiin pitämään sitä kasassa. Samalla patongin leikkaaminen pienempiin palasiin helpottuu. 

Vaihtoehtoisesti voit kääriä patongin tiukasti folioon, jolloin täytteet eivät pääse pursuamaan minnekään.

meatlover beeflover meat lover beef leipä katuruoka streetgood lihaleipä lihaunelma patonki

Nauti heti joko suoraan tuollaisenaan tai ota folioon käärittynä evääksi. Suurempaa kisakatsomoa varten patongin voi myös viipaloida sopivan kokoisiin palasiin ja laittaa tarjolle.

Toimii myös muidenkin urheilutapahtumien kanssa!

- Mallas

2 kommenttia:

  1. Piti heti tulla tänne penkomaan jotain hyvää "töllöruokaa" ja tämä pamahti silmille. Ihan täydellinen herkutteluruoka jonkun hyvän leffan/sarjan/ohjelman kylkeen. Nuo karamellisoidut sipulit on kuin piste i:n päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä leipä on sellainen lihafanin unelmien täyttymys. Tosin minustakin nuo sipulit on siinä se paras juttu :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...