Mallaspulla maistelee: Ravintola Pöllöwaarin Makumatka

Saimme ystäväporukaltamme häälahjaksi jyväskyläläisen ravintola Pöllöwaarin lahjakortin, jolla saisi kahdelle hengelle kuuden ruokalajin Makumatka-menun. Olimme tästä lahjasta innoissamme, sillä Pöllöwaari on kaupungin ravintolahelmiä tai oikeastaan se kaikkein paras. Minä olen siellä muutamaan otteeseen ruokaillut, lähinnä työn puolesta, mutta Maltaalle kokemus oli ensimmäinen. (Hääyömme tosin vietimme Pöllöwaarin yhteydessä olevassa hotelli Yöpuussa, joka oli aivan ihana paikka!)

Päädyimme käyttämään lahjakorttimme uudenvuodenaattona, jolloin sopi juhlia perusteellisen fine diningin merkeissä. Saavuimme paikalle klo 20 ja meidät ohjattiin meille varattuun kulmapöytään. Siitä saatoimme molemmat näppärästi seurailla myös muissa pöydissä ruokailevia sekä henkilökunnan ihailtavan sulavaa, ripeää ja ammattimaista palvelua. Kullakin tarjoilijalla oli huolehdittavanaan vain pari pöytäseuruetta, joten kukin asiakas sai täyden huomion koko illan ajan.

Meitä palveli sommelier Sami Tiitto ja saimmekin hurjan yksityiskohtaista tietoa kustakin tilaamastamme viinistä; tästä kiitos myös Maltaalle, joka intoutui ottamaan alkuun meille cava-lasilliset, kolmen ensimmäisen ruokalajin kanssa rieslingiä, seuraavien kahden kanssa punaista ja itselleen vielä jälkiruokaviinin, johon en taipunut enää mukaan. Saimme nähdä myös pienen lisäshown, kun ravintolapäällikkö Ulla Häkkinen avasi viereiseen pöytään tuodun samppanjapullon sapelilla. Helppoa, kun sen osaa!

Ennen kuin pääsimme syömään ihastelimme Iittalan valkoisia Taika-lautasia, joissa komeilee keskellä iso pöllö. Mainiosti ravintolan nimeen osuvia lautasia ei harmillisesti näkynyt kuitenkaan enää keittiön tervehdyksen (Martinmäen kylmäsavustettua lohta, mummon kurkkua ja makeaa sinappikastiketta) jälkeen, vaan annokset tuotiin valkoisilla lautasilla. Toki on myönnettävä, että graafisen taidokkaat annokset eivät olisi näyttäneet värikkäillä, kuvioiduilla lautasilla enää yhtä hienoilta kuin mitä ne nyt olivat.

Makumatka-menun sisältöä ei kerrota etukäteen, joten kukin annos tuli yllätyksenä eteemme. Jos suunnitelmissasi on mennä herkuttelemaan juuri tämä sama menu, voit lopettaa lukemisen tähän tai lohduttautua sillä tiedolla, että menut päivittyvät kahdeksan kertaa vuodessa, joten myös Makumatka saa uutta sisältöä säännöllisesti sesonkien vaihtuessa. Menun ideana ja teemana on esitellä Pöllöwaarin ydinosaamista ja tuoda esiin sen parhaimmat puolet. Siinä se onnistui, sillä kokonaisuus oli ranskalaista keittiötaidetta, suomalaisin vivahtein.

Ensimmäinen ruokalaji sisälsi punajuuritartaria, sinihomejuustoterriiniä veistoksellisena kiehkurana, pinjansiemeniä sellaisenaan sekä pyreenä ja persilja-aiolia. Tuo viimeinen osio pääsi yllättämään positiivisesti ainakin vannoutuneen persiljaninhoajan, Maltaan. Punajuuri maistui itseltään, ja terriini oli hyvin mieto, mutta sopi hyvin yhteen punajuuren kanssa. Pinjansiemenpyreessä oli mukava pähkinäinen maku. Ruuan kanssa tarjolla oli vaaleaa leipää sekä siirappista mallasleipää. Molemmat olivat niin hyviä, että tuhottuamme ensimmäisen korin pyysimme saada lisää. Saimme hieman pienemmän satsin lisää ja söimme senkin pois. Sen jälkeen ei enää tuotu uutta vatia suurleipäsyömäreille, mikä oli varmasti hyvä veto ravintolan puolelta.



