keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ranskalaiset mustikkagaletet

Uusi trendiherkku, avonainen galette, löysi tiensä meidänkin keittiöön, kun Kodin Kuvalehden 14/2015-numeron kannessa komeili mustikkainen galette. Taikina vaan sekaisin, pallosista pyörylät pellille, mustikat mukaan ja reunat marjojen päälle; juuri sopivan yksinkertaista kesäleivontaa ja ulkomuotokin lehden kannessa lupaili rustiikkista ja käsintehtyä. 


Sitä se todellakin oli, ja vähän liiankin kanssa: kun katsahdin uuniin noin 10 minuutin paiston jälkeen, jokaisen piirakan reunat olivat avautuneet, ja pellillä lainehti mustikkainen muhjumeri. Ei muuta kuin pelti ulos ja haarukan ja veitsen avulla taivuttelemaan reunat uudelleen ylös ja täytteen päälle. Tämän jälkeen piiraat säilyttivät muotonsa suhteellisen hyvin, mutta ulkonäkö kärsi aika lailla. Lisäksi mustikat värjäsivät galetet yltä päältä violeteiksi. Mutta mitäpä ei jäätelöllä korjaisi? :)

Onneksi tämä show ei vaikuttanut makuun millään tavoin, vaan tuloksena oli rapeaakin rapsakammat ja mustikkaiset piirakat, joissa maistui juuri sopivan paljon myös aito voi. Vähensin alkuperäisen ohjeen mustikkamäärää kahdella desillä, jotta täyte ei pursuilisi ulos niin paljon. Näitä kannattaa nyt kokeilla, kun mustikoita riittää metsässä. 


Ranskalaiset mustikkagaletet
4,5 dl vehnäjauhoja
1, 25 dl maissijauhoja
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
220 g voita
0,5 dl vettä

Täyte: 
8 dl mustikoita
1,25 dl sokeria
1,25 dl perunajauhoja

Päälle: 
1 muna
2 rkl sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kuutioi kylmä voi ja murustele se jauhojen joukkoon. Lisää lopuksi kylmää vettä ja muotoile taikina palloksi. Kääri se kelmuun ja anna levätä tunti jääkaapissa.

Jaa taikina kahdeksaan osaan ja painele pellin päälle noin puolen sentin paksuisiksi pyöreiksi levyiksi.

Sekoita mustikoiden joukkoon sokeri ja perunajauhot ja jaa ne taikinaympyröiden keskelle. Jätä reunoille riittävästi tilaa, ja käännä reunat osittain täytteen päälle. Voitele reunat munalla ja ripottele mustikoiden päälle sokeria.

Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes reunat ovat ruskistuneet. Anna jäähtyä hetken aikaa ja tarjoa jäätelön kanssa.

- Pulla

2 kommenttia:

  1. Tavoittelen vielä tätäkin kautta teitä, oli keväällä puhe, että saattaisitte haluta tulla meille miittiin nyt elokuussa. Miitti on käsillä viikon kuluttua 22.8. Ottaisitteko yhteyttä, mikäli olette tulossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, innolla olemme edelleen tulossa ja olenkin odottanut lisäinfoa miitistä! Laitoin sinulle sähköpostia asiasta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...