torstai 29. syyskuuta 2016

Viiden raaka-aineen omenapiiras

Jos leivotaan, niin sitten leivotaan kunnolla. Eli voita ja sokeria käyttäen. Näin ajattelen 90 % ajasta. Sen lopun 10 prosenttia voi sitten käyttää tutkaillen, mitä muuta leivontamaailma uutuuksineen sisältää.

omenapiiras omena piirakka viisi raaka-ainetta mallaspulla leivonta gluteeniton sokeriton maidoton

Gluteenittomuus sekä valkoisen sokerin ja maitotuotteiden karttelu on hurjassa suosiossa, ja reseptejä tältä saralta tulvii internetissä. Monia olen katsellut, mutta harvemmin kokeillut; syynä on ollut "oudot" trendiraaka-aineet, joita ei peruskuiva-ainekaapistani löydy. Ei ole chiaa eikä edes kvinoaa (tosin kvinoa on ollut ostoslistamietinnässä jo tovin). Kookosöljyä sentään jo löytyy purkillinen.

Kun löysin Heartbeats of Petra Korpi -blogista kovasti hehkutetun omenapiirakan ohjeen, jossa ei ollut mitään kummallisuuksia, vaan päinvastoin äärimmäistä yksinkertaisuutta, kaivoin leivontakulhon esiin saman tien. Resepti on alkujaan peräisin supersuositusta Vaneljasta, joka on edelläkävijä gluteenittomassa, sokerittomassa ja maidottomassa leivonnassa.

omenapiiras omena piirakka viisi raaka-ainetta mallaspulla leivonta gluteeniton sokeriton maidoton

Piirakka koostuu tasan viidestä raaka-aineesta: omenasta, kaurahiutaleista, kanelista, kookosöljystä ja manteleista. Viides aines eli mantelit ovat oma lisäykseni, joten jättämällä ne halutessasi pois tiristät raaka-aineluettelon neljään. Ohjekin on niin simppeli, että muistat sen ulkoa.

Petra kehui blogissaan ohjeen olevan ainoa omppupiirakkaresepti, jota koskaan enää tulet tarvitsemaan. Nou, nou: näin ei todellakaan ole. Mehevä omena-rahkapiirakka, amerikkalainen apple pie, pellillinen kunnolla kanelilla silattua levypiirasta, voita ja sokeria tihkuva tarte tatin ovat kaikki reseptejä, joita aion jatkossakin käyttää ensisijaisesti, kun haluan leipoa omenasta jotain herkkua. Mutta kun kaipaat terveellisemmän vaihtoehdon, jota voit syödä aamupalaksi, välipalaksi ja iltapalaksi vaikka joka päivä, tee tätä.

omenapiiras omena piirakka viisi raaka-ainetta mallaspulla leivonta gluteeniton sokeriton maidoton

Viiden raaka-aineen omenapiiras
3-4 pientä makeaa omenaa
3 dl kaurahiutaleita
4 rkl kookosöljyä sulatettuna
1 tl kanelia
1 dl manteleita

Pingota 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. 

Pese omenat. Paloittele kaksi omenaa ja soseuta sauvasekoittimella (tai tehosekoittimessa). Lisää kaurahiutaleet ja kookosöljy ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.

Viipaloi loput omenat ohuiksi viipaleiksi ja laita taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia ja mantelit. 

Paista 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia, kunnes reunat ovat hiukan kuivahtaneet ja pinta ruskistunut kauniisti. Tarjoa hieman jäähtyneenä. Vaniljakastike ei tee pahaa kaverina.

- Pulla

maanantai 26. syyskuuta 2016

Jyväskylän paras hampurilainen -testi, osa 4: Huviretki

Jyväskylässä on tullut asusteltua jo aika monta vuotta, mutta yksi paikan niin sanotuista perinteisistä perheravintoloista on jäänyt täysin testaamatta. Hotelli Cumuluksessa sijaitseva Huviretki ei ole koskaan noussut kriittisen kiinnostuskynnyksen yli, jotta kumpikaan meistä olisi siellä käynyt. Hampurilaistestin siivittämänä oli aika karistaa ennakkoluulomöröt selästä ja suunnata huviretkeilemään.


mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger


mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki

Paikan ruokalista on suunniteltu perheruokailua ajatellen. Siinä, missä samaan kategoriaan kuuluvista paikoista Amarillo on tex-mex-henkinen, Fransmanni ranskalainen ja Rosso italialaista keittiötä painottava, Huviretki pyrkii pärjäämään helpoilla koko perheen ruokavaihtoehdoilla; listalta löytyy grillikamaa, pastoja, pizzoja ja salaatteja sekä testillemme niitä kaikkein kriittisimpiä eli hampurilaisia. 

