perjantai 5. kesäkuuta 2020

Raparperi-tuorejuustopiirakka

Juuri oli joulu, nyt on jo raparperin sesonki! Aina siis uusia herkkuja leivottavaksi :) Miltä kuulostaisi piirakka, jossa on alla mehevää kakkupohjaa, välissä kostean mehukasta raparperitäytettä ja päällä rapea, rouskuva kuorrutus? Niinpä, kuulostaa siltä, että on nostettava kulhot ja vispilät esiin.

Valion ohjeessa piirakka leivotaan gluteenittomista jauhoista, itse käytin vehnäjauhoja. Kirpakka raparperi sopii hyvin yhteen vaniljatuorejuuston kanssa, joka pehmentää makua sopivasti. Päälle tulee rouhittua valkosuklaata sekä kaurahiutaleita, jotka paahtuvat uunissa rapeiksi, miltei toffeen makuisiksi! Valio kehotti tarjoamaan piirakan lisukkeensa inkiväärillä maustettua kermavaahtoa; sekin varmasti sopii, mutta itse luotin vaniljakastikkeen voimaan.


Paistoin oman piirakkani vuoassa, jossa on keraaminen pohja ja silikoniset reunat. Ohjeen 30 minuutin paisto ei riittänyt alkuunkaan, vaan jouduin pitämään torttua uunissa liki tupla-ajan. Onneksi piirakka ei tästä kuitenkaan kuivahtanut. Jos teet teflonisessa irtopohjavuoassa, normaali paistoaika riittänee hyvin.


Raparperi-tuorejuustopiirakka

Pohja:
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
75 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
400 g raparperia
1 dl sokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
100 g valkosuklaata
1 dl kaurahiutaleita

Tee ensin täyte. Paloittele raparperit ja keitä sokerin kanssa kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes enin neste on haihtunut ja seos hilloutuu. Nosta lieden sivuun hetkeksi jäähtymään.

Valmista täytteen hilloutuessa pohja. Sekoita munat, sokeri, sulatettu voi ja maito keskenään. Yhdistä jauhot sekä leivinjauhe ja sekoita taikinan joukkoon. Kaada leivinpaperilla pohjustettu irtopohjavuokaan (halkaisija 23 cm). 

Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskiosassa 15 minuuttia. 

Lisää hieman jäähtyneen raparperihillokkeen joukkoon vaniljatuorejuusto. Lusikoi seos esipaistetun pohjan päälle reunoja myöten. Ripottele pinnalle rouhittu valkosuklaa sekä kaurahiutaleet. 

Paista vielä 15 minuuttia, kunnes piirakka on hyytynyt.

Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...