perjantai 25. marraskuuta 2016

Täytetyt uuninauriit

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen kävellyt Prisman heviosaston sesonkituotetorin ohi, kävellyt takaisin ja napannut mukaani jonkun kasviksen, jota ei ole ostoslistassa lukenut. Näin on käynyt lukuisia kertoja, ja viime kerralla mukaani tarttui nauriita.


täytetyt uuninauriit nauris juures mallaspulla

Heräteostoksia usein mollataan, mutta sesonkikasvisten kohdalla kannustan lipeämään periaatteista. Nappaa mukaasi jokin uusi tuttavuus ja kokeile, miltä se maistuu ollessaan juuri sillä hetkellä sesongissa eli parhaimmillaan.

täytetyt uuninauriit nauris juures mallaspulla

Nauriit päätyivät täytetyiksi uuninauriiksi, joiden sisälle tuli täyte paitsi itse nauriista, myös sipulista, kevyesti paahdetusta pekonista ja kermalorauksesta. Jotta suutuntuma ei olisi pelkkää pehmeyttä, lisäsin joukkoon karkeasti rouhittuja pähkinöitä, tällä kertaa manteleita sekä saksanpähkinöitä. Voit toki laittaa sinne omia suosikkejasi; myös erilaiset siemenet toimivat hyvin.

Päälle pieni nokare voita sekä kunnolla vahvaa juustoraastetta, joka gratinoituu uuninauriin pinnalle kauniisti. 

täytetyt uuninauriit nauris juures mallaspulla

Täytetyt uuninauriit

3 annosta

6 keskikokoista naurista
1 pieni sipuli
6 viipaletta pekonia
0,5-1 dl kermaa
1 dl pähkinöitä, esim. manteleita ja saksanpähkinöitä
mustapippuria ja suolaa
muutama nokare voita
100 g voimakasta juustoraastetta

Pese nauriit huolellisesti. Keitä niitä vartin verran, kunnes ne ovat kypsiä ja sopivan pehmeitä kovertamiseen. Anna niiden jäähtyä hetki ja kuori sitten ohuelti veitsellä rapsuttaen. Leikkaa kanta pois ja koverra juuresveitsen ja pikkulusikan avulla siten, että reunuksista tulee puolen sentin paksuisia.

Hienonna sipuli ja leikkaa pekoni saksilla pieniksi paloiksi. Rouhi pähkinät karkeasti. Pilko myös nauriin sisus. Kuullota sipulia pannulla hetken aikaa ja lisää joukkoon pekonipalat ruskistumaan kevyesti. Lisää myös nauriin sisus, tilkka kermaa sekä pippuria ja suolaa. Lisää lopuksi pähkinät ja nosta pannu pois levyltä.

Asettele nauriskupit ison folioarkin päälle ja ripottele hiukan suolaa kuppien pohjalle. Täytä nauriit kukkuroilleen, laita nokare voita päälle ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Peitä kupit foliolla ja paista 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Avaa foliokansi ja anna pinnan ruskistua vielä vartin verran.

Tarjoa vihersalaatin ja chutneyn kanssa.

täytetyt uuninauriit nauris juures mallaspulla

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...