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki

Viimeksi mainittuja löytyi kolmea eri sorttia: talon burger, pekoni-bbq-burger ja kasvisburger, joista luonnollisesti ensimmäinen oli kohteemme. Purilaisten kanssa sai valita joko ranskalaiset tai salaatin, joten testimme mukaan päädyimme ranskalaisiin.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki menu

Alkupaloina Huviretkessä oli tarjolla leipäpöytä, jossa oli tarjolla tuoretta patonkia, sämpylöitä ja siemennäkkileipää ja ylähuulen ja leivän väliin vielä voin ja margariinin vaihtoehtoina myös punaista pestoa, hummusta ja piparjuuriranskankermaa. Tuoretta leipää ahmiessa olisi kannattanut muistaa, että pian pöytään saapuva hampurilainen on tuhti setti; loppuilta kului ähkyoloa potiessa sohvalla.

Hampurilaisen pihvi oli 170 grammainen naudanjauhelihapihvi, joka toimitettiin kypsäksi paistettuna ilman, että mediumoptiosta olisi edes tiedusteltu. Pihvi näytti melko perinteiseltä lätyltä, mutta myös sen verran röpelöreunaiselta, että voisi uskoa sen käyneen kokin käsien kautta pihvimuotin sijaan. 

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Pihvistä kohti maan keskipistettä mentäessä vastaan tuli ensimmäisenä coleslawsalaatti, jonka menun mukaan piti olla lämmintä, mutta burgerin välissä se tuntui enemmänkin viileältä. Välistä löytyi myös marinoitua punasipulia sekä hiukan chili-paprikamajoneesia; majoneesia oli myös erillisessä pikkukupissa, josta sitä saattoi itse lisätä mukaan. Sämpylä oli tuore, hieman pullamainen tuntemattomaksi jääneen leipomon tuote (tarjoilija pystyi kertomaan, että se ei ollut paikan päällä leivottu). Ranskalaiset tulivat omassa pikkuämpärissään. Hintaa kokonaisuudelle tuli 15,90 euroa (Plussa- tai Pins-kortilla 14,75 €).

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Aloitetaan pihvistä. Hienoinen pettymys. Ensimmäisellä puraisulla nappasin palasen kokonaisuutta suuhun, jolloin kaikki oli kohtalaisen hyvin, mutta jos pihviä maisteli vain omana itsenään, vastassa oli pelkkää harmaata jauhelihan makua. Mausteissa oli säästelty siis isolla kädellä eikä pihvi yksinään toiminut ollenkaan.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Runsas määrä coleslaw'ta toi omaa makuaan mukaan, lähinnä johtuen sen majoneesista, mutta jos sitäkin maisteli yksinään, porkkanaraaste oli aivan liian vahvasti esillä jättäen kaalin jalkoihinsa. En ole täysin varma, toimiiko porkkanaraaste hampurilaisen sisällä kuitenkaan edukseen. Punasipulit tekivät oman osuutensa kokonaisuudesta, ja täyteläinen majoneesi toi annokseen mehevyyttä. Rohkea veto tehdä burgeri ilman niitä perinteisiä tomaatti- ja suolakurkkuviipaleita.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Sämpylä oli tuore ja pehmeä, vaikka sen puolikkaat oli käytetty pikaisesti pannulla. Enemmänkin niitä olisi voinut paistaa, jotta lopputulos olisi ollut rapea.

Ranskalaiset olivat mutkattomia, pelkästään suolalla maustettuja kuorimattomista perunoista tehtyjä tikkuperunoita. Ne olivat sen verran symmetrisiä, että olisi helppo uskoa niiden olevat pakasteversioista tehtyjä, mutta tämä ei suuremmin haitannut. Ne olivat sellaisia perinteisiä ranskalaisia, jotka eivät petä odotuksia, mutta eivät niitä ylitäkään. 