Toinen ruokalaji, joka osoittautui lopulta menun heikoimmaksi lenkiksi, sisälsi muikunmätiä, smetanaa, punasipulihakkelusta, mallasnäkkäriä sekä maa-artisokkapyrettä. Kokonaisuus jäi vaisuksi:   mäti olisi kaivannut lisää suolaa, smetana ja sipuli eivät olleet sen enempää kuin niistä odottikaan, eikä pyre tehnyt minusta vieläkään maa-artisokan ystävää. Varmasti se oli tehty kaikkien oppien mukaan, mutta minusta maa-artisokassa on aina hiukan metallinen maku, joka ei houkuta.



Kolmas ruoka ja menun ensimmäinen lämmin annos sen sijaan sai aikaan sisäisiä hurraahuutoja ja oli illan paras: kampasimpukkaa, tomaatticoncassea (tämä tarjoilijan käyttämä termi meidän piti googlettaa pöydässä, sillä oli täysin outo; se tarkoitti tomaatista ja sipulista tehtyä hakkelussekoitusta), chiliaiolia, kirsikkatomaatteja sekä ohuenohut serranonkinkun viipale. Kampasimpukka oli äärettömän hyvää ja mietimmekin pöydässä, oliko siihen laitettu jokin ihana marinadi. Tiedustellessamme tätä tarjoilijaltamme hän kuitenkin kertoi sen sisältävän vain suolan ja pippurin. Oikein kun paistaa ja käytössä on hieno raaka-aine, saa näin hyvää. Chiliaiolista löytyi sopiva jälkipotku, ja makeat kirsikkatomaatit täydensivät kokonaisuuden. Tätä olisin syönyt ison lautasellisen!

Neljännen ruokalajin tullessa viini vaihtui punaiseen ja siirryimme lihamaailmaan, tosin palaten jälleen kylmänä tarjoiltavaan annokseen. Saimme poroa, porkkanapyrettä, pikkelöityjä porkkanoita ja karpaloita. Hyvin suomalainen annos, hyvällä tavalla. Porossa maistui yllättävän paljon riistan aromi, minkä vuoksi se ei ollut aivan täysin mieleeni; Mallas puolestaan piti siitä kovasti. Mureus sen sijaan oli kohdillaan, porkkanapyre makean aromikasta, ja karpalot pirskahtelivat suussa hauskasti.

Viides ruoka sai meidät jälleen huokailemaan hyvillä mielin. Yön yli haudutettu ylikypsä karitsa sai pöytään tuodessa päälleen kahvisiirappiglaseerauksen, minkä lisäksi lautaselta löytyi ihanaa kardemummakastiketta, suussasulavaa palsternakkapyrettä sekä paistettua lehti- ja kukkakaalta. Karitsa vain suli suuhun! Enpä olisi uskaltanut yhdistää kardemummaa, karitsaa ja palsternakkaa, mutta yhdistelmä oli valtavan hyvä. Jos olisin ollut yksin syömässä, olisin nuollut lautasen puhtaaksi (ja silti mielessä olisi ollut Maltaan paheksuva katse).



Jälkiruokana saimme talon keittiössä tehtyä pistaasijäätelöä, maitosuklaamoussea, kirsikkaa geelinä ja kuivattuna sekä pähkinäpraliinia. Makea ja täyteläinen päätös maistui meille hyvin.

Pahoittelut kuvien huonosta ja hämärästä laadusta; aidossa kynttilänvalossa ne näyttivät yksinkertaisen hurmaavilta!

Kaikki annokset noudattelivat hyvin samanlaista muotoa, erilaisia pyreitä käytettiin usealla lautasella, ja samaa koristeyrttiä käytettiin kolmessa annoksessa. Nämä ja aiemmin kunkin annoksen kohdalla esitetyt miinukset olivat ainoita, joihin kiinnitimme negatiivista huomiota. Ilta oli siis erittäin onnistunut kaikin puolin. Ja kyllä: maha tuli täyteen kuuden ruokalajin jälkeen (Mallas oli toki tankannut kunnon lihapullalounaan päivällä, jotta ei Grilli 21:n kautta tarvitsisi tulla kotiin).

Kiitämme: lämmintä tunnelmaa; erittäin ammattitaitoista palvelua; laveaa opastusta viinien maailmaan; uusia, ihania makuja; täydellistä kampasimpukkaa; kauniita annoksia.

Toivomme parannusta: monipuolisempaan koristeluun ja annosten viimeistelyyn; annos nro 2:n makukokonaisuuteen.

- Pulla