keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Juustoinen munakoiso-tomaattipaistos

Tiedättekö, mikä on jännittävää? Kun löytää vihannesosastolta kasviksen, jota on pitänyt oudon- tai jopa pahanmakuisena, mutta se osoittautuukin extraherkulliseksi, kun sille antaa tilaisuuden. Näin kävi itselläni munakoisojen suhteen. Negatiivinen suhtautuminen on varmasti syntynyt joskus kauan sitten epäonnistuneen musakan kanssa eikä mustanpuhuvaa kasvista ole sen jälkeen paljon keittiössäni näkynyt. 

Uskaltauduin kuitenkin kerran kokeilemaan munakoiso-tomaatti-halloumi-torneja, jotka grillattiin muheviksi nyyteiksi. Yhdistelmä suolaista juustoa, mietoa munakoisoa ja tomaatin mehevyyttä oli mainio, ja tuo ruoka jäi kertalaakista grillilistamme vakiojäseneksi.


Kun työkaverini eräänä päivänä hehkutti tehneensä sanoinkuvaamattoman hyvää munakoisopaistosta, minun oli saatava ja testattava tämä resepti heti. Kehut olivat ansaitut, sillä tällä ruoalla käännyttää pahimmankin lihansyöjäfanin kasvisten pariin. Juuston määrä on reilu, ja parasta on, kun suuhun eksyy sulanut juustokimpale yhdessä makean tomaatin ja paahtuneen munakoison kanssa. Tämä paistos maistuu paitsi kuumana, myös haaleana ja miksei myös kylmänä alkupalana.


Juustoinen munakoiso-tomaattipaistos
1,5 kg munakoisoja
öljyä
2 prk säilykekirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä
tuoretta basilikaa
2 palloa mozzarellaa
2 dl parmesaaniraastetta
3 kananmunaa
suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta, oreganoa



Viipaloi munakoisot pitkittäin ohuiksi viipaleiksi ja lado pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle suolaa ja anna itkettyä parikymmentä minuuttia. 


Pyyhi suola pois ja sivele viipaleille kevyesti öljyä. Paista munakoisoja uunissa 225 asteessa vartin verran, kunnes ne pehmenevät. 


Kuullota hienonnetut valkosipulinkynnet öljyssä ja lisää tomaattisäilyke sekä mausteet. Anna porista vartin verran ja lisää lopuksi tuore basilika.

Riko munien rakenne rikki ja yhdistä puolet parmesaanista munien joukkoon.

Kokoa paistos latomalla voideltuun vuokaan vuorotellen tomaattikastiketta, munakoisoviipaleita, revittyä mozzarellaa sekä parmesaani-munaseosta. Laita päällimmäiseksi kerros munakoisoja ja loput parmesaanit.

Paista 175 asteessa tunnin verran.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...