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki ranskalaiset

Yhteenvetona Huviretken talon hampurilainen oli kohtalainen, mutta ei maata mullistava. Jos päädyt paikkaan ja aiot ottaa burgerin, suosittelemme pekoni-bbq-versiota, jonka myös tarkastimme samalla reissulla. Sen kokonaisuus oli pykälää parempi maukkaan viski-bbq-kastikkeen, pekonin ja savujuuston yhteistyöstä johtuen.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki pekoni-bbq-burger salaatti

Tulokset:
  • Pihvin laatu ja maku: 6,5
  • Täytteet: 7
  • Sämpylä: 8
  • Ranskalaiset: 7+
  • Hinta: 8
Kokonaisarvosana: 7+

Testin edelliset osat:
Stefan's Steakhouse
Revolution
Passion Food & Bar

Löydät hampurilaistestin myös Mallaspulla maistelee -sivulta, johon on koottu kaikki ravintola-arviomme!

- Mallas

tiistai 20. syyskuuta 2016

10 minuutin kalapasta

Jos kaipaat supernopeaa pastaohjetta, joka samalla antaa aiheen pistää ruksi ruutuun "jälleen yksi suositeltu kala-annos syöty tällä viikolla", tässä sinulle sellainen. Ohjeessa ei ole mitään gourmet'a, eksotiikkaa eikä innovaatiota, mutta se osoittaa, kuinka kalasta nimeltä sei voi saada hyvänmakuista ruokaa aikaan, hyvin minimaalisessa ajassa. Lupaan, että 10 minuuttia (jos käytät toista pastalajiketta kuin minä, saatat joutua lisäämään pari keittominuuttia lisää) riittää, kun olet touhukas keittiössä.


kalapasta kala pasta pikapasta kokkailu pikakokkaus sei seiti pakastekala



Sei ei kuulu suosikkikaloihini (ei tämänkään reseptin jälkeen), ja Juustomestarin sei -nimellä kulkenut ruoka oli kouluaikojen kauhistus. Maku ei yksinkertaisesti ole sellainen, että sen syöminen olisi nautintoa tai edes hyvää polttoainetta. Kun pakasteseikuutioita kuitenkin ilmaantui pakastimeemme, niistä oli yritettävä loihtia ateria pienin ponnistuksin.

kalapasta kala pasta pikapasta kokkailu pikakokkaus sei seiti pakastekala

Crème Bonjour Cuisinen tilli & sitruuna -ranskankerma on osoittautunut näppäräksi tuotteeksi esimerkiksi uunikalojen kaverina. Yhdellä purkilla saa tillin ja sitruunan maut sekä kermaisuutta helposti, sormia sotkematta. :) Niinpä kippasin purkillisen sitä kuullotetun sipulin ja seikuutioiden joukkoon ja kappas, sein maku peittyi mukavasti. Tietysti voit laittaa sein sijaan muita pakastekalakuutioita, kuten lohta, tai sitten tuoretta kalaa, jolloin annos nousee jo ihan eri sfääreihin. Silloin kannattaa varata muutama minuutti enemmän kalan fileointiin sekä paloitteluun.


10 minuutin kalapasta

Neljälle

1 sipuli
2 kevätsipulia varsineen
400 g pakastekalakuutioita
1 prk Crème Bonjour Cuisine tilli & sitruuna
mustapippuria
6 kerää tagliatellea

Laita pastavesi kiehumaan ja lisää suolattuun veteen pastat kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan (nipistä minuutti keittoajasta).

Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää kalapalat ja paista muutama minuutti, että ne sulavat ja kypsyvät. Sekoita joukkoon Creme Bonjour -valmiste sekä rouhaisu mustapippuria. Valuta pastat ja kaada kastikkeen joukkoon. Hienonna kevätsipulit kastikkeen päälle.

Valmis!

- Pulla

lauantai 17. syyskuuta 2016

Höyhenenkevyt pavlovakakku

Rapea päältä, sitkeä sisältä, kermainen sydämeltään; sellainen on täydellinen pavlovakakku.

pavlova kakku marenkikakku leivonta mallaspulla marenki

Vinkkejä marengin onnistuneeseen valmistamiseen löytyy jo ennestään minimarenki-jutustamme. Muutama seikka on kuitenkin hyvä palauttaa mieliin uudelleen, sillä höyhenenkevyt höttö voi sille päälle sattuessaan olla yllättävän viekas kaveri.

