maanantai 28. toukokuuta 2018

Kinuskiset stout-kuppikakut

Viime keväänä kävimme toistamiseen What's Cooking Helsinki -tapahtumassa Teurastamolla hakemassa inspiraatiota tuleviin resepteihin ja tutustumassa muihin bloggareihin. Monikin asia jäi hommasta käteen, mutta kaikkein parhaiten halu tehdä Ugolinon Herkut -blogin pitäjän Erica Sterrantinon mainioita kinuski-cupstoutcakeja. Mikäli jo leivonnaisen nimessä esiintyy kolme mainiota elementtiä, kinuski, cupcaket ja olut, eivät ne voi olla huonoja. Muistan tapahtumasta lähtiessäni miettineeni, että näitä pitää kyllä kokeilla itsekin.


kinuski-stout cupcaket kuppikakut mallaspulla

Eikä aikaakaan, kun jo heti 364 päivän päästä käsissä olikin kulhot, kapustat ja tarvikkeet, jotta toimeen saattoi ryhtyä. Mallaspullassa ei suotta hätiköidä kokeilujen suhteen, vaan fundeerataan ensin kunnolla.

Leivokset onnistuivat yli odotusten ja jopa silloin tällöin olutkriittinen Pullakin popsi näitä ilossa suin. Stout leikkasi kuppikakuissa usein hieman liian vahvasti esiintyvää makeutta juuri sopivasti ja toi mukavan, mutta ei liian vahvan makulisän tuotokseen mukaan. Näitä tullaan kyllä tekemään useammankin kerran!

kinuski-stout cupcaket kuppikakut mallaspulla

Kinuskiset stout-kuppikakut

12 kpl

Muffinssit
2 dl stouttia (me käytimme Murphy'sia, mutta mikä vaan stout, jossa on riittävästi suklaisuutta ja kahvisuutta kelpaa)
115 g jauhoja
165 g muscovadosokeria
115 g pehmeää voita
2 kananmunaa
50 g kaakaota
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Kinuski
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl muscovadosokeria

Kuorrutus
200 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 dl kinuskia
2 rkl stouttia

Vatkaa pehmeä voi ja muscovadosokeri. Lisää kananmunat yksitellen voi-muscovadovaahtoon hyvin sekoittaen.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoja siivilän läpi vähän kerrallaan vaahtoon vuorotellen oluen kanssa. Vatkaa, kunnes taikinan koostumus on sileä ja pinta kiiltävä.

Laita muffinssipellin koloihin paperivuoat tai voitele kolot hyvin. Jaa taikina vuokiin ja paista uunissa 180 asteessa noin 25 minuuttia. Testaa paiston jälkeen kypsyys hammastikulla ja anna jäähtyä rauhassa.

Valmista kinuski. Sekoita kattilassa sokerit ja kerma ja anna seoksen kiehua välillä sekoittaen noin 15 minuuttia. Kinuski on valmis, kun sen tippa ei hajoa tiputettaessa kylmään veteen. Anna kinuskin jäähtyä hetki.

Tee muffinsseihin pikkulusikalla kaiverrus ja lusikoi kinuskia koloihin. Muista kuitenkin säästää desi kinuskia kuorrutusta varten.

Valmista kuorrutus. Vatkaa vispikerma ja vaniljakreemijauhe kovaksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, kinuski ja stout ja sekoita vielä. Siirrä seos pursotinpussiin ja pursota kaunis koristelu kuppikakun päälle.

Voit vielä toki koristella tuotokset oman tyylin mukaan.

kinuski-stout cupcaket kuppikakut mallaspulla


- Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...