keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Mallaspulla matkailee: Hongkongin Buddha-nähtävyydet: Big Buddha sekä Ten Thousand Buddhas Monastery



Mikäli saavuit lentokoneella päiväsaikaan Hongkongiin ja istuit ikkunapaikalla, saatoit nähdä Big Buddhan (aka Tian Tan Buddha). Kyseessä on loppuvuodesta 1993 valmistunut, 34 metriä korkea Buddhapatsas, joka viettää aikaansa Lantaun saarella Ngong Pingillä. Hongkongin lentokenttä sijaitsee myös Lantaulla, joten kyseisen patsaan bongaaminen on sikäli mahdollista, mikäli lähestymissuunta natsaa.


Oma lentokoneemme saapui kaupunkiin vasta pimeän jo laskeuduttua, joten päätimme lähteä katsomaan Buddhaa paikan päälle eräänä kauniina päivänä. Koska paikka sijaitsee hieman korkeammalla ja maisemat ovat komeat, suosittelen vilkuilemaan sääennusteita aurinkoisen Buddhapäivän varalle.

Buddhan patsaan, ja koko muun lähistön aktiviteetin helpoimpana alkupisteenä toimii Tung Chungin metroasema (vaihtoehtoisena reittinä voi seikkailunhaluinen sankarimatkaaja valita myös lauttamatkan Lantaulle ja siitä sitten bussin tai taksin Buddhalle, mutta pysyn itse konventionaalisimmissa ratkaisuissa). Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kyseisen aseman välittömästä läheisyydestä löytyy myös Citygate Outlets -ostoskeskus täynnä eri huippumerkkien outletteja ja siten myös tuntuvia alennuksia. Tämän voi ottaa mukaan päivän suunnitelmia laadittaessa. Metroaseman läheltä voi joko napata bussin Ngong Pingille (numero 23 yhden tiedon mukaan, kannattaa tarkastaa) tai kuten me teimme, hieman hintavampana vaihtoehtona, hypätä 5,7 kilometrin pituiselle reitille kaapelihissin kyytiin. 


Hisseissä on vaihtoehtoina joko läpinäkyvän lasilattian omaava kärry tai sitten perinteisempi versio, josta ihaillaan maisemia vain sivuikkunoista. Meidän saapuessa paikalle jokseenkin klo 11 molempiin oli kohtalaisen pitkät jonot, joten en osaa sanoa kumpi on parempi. Matkasimme itse menomatkan perinteisessä versiossa ja paluun lasilattialla varustetussa kärryssä. Mikäli urheilumieltä löytyy, niin paluumatkan voi toki hoitaa myös lauttakuljetuksena läheiseltä Tai O:n kylältä, mutta me olimme tällä kertaa liikkeellä vähemmän urheilullisesti.


Köysihissimatka kestää noin 25 minuuttia, jonka jälkeen saavutaan Ngong Pingin kylään. Ei kannata odottaa mitään perinteistä kiinalaista kylää, joka on ollut paikallaan vuosituhansia toivottamassa vierailijoita tervetulleiksi, sillä itse kylä on valmistunut vuonna 2005, koostuu suurimmaksi osaksi moderneista taloista ja teistä ja on niin turistinen kuin voi olla vaan ylihintaisine ravintoloineen ja matkamuistomyymälöineen. 


Eli siis ruokaa ja tuliaisia saa kyllä ostettua, mikäli niitä kaipaa, mutta muuten kylä jättää hieman teollisen maun suuhun. Itse oikaisimme varsin nopeaa ketkaravia kylän läpi kohti edessä kohoavaa Buddhan patsasta ja sitten sujuvasti parisataa porrasta ylös patsaan juurelle. Tässä vaiheessa annan kuville vallan. 



Perinteisesti Big Buddhasta esitellään kuvia edestäpäin. Mallaspulla pyrkii kuitenkin tuomaan asioista esille eri perspektiivejä, joten tässä Big Buddhan takapuoli. ”That’s one big ass Buddha” sanoisi todennäköisesti joku amerikkalainen heimoveli. 