pavlova kakku marenkikakku leivonta mallaspulla marenki

Marenki-pelin säännöt menevät näin:
  • Huoneenlämpöiset valkuaiset eikä tippaakaan keltuaista joukkoon. Huoneenlämpöisinä valkuaiset vatkautuvat paremmin ja sitovat enemmän ilmaa. Pienikin pisara keltuaista (tai vettä) pilaa yrityksen täysin, joten tässä on oltava tarkkana. 
  • Putipuhdas kulho, mieluiten teräksinen tai lasinen. Muovinen kulho tuppaa usein jäämään hyvästä pesusta huolimatta hivenen rasvaiseksi, jolloin marenki ei vaahtoudu hyvin. 
  • Sokerin lisääminen pikku hiljaa, lusikallinen kerrallaan sekä piiiiitkä vatkausaika. Vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella; olennaista on, että valmis marenki ei liiku kulhossa mihinkään suuntaan, vaan pysyy kiiltävän jäykkänä ja kovana muodossaan. 
  • Pienet teelusikalliset maissitärkkelystä ja sitruunamehua/viinietikkaa parantavat marengin rakennetta sekä laatua ja edesauttavat rapeus-sitkeys-akselin optimaalisen tason saavuttamisessa. 
  • Matala lämpö ja pitkä kuivatusaika. Marenki tulee kuivattaa matalassa lämmössä niin, että se ei missään vaiheessa ala ruskistua pinnalta, vaan säilyy koko ajan valkoisena. Voit varmistaa parhaan lopputuloksen kuivattamalla kakkulevyä ensin 100-asteisessa uunissa parisen tuntia ja tämän jälkeen vielä 60-asteisessa toiset pari tuntia. Sen jälkeen anna marengin levätä uunin jälkilämmössä yön yli ja jäähtyä täysin ennen täyttämistä. 
  • Täytä pavlova vasta juuri ennen nauttimista. Muutoin pohja vettyy ja muhjaantuu. Mikä parasta, pavlova täytyy herkutella kokonaan pois samana päivänä! 

pavlova kakku marenkikakku leivonta mallaspulla marenki

Pavlovakakku
4 valkuaista huoneenlämpöisinä
2,5 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä (Maizena)
1 tl sitruunamehua

Päälle:
3 dl vispikermaa
1 prk sitruunarahkaa
2 kypsää mangoa
2 kiiviä
3 passionhedelmää
punaherukan terttuja
sitruunamelissan lehtiä

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen. Ota valmiiksi myös pelti ja laita sille leivinpaperia. Halutessasi voit piirtää leivinpaperiin haluamasi kokoisen kakun ympyrän malliksi. Kakun voi levittää myös ilman mallia vapaalla kädellä.

Erottele kananmunat siten, että tippaakaan keltuaista ei mene valkuaisten mukaan. Laita valkuaiset puhtaaseen, kuivaan (teräs)kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja lisää sokeria lusikallinen kerrallaan. Loppuvaiheessa sihtaa mukaan myös maissitärkkelys. Vaahto on valmista, kun se on jäykkää ja kiiltävää. Lisää sitruunamehu ja sekoita.

Nostele marenki pellille ja levitä ympyrän muotoon. Tee reunoista hiukan korkeampia, jotta keskelle muodostuu kevyt kuoppa.

Laita pelti uuniin ja anna marengin kuivua 100 asteessa kaksi tuntia. Laske sitten lämpötila 60 asteeseen ja anna olla vielä toiset kaksi tuntia. Sammuta uuni ja jätä marenki jälkilämpöön yön yli (tai pariksi tunniksi).

Jäähdytä marenkilevy täysin ja nosta sitten tarjoilulautaselle.

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon sitruunarahka. Lusikoi vaahto marenkilevylle. Pilko hedelmät ja kaavi passionhedelmien sisus vaahdon päälle. Koristele sitruunamelissan lehdillä sekä punaherukkatertuilla. Tarjoa heti.

- Pulla

tiistai 13. syyskuuta 2016

Jyväskylän paras hampurilainen -testi, osa 3: Passion Food & Bar

Aikoinaan, kun Passion avattiin Jyväskylän kauppalaispihalle, se oli kiva piristys. Annokset olivat isoja ja hinnat hyvin kohtuullisia, joten paikassa tuli käytyä useampaankin otteeseen. Sittemmin Passion jakautui kahdeksi eri firmaksi, Bar Passioniksi ja Food Bar & Kitcheniksi, eli baari- ja ruokapuoli erosivat. Samalla annosten hinta-koko-suhdekin pieneni.


hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla 
Pikkuhiljaa Passionin vierailut jäivät vähemmälle ja loppuivat satunnaisia pyörähdyksiä lukuunottamatta kokonaan. Koko kauppalaispiha, vaikka varsin suosittu taitaa olla nuorison parissa, jäi meiltä hyvin vähälle huomiolle, ja useampikin paikka on tainnut ehtiä vaihtua ilman, että olemme edes huomanneet. Nyt ympyrä on kuitenkin sulkeutunut, ja ruoka- ja juomapuoli ovat yhdistyneet jälleen Passion Food & Bar:ksi.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Koska paikan listalta löytyy hampurilaisia, se oli oikeutettu osallistumaan Mallaspullan hampurilaistestiin, mikä tarkoittaa, että menneet ovat menneitä, tilanteet nollattuja ja keskittyminen kohdistuu vain nykyhetkeen ja edessä olevaan hampurilaiseen.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla menu

Salaa elättelimme toiveita, että Passion olisi testimme musta hevonen. Paikka, jossa emme olleet suuremmin käyneet, olisi mahdollisesti päässyt kehittelemään laadultaan ylivertaisen hampurilaisen, joka jonkin julman sattumuksen takia ei olisi saanut vielä paikkaansa auringossa. 200 gramman Black Angus -pihvi ainakin vaikutti lupaavalta ennakkoon.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

En aio kuitenkaan pitää tarinassa jännitystä yllä suotta; ei, Passionin hampurilainen ei ole etsimämme hiomaton timantti, ja todennäköisesti Tourujoessa tulee virtaamaan vielä aika paljon vettä, ennen kuin seuraavan kerran kyseisessä paikassa hampurilaistamme.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Menusta löytyi viisi erilaista hampurilaista: juusto, pekoni, aurajuusto, kana ja kasvis-vuohenjuusto. Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyimme siihen, että juusto- ja pekonipurilaiset olisivat tässä tapauksessa niitä niin sanottuja perusburgereita, joita testissämme haetaan. Tilasimme siis molemmat burgerit, joissa molemmissa oli välissä cheddar-juustoviipaleen lisäksi jo mainittu 200 gramman Black Angus -pihvi ja peruskasvikset (tomaatti, marinoitu punasipuli ja paljon jääsalaattia) yhdessä majoneesin kanssa. Pekonihampurilainen erosi juustoburgerista parin pekoniviipaleen verran, mutta juustoversiossa emme havainneet selkeää tuplajuustoisuutta, mitä odotimme. Hintaa molemmilla oli 15,90 euroa.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Menun mukaan kyljessä piti saapua kouruperunat, mutta lautaselta löytyi perinteisiä tikkuranskalaisia. Tiedustellessamme asiaa tarjoilija meni hetkeksi sanattomaksi ja totesi menun olevan aikaansa jäljessä. Kouruperunat olivat poistuneet listalta jo kauan sitten.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Ensin annoksen hyvät puolet: Saarijärvellä leivottu sämpylä oli kohtalaisen hyvä ja saanut hyvän rapeutuksen pannulta. Lisäksi… no…

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Koko loppuannos olikin enemmän tai vähemmän pettymystä täynnä.

Suurin miinus oli pihvi. Muoto oli suoraan pihvimuotista otettu, koostumus oli kumimainen eikä harmahtava ulkonäkö silmiä suuremmin hivellyt. Meiltä ei tiedusteltu tilausvaiheessa pihvin haluttua kypsyyttä, joten kypsänä se pöytään saapui. Pahin ongelma oli maku, joka yksinkertaisesti puuttui täysin. Jos maistoi palan pelkkää pihviä, hennon ohutta pippurointia lukuun ottamatta siitä ei saanut mitään irti. Inhottavana vivahteena oli jopa hieman vanhentunut, eltaantunut rasvaisen jauhelihan maku, jota Pullan piti peittää ketsupilla, jotta lopun annoksen sai syötyä. Black Anguksen karmeaa väärinkäyttöä!

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Täytteistä iso osa oli jääsalaattia, mutta mukana oli hyvänkokoinen tomaattiviipalekin sekä marinoitua punasipulia. Nämä olivat varsin peruskamaa eivätkä herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen. Juustopurilaisen juustoviipale taas oli säälittävä aamupalacheddarsiivu (vain kääre puuttui päältä), ja pekonipurilaisen pekoni taas oli jäänyt lötköksi ja maku valjuksi. Vaikka pekoni yleensä parantaa kaikkea mahdollista ruokalajia, tällä kertaa taisi vastaan tulla se säännön vahvistava poikkeus.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Ranskalaiset olivat hyvin yksinkertaisia tikkuversioita kuorimattomista perunoista. Vaikka emme tätä varmistaneetkaan, perunat olivat todennäköisesti pakastepussista, mikä ei varsinaisesti niiden makua parantanut. Ne olivat myös ehtineet jäähtyä hetken, eikä rapeuttakaan ollut riittävästi.

