Jyväskylän paras hampurilainen -testi, osa 8: Pancho Villa

Jyväskylä on kaupunki, jossa on selvästi kysyntää tex-mex-paikalle Amarillon pitäessä pintansa jo yli 25 vuotta. Kysymys kuuluukin, kuinka monta texmex-paikkaa paikalliset markkinat pystyvät sulattamaan? Ei ole pitkäkään aika, kun kaupunkiin saapui vuoden sisään kaksi uutta saman ruokatyylin paikkaa: muutamassa vuodessa huudeilta poistunut Gringos Locos ja ensimmäisestä paikastaan pienempiin tiloihin muuttanut ja jo kerran konkurssissa käynyt Pancho Villa. Koska Pancho Villa on nyt pysynyt pystyssä jo pari vuotta, ilmeisesti vastaus toisessa virkkeessä esitettyyn kysymykseen on kaksi.

Suuntasimme tällä kertaa hampurilaistestissä tossumme Pancho Villaan (Väinönkatu 9), jossa oli sunnuntai-iltapäiväksi yllättävänkin paljon ihmisiä. Useimmat pöydistä olivat varattuja, tosin niissä istui vain 1-2 henkilöä, vaikka tilaa olisi ollut 6-8:lle. Paikalla ollut tarjoilija oli hyvin ylisärmänä ottamassa juomatilauksiamme vastaan, ennen kuin olimme saaneet edes takkeja päältä pois ja istuuduttua. Sama toiminta toistui muidenkin paikalle saapuneiden kohdalla – malttia, kiitos, ja rauhaa ruokailuhetkeen.

Pancho Villan ruokalista on varsin tyypillinen ns. amarillo-lista perinteisine tex-mex-ruokineen. On burritoja, fajitoja, quesadilloja ja tacoja, parilalla paistettuine pihveineen, lohineen ja kanoineen. Mukana on muutamia salaattiannoksia, nachoja sekä pientä sormisyötävää. Testimme sääntöjen mukaan keskityimme hampurilaisvalikoimaan, joka oli kattava. Listalta löytyi seitsemän normihampurilaista ja kymmenen erikoispurilasta, mikä tarjoaa burgernälkäiselle runsaasti valinnan varaa. Ihmetystä aiheutti Meksikon vallankumous -hampurilainen, johon on mahdollista valita jopa kuusi 188 gramman pihviä. Kuka haluaa ja jaksaa syödä kuusi isoa pihviä purilaisessaan ja ennen kaikkea, miksi?

Pohdimme hetken, mikä Pancho Villan listassa olisi se etsimämme perushampurilainen, koska "Talon burgeria" ei menusta löytynyt. Päädyimme samaan ratkaisuun kuin Huviretkessä eli otimme sekä juusto- että pekonihampurilaisen, joista toiseen lisukkeeksi paikan ranskalaiset, toiseen salaatti. Lisähaastetta lisäsimme valitsemalla juustopurilaiseen ruiskuoren, mikä tässä tilanteessa tarkoitti ympyrän muotoista ruispalaa.

Pancho Villa kerää pisteet kotiin vaihtoehtojen määrän suhteen. Kuten jo mainittu, eri hampurilaisvaihtoehtoja oli kaikkiaan 17 kappaletta, jotka sai joko normisämpylällä tai ruiskuorella, ja purilaisten lisukkeeksi sai valita talon ranskalaiset, ristikkoperunat, lohkoperunat tai salaatin. Testissämme ei kuitenkaan ole kyse määrästä, vaan laadusta, joten laitetaanpa kriitikkolasit silmille ja tarkastellaan itse tuotetta tarkemmin. 

Aluksi on pakko myöntää, että kuvissa käyttämämme kuvakulmat hieman valehtelevat (eivätkä kuvat muutoinkaan edusta korkeaa laatua, mistä pahoittelut), ja annosten saapuessa eteemme ensimmäisenä oli mielessä mäkkäriefekti eli se fiilis, kun vertaa kuvassa olevaa kuohkeaa, pulleaa ja hekumallista hampurilaista edessä olevaan purilaislahnaan. Toki pelkkä maku ratkaisee, joten ei anneta ohkaisuuden haitata.

Pihvit purilaistemme välissä olivat lättänäosastoa, joten mediumtiedustelut jäivät tällä kertaa kokonaan väliin. Ohut, 120 gramman pihvi ei yltänyt edes sämpylän reunalta toiselle, vaan jäi pieneksi repaleeksi majoneesin alle. Maku oli mukiinmenevä ja mehukkuutta oli sopivasti.

Leipänä oli nyt lopultakin se perussämpylöiden perussämpylä, jota olen odotellut jo monta kertaa aikaisemminkin. En tosin ilolla, vaan realismilla. Lautasella minua katseli siis se höttösämpylä, jota pikaruokalat käyttävät ja jota kaupassa myydään hampurilaissämpylänä. Ei isommin pisteitä siitä. Ruiskuori puolestaan tarkoitti kuivahtanutta ruispalaa ja oli paljon sitkeämpi kuin olisi toivonut. Molempien leipästen sisäpuolet olivat hakeneet kevyen rusketuksen pannulta, mutta kumpikaan ei ollut paikan päällä leivottu.

Kastikemäärästä johtuen sämpylällisen purilaisen syöminen olisi ollut varsin haastavaa käsin, mutta ruiskuorelliselle se oli melkeinpä suositeltava ja siistimpi ruokailutyyli – ruispalan poikkisahaaminen osoittautui hankalaksi.

Lopulta ainoa ero juusto- ja pekonihampurilaisen välillä oli, että pekoniburgeriin kuului myös pari siivua lähes puhkikäristettyä pekonia ja BBQ-kastiketta; muutoin täytteet olivat samat. Molempien sisältä löytyi naudanlihapihvi, cheddaria, Panchon remua (eli talon remouladekastiketta), marinoitua punasipulia ja pari salaatin lehteä. Ei tomaattia, suolakurkkua eikä yllätyksiä. 

Ranskalaiset näyttivät aluksi varsin hyviltä, koska niitä oli maustettu rapsakkaasti paprika-suola-seoksella (itse tosin preferoin cajunmaustetta ranskalaisten mausteena), mutta lopulta maku jäi valjuksi ja perunoiden koostumuskin useamman pykälän turhan löysäksi ja jauhoiseksi. Maun puutteita saatiin hiukan korjattua mukana tulleella remudipillä, johon lisäpiristystä pystyi laittamaan pöytämausteena olevalla chilikastikkeella.

Hampurilaiset olivat kohtuullisen hintaisia, sillä purilainen lisukkeineen ilman juomaa maksoi 11,90 euroa.

Summa summarum: Pancho Villan hampurilaiset olivat kohtalaiset, mutta eivät päässeet yllättämään. Annokset olivat riittävän isoja viemään nälän, ja hinta-laatu-suhde oli kohtalaisen kohdallaan. Ei näillä kuitenkaan kaupungin parhaan hampurilaisen titteliä voiteta.

Tulokset:

• Pihvin laatu ja maku: 7+
• Täytteet: 7-
• Sämpylä: 7
• Ranskalaiset: 7
• Hinta: 8+

Kokonaisarvosana: 7 

Testin edelliset osat:
Stefan's Steakhouse
Revolution
Passion Food & Bar

Huviretki
Figaro Winebistro
Grilli 21
Ravintola Taikuri

Löydät hampurilaistestin myös Mallaspulla maistelee -sivulta, johon on koottu kaikki ravintola-arviomme.

- Mallas