keskiviikko 23. syyskuuta 2015

The soup is on fire! = Tulipalokeitto

Ensikosketukseni tulipalokeittoon oli vuosia sitten sukulaispojan rippijuhlissa, joissa pitkämatkalaisille tarjoiltiin tätä Juha Willmanin kehittelemää, lempeästi suuta kutkuttelevaa keittoa. Runsaasti sipulia ja erivärisiä paprikoita, valkoisia papuja ja broileria kermaisessa tomaattiliemessä on mainio yhdistelmä, jolla on hoidettu useammatkin kutsut onnistuneesti. 



Pyysin tuolloin ohjeen talteen ja jaan sen nyt teillekin. Kuvan keitto valmistui näppärästi mökkiolosuhteissa, sillä tarvitset vain ainekset ja ison kattilan; loppu hoituu helposti. Keiton tulisuutta voi säädellä makean chilikastikkeen määrällä. Kirjoitin reseptiin puoli desiä, mutta maistele ja lisää/vähennä määrää makusi mukaan. Kannustan käyttämään aitoa kuohukermaa, niin viimeistely menee nappiin.



Tulipalokeitto
4 sipulia
3 eriväristä paprikaa
500 g broileria suikaleina
2 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 dl ketsuppia
0,5 dl makeaa chilikastiketta
1 kanaliemikuutio
ripaus sokeria ja mustapippuria
2 dl kermaa
maizena-kastikesuurustetta

Kuori, puolita ja pilko sipulit puolirenkaiksi. Pilko paprikat. Kuullota sipulit öljyssä isossa kattilassa pehmeiksi, lisää sitten paprikat ja paista hetki. Siirrä vihannekset herkeksi sivuun ja ruskista broilerisuikaleet kevyesti. Kaada vihannekset takaisin kattilaan. 

Lisää pavut ja huuhtele purkit vedellä; kaada myös huuhdeliemi mukaan. Lisää ketsuppi, chilikastike, liemikuutio, sokeri ja mustapippuri. Lisää vettä sen verran, että saat sakean keiton. 

Anna kiehua hiljakseen vartin verran. Lisää kerma ja suurusta maizena-kastikesuurusteella pakkauksen ohjeen mukaan.

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...