Itse paikka ei ole yhtä pelkkää turistirysää ja Buddhan patsasta, vaan löytyy paikalta muutakin. Lähellä on myös aktiivisessa käytössä oleva nunnaluostari ja siellä erinomaista kasvisruokaa tarjoileva ravintola (josta Pulla postaa vielä erillisen jutun). Kannattaa käydä testaamassa. Mikäli kasvisruoka ei ole sinun juttusi, niin karnivooreille löytyy toki myös kylästä purtavaa, mutta suosittelen kokeilemaan läheisissä kojuissa myytävää katuruokaa. Simppeliä sapuskaa, mutta ei hinnalla pilattua. 

Tämän lisäksi paikka on suosittu vaelluskohde. Läheisillä kukkuloilla on vaellusreittejä, ja itsekin lähdimme ensin katsomaan läheisen Wisdom Pathin ja teimme säälittävän vaellusyrityksen kohti Lantau Peakia täysin ilman riittävää valmistautumista. Eihän siitä toki mitään tullut, joten käännyimme takaisin. Reitit ovat kuitenkin kohtuullisen hyvässä kunnossa (polut erottuvat selkeästi, mutta ei kannata mitään päällystettyä tietä odottaa), joten sopivalla vesimäärällä ja vaatetuksella ne toimivat varmasti mukavina kohteina. 


Vaelluksestamme ei ehkä tullut paljoakaan, mutta ainakin saimme komian maisemakuvan. 

Useat opaskirjat ja nettisivut kehottavat Big Buddhan vierailulla käymään myös läheisessä Tai O:n kalastajakylässä, mutta me jätimme sen tekemättä tällä kertaa ja suuntasimme takaisin Tung Chungin asemaa kohti.


Viimeinen näkymä Buddhalle kärrystämme.


Ten Thousand Buddhas Monastery

Jos edellinen nähtävyys ei vielä täyttänyt buddhakiintiötäsi, suosittelemme lämpimästi myös tätä seuraavaa temppelikohdetta: 10 000 Buddhan luostaria.


Kuten nimikin jo lupaa, paikalla on reippaasti Buddhia patsaan muodossa. Tuo 10 000 ei ole mikään tarkka luku, vaan tarkoittaa lähinnä, että niitä on tooooooooooosi paljon. Netin tietopankin mukaan kaikkiaan palttiarallaa 12 800. Se riittäköön yhdelle päivälle.


10 000 Buddhan luostarin löytäminen olisi ollut hankalaa ilman netin apua, koska metroasemalta sinne ei ole opastusta, vaan sijainti pitää tietää, jotta sinne löytää. Tämä ei tarkoita, etteikö paikka olisi turisteille auki, vaan virallisen syyn mukaan opastuskylttien poistaminen ja nykyinen puutekin johtuvat liian suurten turistimäärien pelosta – rakennusten korjailua ja turvallisuutta ajatellen. Eli paikka on kyllä turisteille auki ja ilmainen, joten sinne kannattaa lähteä käymään, mikäli temppelit kiinnostavat.


Tässä ohjeet paikan löytämiseksi:

Ota metro/juna (MTR East Rail) Sha Tinin asemalle ja poistu B-uloskäynnistä. Edessäsi on bussien lähtölaitureita, mutta niiden käyttämisen sijaan mene vasemmalla olevaa ramppia pitkin alas ja jatka jalkakäytävää pitkin. Edessäsi on suuri, lähinnä huonekaluihin ja sisustukseen keskittyvä ostoskeskus (Grand Central Plaza), josta bongaat myös Ikean merkin. Juuri ennen ostoskeskusta käänny vasemmalle Pai Tau Streetille ja kävele tätä lyhyt matka, kunnes oikealla puolellasi kääntyy Sheung Wo Che Road. Tie kulkee hallituksen rakennuksen (Shatin Government Office) ja Grand Central Plazan parkkihalliin johtavan takaosan välillä. Kävele tie loppuun Shatin Government Officen puoleisella sivulla ja saavut paikkaan, josta lähtee pieni polku, jota reunustaa ruostuneen näköiset aidat. Joissain näkemissämme kuvissa aidassa oli kiinni kyltti, jossa nuoli osoitti 10 000 Buddhan luostariin, mutta meidän vieraillessamme (9.1.2016) sitä ei näkynyt. Lähde kuitenkin menemään polkua pitkin eteenpäin ja saavut paikkaan, josta varsinainen polku luostarille alkaa.