Summa summarum: annos oli pettymys ja kaikkein rehellisintä lienee todeta, että samalla hinnalla kaupungista löytyy huomattavasti parempia vaihtoehtoja.

hampurilaistesti jyväskylän paras hampurilainen passion food bar mallaspulla

Tulokset:
  • Pihvin laatu ja maku: 5,5
  • Täytteet: 7-
  • Sämpylä: 8-
  • Ranskalaiset: 6,5
  • Hinta: 8
Kokonaisarvosana: 6,5

Testin edelliset osat:
Stefan's Steakhouse
Revolution


Löydät hampurilaistestin myös Mallaspulla maistelee -sivulta, johon on koottu kaikki ravintola-arviomme!

- Mallas

perjantai 9. syyskuuta 2016

Thaimaalainen paahtokasvissalaatti

Keväisen What's Cooking Helsinki -ruokablogitapahtuman yksi parhaista oivalluksista syntyi Mama Gastron ja Kärähtäneet-blogin salaattinäytöksessä, jossa yhdestä salaattipohjasta tehtiin maustamalla kolme erilaista salaattia. Thaimaalaista, välimerellistä ja Lähi-idän salaattia olemme kokanneet useasti kotona, ja nyt, kun kasvimaat ja ruokakauppojen vihanneshyllyt pursuavat kotimaisia vihanneksia, on sopiva hetki laittaa yksi näistä ohjeista myös blogin puolelle teidän kokeiltavaksenne.




Tämä thaityyppinen salaatti on helposti varioitavissa niillä vihanneksilla, mitä käsiisi kulloinkin satut saamaan. Meidän versioomme upposi kesäkurpitsaa, avomaankurkkuja, paprikaa, tuoreita vihreitä papuja sekä jo aiemmin esittelemiäni uunitomaatteja. Jujuna salaatissa on vihannesten kevyt paahtaminen uunissa, joka tiivistää niiden makua mukavasti. Vihreyden salaatti saa runsaasta määrästä yrttejä: korianteria, minttua, thaibasilikaa – laita sitä, mistä pidät eniten!


Pisteenä i:n päällä on maapähkinävoista, limestä ja inkivääristä valmistuva simppelin rouheinen kastike, joka viimeistään vie ajatukset Thaimaahan.


Thaimaalainen paahtokasvissalaatti
1 kesäkurpitsa
3 avomaankurkkua
uunitomaatteja
1 punainen paprika
100 g vihreitä papuja
1 ruukku thaibasilikaa
1 ruukku minttua
1 ruukku korianteria
puolikkaan limen mehu
2 rkl öljyä
suolaa ja pippuria
1 dl rouhittuja suolapähkinöitä

Kastike:
3 rkl rouheista maapähkinävoita
1 tl soijakastiketta
1 rkl sokeria
puolikkaan limen mehu
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl raastettua inkivääriä
tilkka vettä

Aloita uunitomaattien valmistuksella edellispäivänä; ohjeet löydät täältä.

Pese vihannekset ja lohko kesäkurpitsa ja paprika paloiksi. Paahda kasviksia 225-asteisen uunin keskitasolla vartin verran tai kunnes vihannekset saavat hiukan väriä pintaansa. Kumoa ne kulhoon ja mausta puristetulla limen mehulla, öljyllä sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita varoen, etteivät palat hajoa.

Kuori ja lohko avomaankurkut. Pätkäise pavuista päät pois ja keitä suolatussa vedessä nelisen minuuttia. Valuta ja anna jäähtyä hetki.

Lado vihannekset tarjoiluvadille ja silppua yrtit päälle. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin päälle tai tarjoa erikseen. Koristele suolapähkinöillä.


