sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kaksittain suklaacookieita

Jotain nopeaa, pientä, helposti kuljetettavaa ja herkullista leivonnaistuliaista? Suklaacookiet!

Tällä kertaa testiin pääsi "Leila leipoo" -ohjelmasta bongattu cookieresepti, josta tein kaksi variaatiota. Leilan ohjeessa taikina neuvottiin käärimään pötköksi leivinpaperiin ja pakastamaan puoleksi tunniksi, mutta hyppäsin laiskuuksissani tämän yli. Kenties keksit olisivat pysyneet pakastamisen jälkeen tiiviimmässä muodossa, mutta muodosta viis, maku oli ihanan voinen ja tietysti suklainen.

suklaacookies suklaakeksi keksi pikkuleipä suklaa

Jaoin taikinan puoliksi: toiseen puoleen tuli 80 % suklaata, toiseen puolestaan valkosuklaata sekä raastettua appelsiinin kuorta. Ensin mainitut olivat täyteläisiä, jälkimmäiset sopivan raikkaita, jos mikään cookie nyt raikasta voi olla. Sain taikinasta 10 jättikeksiä; helposti tästä saisi tuplamääränkin pienempiä cookieta.

Anna keksien jäähtyä hyvin ja pakkaa ne sitten rasiaan.

Tummasuklaacookiet & valkosuklaa-appelsiinicookiet
120 g pehmeää voita
0,5 dl ruokosokeria
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
50 g tummaa suklaata
50 g valkosuklaata
1 appelsiinin raastettu kuori

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi ja lisää kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää voisokerivaahtoon. Jaa taikina kahtia.

Hakkaa suklaat karkeiksi paloiksi ja lisää taikinanpuolikkaisiin. Lisää valkosuklaataikinan joukkoon myös appelsiininkuoriraaste. Nostele taikinasta kekoja pellille ja jätä runsaasti leviämisvaraa. 

Paista 180 asteessa n. 10 minuuttia. Keksien koko vaikuttaa paistoaikaan sekä se, kuinka tahmeita kekseistä haluat.

suklaacookies suklaakeksi keksi pikkuleipä suklaa


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...