Metroasemalta Exit B ja käännös vasemmalle. Sitten vaan suoraan kohti ramppia, jonne tässäkin kuvassa suurin osa ihmisistä suuntaa.


Pai Tau Steet: Tästä käännös vasemmalle.


Lyhyt kävely, ja oikealle kääntyy Sheung Wo Che Road. Käännös oikeaan ja eteenpäin kyltin osoittamaan suuntaan. Sisäänpääsy löytyy vasemmalta edestä.


Itse sisääntuloportti ei liikaa väreillä tai mainoksilla juhli, vaan näyttää kaikessa komeudessaan tältä. Rohkeasti vaan eteenpäin. 


Tämäkin teksti löytyy kyllä lopulta (huom! Kuva otettu sisääntuloporttia kohti).


Tervetulokyltin jälkeen eteesi aukeaa ylöspäin viettävä polku, jonka molempia puolia reunustaa iso joukko aidon kokoisia, kullattuja patsaita. Ei muuta kuin ylöspäin!


Edessäsi on 431 askelta kiipeämistä luostarin alemmalle tasolle, josta löytyvät tärkeimmät rakennukset. Vaikka kiipeäminen hieman jaloissa myöhemmin tuntuikin, se oli sikäli kiintoisaa puuhaa, että tietä reunustivat kaikkiaan noin 500 erilaista kullattua Buddhaa, kuka missäkin asennossa (siis kultamaalattua muoviahan ne patsaat ovat). Nämä olivat lopulta melkeinpä kiinnostavampia kuin ne 12 800, parikymmentäsenttistä pikkubuddhapatsasta, jotka odottivat itse luostarissa ja näyttivät hyvin pitkälti samoilta (vain käsien asennot vaihtelivat). Kun olet saavuttanut välitasanteen, voit valita, menetkö saman tien katsomaan pikkubuddhia (vasemmalle) vai kiipeätkö vielä 69 porrasta lisää yläterassille ihastelemaan muutamia muita Buddhapatsaita ja paria lisätemppeliä (oikealle).


En aio suurestikaan kertoa paikasta, koska en lopulta siitä paljoa tiedä. Netistä kyllä löytyy tietoa luostarin perustamisesta, tärkeimmät vuosiluvut ja esimerkiksi siitä, kuinka sen perustajan ruumis säilöttiin ja asetettiin esille omana patsaanaan. Jossain puhuttiin paikasta koko päivän retkenä, mutta me kiertelimme lopulta alueella vain tunnin verran. Olisimme ottaneet useampiakin kuvia, mutta lähes joka paikassa oli kuvien ottaminen kiellettyä. Olisimme myös halunneet kiivetä pagodaan, mutta sekään ei ollut luvallisten puuhien joukossa lopulta, joten jätimme väliin. 


Mainittakoon, että alueella näkyi myös muutama villiapina, jotka kylteistä päätellen saattoivat harrastaa rötöstelyä. Veikeitä olentoja kerta kaikkiaan siis.

Pienen lisämausteen omalle vierailullemme toi vielä jo aikaisemmin mainittu Ikea. Eihän sitä nyt tietenkään voinut ohittaa, ennen kuin oli käynyt nappaisemassa lihapyörykät mahaan (oikeastaan en ollut sitä koskaan aikaisemmin edes tehnyt missään Ikeassa) ja hieman ostanut näkkäriä ja juustoa matkaan. 


- Mallas

4 kommenttia:

  1. Ooh, Buddhat on mun lemppareita! Ihana postaus ja hauskasti kirjoitettu! Heti tuli matkakuume, jos pääsis näitä näkemään livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Ei muuta kuin matkalippuja hankkimaan :)

      Poista
  2. Big ass buddha :D parhaat naurut hetkeen! Muutenkin asiallinen teksti, peukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että saimme sinut nauramaan. Peukku takaisin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...