- Pulla

tiistai 6. syyskuuta 2016

Näppärän nopea kantarelligalette

Muistatko vielä pikaisen galette-piirakan, jonka esittelin viime syksynä? Pellillä valmistuvan avonaisen, ranskalaistyyppisen piirakan juju oli erittäin nopsaan valmistuva pohja, joka käytännössä vain puristeltiin muutamassa sekunnissa kokoon. Kun sain käsiini pussillisen kantarelleja, päätin leipoa samalla ohjeella kantarelligaleten.


kantarelligalette galette piirakka sienet mallaspulla

Galeten pohjataikina on öljypohjainen ja hyvin helposti käsiteltävissä. Pohja painellaan käsin leivinpaperille ja täytetään siten, että reunoilta jää pari senttiä tyhjäksi. Näin reunat voidaan painella täytteen päälle ja galeten ominainen avonainen muoto saadaan luotua.

kantarelligalette galette piirakka sienet mallaspulla

Piirakka on näppärä myös täytteidensä puolesta, sillä voit upottaa siihen jääkaapin jämät. Galette syö helposti sisuksiinsa nahistuneetkin kasvisten loput, kinkun rippeet, kuivahtaneet juustokannikat ja nuupahtaneet yrtit. Virallinen hävikkiviikko oli ja meni, mutta hävikistä herkuksi -ajattelu on aina toiminnassa!

kantarelligalette galette piirakka sienet mallaspulla

Kantarelligalette

Pohja:
1 dl vettä
0,5 dl öljyä
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa

Täyte:
1 l kantarelleja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja 
100 g fetaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
tuoretta basilikaa

Sekoita pohjan ainekset kulhossa ja puristele kasaan hetki, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Painele pallo leivinpaperin päälle pellille ja taputtele jauhotetuin sormin ohueksi, pyöreäksi levyksi.

Puhdista kantarellit ja paista pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää hienonnetut sipulit ja voi ja kuullota hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja kuutioi feta.

Levitä täyte pohjan päälle siten, että pari senttiä reunoilta jää tyhjäksi. Käännä reunat täytteen päälle.

Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Koristele basilikan lehdillä.

- Pulla

kantarelligalette galette piirakka sienet mallaspulla


perjantai 2. syyskuuta 2016

Jyväskylän paras hampurilainen -testi, osa 2: Revolution

Kaupungin parhaan hampurilaisen etsintä jatkuu! Tällä kertaa menimme koko projektin kirvoittaneen kyselyn voittajan luokse katsomaan, miltä "voittopurilainen" oikein maistuu. Toisena testipaikkana oli siis Revolution ja testattavana sen hampurilaislistan yläpäästä löytyvä Revolution Burger.


revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa menu


revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa menu

Fiiliksemme Revolutionia kohtaan ovat aina olleet kahtiajakoiset. Ravintola-pubi-kompleksilla on erinomainen sijainti keskellä kaupunkia, ja pubipuolen olutlista on oikein mukava. Ravintola on varsin nuorekkaan tuntuinen ja sen ruokalistaakin muokataan silloin tällöin, josta kertoo muun muassa Sushiton eli sushi-burriton mukaan ilmaantuminen (vaikkakin helsinkiläisen Soman versioihin verrattuna täytevalikoima on vielä varsin askeettinen). 

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

Selvästi paikassa tehdään monia asioita oikein ja monesti ohi kulkiessa paikka onkin näyttänyt varsin hyvin kansoitetulta. Tästä päästäänkin siihen toiseen jakopuoliskoon: olemme kulkeneet paikan ohi erittäin monesti menemättä sisään. Tapanamme on äänestää jaloillamme ja muutamat pettymykset milloin kylmenneistä, milloin muuten onnettomista annoksista ovat johtaneet siihen, ettemme ole pitäneet Revolutionia kovin varteenotettavana illallispaikkavaihtoehtona. 

Ravintolan hintataso on pari euroa normi-S-ryhmäpaikkaa korkeammalla (johtuen varmaan suuremmasta panostuksesta ruokapuoleen tai sijainnista), joten pienetkin epäonnistumiset ruoan suhteen painavat normaalia enemmän vaakakupissa. Nyt kuitenkin olimme valmiita antamaan Revolutionille uuden mahdollisuuden ja lähdimme avoimin mielin kokeilemaan, miltä paikan nimikkoburgeri maistuu.

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

Tällä kertaa eteen kannettiin hampurilainen, jonka keskiössä oli 170 gramman mediumiksi paistettu sekä suolalla, pippurilla ja hieman soijalla maustettu naudanjauhelihapihvi. 

