tiistai 25. lokakuuta 2016

Nopeat blinivohvelit kylmäsavulohen kera

Viralliseen blinikauteen on vielä aikaa, mutta mikään ei estä herkuttelemasta niillä milloin tahansa muulloinkin.


blinivohveli blini vohveli mallaspulla kylmäsavulohi

Jos sinulta löytyy meidän tapaamme viime talvelta tattarijauhon jämiä, kannattaa kokeilla nopeasti valmistuvia blinivohveleita. Ne sopivat arki-iltaankin, sillä taikina on sekoittamalla valmis ja vohvelirauta hoitaa lopun työn itsestään.

blinivohveli blini vohveli mallaspulla kylmäsavulohi

Blinivohveleiden kaverina voit tarjota perinteisen mäti-smetana-sipuli-trion ohella esimerkiksi kylmäsavulohesta, ranskankermasta ja tillistä valmistuvaa simppeliä lisuketta.

blinivohveli blini vohveli mallaspulla kylmäsavulohi

Ohjeen vohveleihin löysin Myllyn Parhaan sivuilta. Jos mielesi tekee kuitenkin mieluummin niitä aitoja, oikeita blinejä, ohjeen niihin löydät aiemmasta postauksestamme.

Blinivohvelit

6-10 vohvelia

2 kananmunaa
200 g ranskankermaa
2 dl kivennäisvettä
2,5 dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 dl voisulaa tai öljyä

Kylmäsavulohilisuke
200 g kylmäsavulohta
200 g ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 dl tuoretta tilliä
1 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa

Yhdistä taikinan ainekset keskenään ja anna turvota puolisen tuntia. Paista vohveliraudalla rapeiksi.

Tee täyte silppuamalla kylmäsavulohi sekä tilli. Sekoita ainekset keskenään.

- Pulla

4 kommenttia:

  1. Voi apua, NAM! Näitä tehdään tänään! <3

    VastaaPoista
  2. Ah, ihanan näköisiä! Blinit on ihan parhaita, mutta aika isotöisiä. Nappaan siis pikaversion ohjeen talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä oikeita blinejä jaksaa tehdä ehkä kerran vuodessa, mutta näitä pikaversioita ihan arkenakin. Eihän nämä toki yhtä rasvaa tihkuvia ihanuuksia ole, mutta hyviä silti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...