maanantai 26. syyskuuta 2016

Jyväskylän paras hampurilainen -testi, osa 4: Huviretki

Jyväskylässä on tullut asusteltua jo aika monta vuotta, mutta yksi paikan niin sanotuista perinteisistä perheravintoloista on jäänyt täysin testaamatta. Hotelli Cumuluksessa sijaitseva Huviretki ei ole koskaan noussut kriittisen kiinnostuskynnyksen yli, jotta kumpikaan meistä olisi siellä käynyt. Hampurilaistestin siivittämänä oli aika karistaa ennakkoluulomöröt selästä ja suunnata huviretkeilemään.


mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger


mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki

Paikan ruokalista on suunniteltu perheruokailua ajatellen. Siinä, missä samaan kategoriaan kuuluvista paikoista Amarillo on tex-mex-henkinen, Fransmanni ranskalainen ja Rosso italialaista keittiötä painottava, Huviretki pyrkii pärjäämään helpoilla koko perheen ruokavaihtoehdoilla; listalta löytyy grillikamaa, pastoja, pizzoja ja salaatteja sekä testillemme niitä kaikkein kriittisimpiä eli hampurilaisia. 

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki

Viimeksi mainittuja löytyi kolmea eri sorttia: talon burger, pekoni-bbq-burger ja kasvisburger, joista luonnollisesti ensimmäinen oli kohteemme. Purilaisten kanssa sai valita joko ranskalaiset tai salaatin, joten testimme mukaan päädyimme ranskalaisiin.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki menu

Alkupaloina Huviretkessä oli tarjolla leipäpöytä, jossa oli tarjolla tuoretta patonkia, sämpylöitä ja siemennäkkileipää ja ylähuulen ja leivän väliin vielä voin ja margariinin vaihtoehtoina myös punaista pestoa, hummusta ja piparjuuriranskankermaa. Tuoretta leipää ahmiessa olisi kannattanut muistaa, että pian pöytään saapuva hampurilainen on tuhti setti; loppuilta kului ähkyoloa potiessa sohvalla.

Hampurilaisen pihvi oli 170 grammainen naudanjauhelihapihvi, joka toimitettiin kypsäksi paistettuna ilman, että mediumoptiosta olisi edes tiedusteltu. Pihvi näytti melko perinteiseltä lätyltä, mutta myös sen verran röpelöreunaiselta, että voisi uskoa sen käyneen kokin käsien kautta pihvimuotin sijaan. 

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Pihvistä kohti maan keskipistettä mentäessä vastaan tuli ensimmäisenä coleslawsalaatti, jonka menun mukaan piti olla lämmintä, mutta burgerin välissä se tuntui enemmänkin viileältä. Välistä löytyi myös marinoitua punasipulia sekä hiukan chili-paprikamajoneesia; majoneesia oli myös erillisessä pikkukupissa, josta sitä saattoi itse lisätä mukaan. Sämpylä oli tuore, hieman pullamainen tuntemattomaksi jääneen leipomon tuote (tarjoilija pystyi kertomaan, että se ei ollut paikan päällä leivottu). Ranskalaiset tulivat omassa pikkuämpärissään. Hintaa kokonaisuudelle tuli 15,90 euroa (Plussa- tai Pins-kortilla 14,75 €).

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Aloitetaan pihvistä. Hienoinen pettymys. Ensimmäisellä puraisulla nappasin palasen kokonaisuutta suuhun, jolloin kaikki oli kohtalaisen hyvin, mutta jos pihviä maisteli vain omana itsenään, vastassa oli pelkkää harmaata jauhelihan makua. Mausteissa oli säästelty siis isolla kädellä eikä pihvi yksinään toiminut ollenkaan.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Runsas määrä coleslaw'ta toi omaa makuaan mukaan, lähinnä johtuen sen majoneesista, mutta jos sitäkin maisteli yksinään, porkkanaraaste oli aivan liian vahvasti esillä jättäen kaalin jalkoihinsa. En ole täysin varma, toimiiko porkkanaraaste hampurilaisen sisällä kuitenkaan edukseen. Punasipulit tekivät oman osuutensa kokonaisuudesta, ja täyteläinen majoneesi toi annokseen mehevyyttä. Rohkea veto tehdä burgeri ilman niitä perinteisiä tomaatti- ja suolakurkkuviipaleita.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki talon burger

Sämpylä oli tuore ja pehmeä, vaikka sen puolikkaat oli käytetty pikaisesti pannulla. Enemmänkin niitä olisi voinut paistaa, jotta lopputulos olisi ollut rapea.

Ranskalaiset olivat mutkattomia, pelkästään suolalla maustettuja kuorimattomista perunoista tehtyjä tikkuperunoita. Ne olivat sen verran symmetrisiä, että olisi helppo uskoa niiden olevat pakasteversioista tehtyjä, mutta tämä ei suuremmin haitannut. Ne olivat sellaisia perinteisiä ranskalaisia, jotka eivät petä odotuksia, mutta eivät niitä ylitäkään. 

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki ranskalaiset

Yhteenvetona Huviretken talon hampurilainen oli kohtalainen, mutta ei maata mullistava. Jos päädyt paikkaan ja aiot ottaa burgerin, suosittelemme pekoni-bbq-versiota, jonka myös tarkastimme samalla reissulla. Sen kokonaisuus oli pykälää parempi maukkaan viski-bbq-kastikkeen, pekonin ja savujuuston yhteistyöstä johtuen.

mallaspullan hampurilaistesti jyväskylä hampurilainen huviretki pekoni-bbq-burger salaatti

Tulokset:
  • Pihvin laatu ja maku: 6,5
  • Täytteet: 7
  • Sämpylä: 8
  • Ranskalaiset: 7+
  • Hinta: 8
Kokonaisarvosana: 7+

Testin edelliset osat:
Stefan's Steakhouse
Revolution
Passion Food & Bar

Löydät hampurilaistestin myös Mallaspulla maistelee -sivulta, johon on koottu kaikki ravintola-arviomme!

- Mallas

2 kommenttia:

  1. On teillä kyllä tekemistä tässä haasteessa :D Huviretkessä ei ole tullut käytyä vuosiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipähän tarvi ravintolaan mennessä pahemmin ruokalistaa lukea ja pähkäillä annoksen valintaa ;) uskoisin, että 15. hampurilaista syödessä kiintiö on aika lailla saavutettu..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...