Halkaistuamme ensimmäisen pihvin lopputulos näytti olevan kaukana mediumista, minkä voi nähdä myös valokuvasta. Ensivaikutelma onneksi kuitenkin petti, sillä pihvi oli hyvin tumma väriltään eikä mediumin punaisuutta meinannut ensin edes huomata. Tosin Maltaan burger oli kauttaaltaan kypsemmäksi paistettu kuin Pullan, jonka pihvi oli jätetty selvästi punaisemmaksi.

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

Pihvi oli paistettu puuhiiligrillillä, lisäväriä oli otettu parilalta ja lopuksi pinta oli vielä glaseerattu. Kokonaisuudessaan pihvi oli varsin onnistunut ja mehukas, mutta turhan hevisti suolattu. So far quite good.

Täytteet hampurilaisessa noudattivat perinteistä linjaa: tomaattia, marinoitua punasipulia ja jääsalaattia. Cheddarin tilalla käytettiin maukasta Prostinnan kermajuustoa, joka oli kiva veto ja suli herkullisesti pihvin päälle. Kastikkeita löytyi kahta sorttia, pihvin alla BBQ-kastiketta ja päällä vahvan valkosipulista aiolia. 

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

Itse sämpylä oli paikan päällä leivottu, pullamainen perusversio, joka oli sunnuntai-iltapäivänä ehtinyt jo kuivahtaa. Sämpylän puoliskot olivat käyneet läpi hyvin pikaisen rapeutuksen ritilän päällä, sillä lopputulos jäi pehmeäksi. Sämpylän pinnalle oli ripoteltu chilimaustetta piristeeksi.

Revolutionin ranskalaiset käyttävät nimeä kouruperunat, jotka poikkeavat normaaleista ranskalaisista…. no eivät oikein mitenkään muuten kuin siten, että osassa niistä on kourumainen olemus. Emme toki tuomitse ranskalaisia perunoita ulkonäön perusteella, mutta niiden lämpötila ja rapeus ovat sen sijaan arvostelulistalla. Tällä kertaa nämä molemmat aiheuttivat pienen nenännyrpistyksen, sillä ranskalaisten lämpötila oli ehtinyt laskea haaleaksi eikä rapeudesta ollut juurikaan tietoa. Tarjoilija kyllä toi pyydettäessä ystävällisesti tulikuumia ja selkeästi rapsakampia ranskalaisia tilalle, mutta niistä puolestaan puuttui suola täysin. Muutoinkaan perunoissa ei ollut makua juuri nimeksikään.

Niin tarjoilijat kuin paikan nettisivut tuovat ylpeänä esille valttikorttinaan pitämänsä seikan siitä, kuinka kaikki ruoka kastikkeista alkaen valmistetaan alusta pitäen itse omassa keittiössä. Tiedustellessamme, kuinka kouruperunoiden kourut muotoillaan perunasta, paljastui kuitenkin, että ne tulevat pussissa valmiina. Ihan täysin omavaraiseen valmistukseen ei siis päästä kaikessa. Puolivalmiita kouruperunoita saa toki käyttää, mutta silloin kyse ei ole kaiken alusta asti itse valmistamisesta eikä asialla ole rehtiä kehuskella.

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

Tarjoilu pelasi hyvin, kysymyksiimme vastattiin tietävästi ja ruoka tuli nopeasti. Hintaa hampurilaiselle ranskalaisineen tuli 16,50 euroa. 

revolution jyväskylä hampurilaistesti kaupungin paras hampurilainen mallaspulla testaa

Tulokset:
  • Pihvin laatu ja maku: 9 
  • Täytteet: 8+ 
  • Sämpylä: 8- 
  • Ranskalaiset: 7 
  • Hinta: 8 
Kokonaisarvosana: 8+

Kokonaisuudessaan annos oli kohtuullisen yhtenäinen kokonaisuus, mutta hieman jäi kuitenkin kaipaamaan sitä jotain, joka ehkäisisi ensi kerralla paikasta ohikävelemisen. Pihvi oli mainion mehukas, kun taas ranskalaiset olivat suuri pettymys; lisäperunat tosin todistivat, että niistä löytyy myös onnistuneempi lopputulos. Itsetehdyltä sämpylältä kaipaisi myös enemmän luonteikasta makua.

Testin edelliset osat:

Löydät hampurilaistestin myös Mallaspulla maistelee -sivulta, johon on koottu kaikki ravintola-arviomme!
- Mallas ja Pulla
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...