Tuktukilla Thaimaasta katuruokaa Suomeen

Jos jotain Mallaspulla arvostaa, niin hyvää ruokaa. Mutta hyvin lähelle sitä ja ehkä jopa hieman ohikin, herra Mallas (vanhana reppureissaajana) arvostaa hienoja seikkailuja (erityisesti Aasiassa) ja oikeaa asennetta.

Reilu viikko takaperin Helsingin Sanomat uutisoi Pyry Kääriän ja Juho Saarnon pitkäksi venähtäneestä tuktuk-matkasta Thaimaasta Suomeen ja siitä, kuinka miehet pitävät keittiötään Käpylässä paikallisen koulun pihalla. Kas kummaa, Mallaspulla huomasi pari päivää sitten olevansa juuri Käpylässä ja nälkäinen. Suunnaksi siis miesten keittiö ja hieman apetta kupuun.

Annoksia oli tarjolla neljää eri sorttia, ja ruokalista ilmeisesti elää hieman päivästä toiseen. Löytyi niin tulista papaijasalaattia kuin paistettua riisiä possun kanssa (tai ilman), mutta tällä kertaa valinta osui pakistanilaistyyliseen tomaattikeittoon, jonka mukana aasialaiseen tyyliin tuli myös riisiä. Oikein hyvää kasvisruokaa sopivalla tulisuudella ja kohtuullisella hinnalla. Lisää tällaista Suomeen.
 

Miekkoset pitävät vielä viikon verran katukeittiötään Otto-Iivari Meurmanin puistossa Käpylässä, jonne Mallaspulla kehottaakin ihmisiä pyörähtämään, jos vaan kulmilla ovat (ja toki voi tulla kauempaakin). Toivottavasti miehet löytävät tulevaisuudessakin jonkin sopivan paikan katukeittiölleen ja pystyvät tekemään kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hyvän makuista thaisapuskaa vastaisuudessakin nälkäisille kaduntallaajille letkeällä otteella. Oli myös kiva kuulla, että tuktukillekin on jo löytynyt katsastusmies. Tsemppiä jatkoon! 



Loppuun vielä pieni haaste kaikille kokkihenkisille ihmisille: Minkälaista olisi suomalainen street food? Jos jätetään pois ne tavanomaiset käristetyt makkarat (ja makkaraperunat yms. grillisapuskat), muurinpohjaletut ja messujen kala-annokset, pystyisitkö keksimään jonkun uuden suomalaisen katukeittiöruuan?

-Mallas

Minttusuklaa-toffeepalat

Jotain nopeaa, helppoa, makeaa ja herkullista, mutta ei tällä kertaa kuitenkaan kakkua? Tähän leivontapulmaan löytyi vastaus Suklaapossun avittamana: rapsakat, mutta toisaalta toffeisen sitkeät minttusuklaa-toffeepalat. 

Kauramurutaikinainen pohja ja rouskuva päällinen kätkevät sisäänsä kevyesti suolattua kinuskia sekä tummaa minttusuklaata. Koska karamellisoidusta kondensoidusta maidosta tehty kinuski on hyvin makeaa, valitsemani 70 % suklaa toimi sen parina erittäin hyvin.

Nämä sopivat hyvin pieniksi herkkupaloiksi, sillä tuhtia tavaraa ei pysty kovin suurta lohkaisua kerralla syömään (en edes minä!). Tarjosin näiden kanssa makumaailmaa mukaillen kinuski-suklaajäätelöä, jolloin yhdistelmä oli täydellinen.

Minttusuklaa-toffeepalat

125 g voita

3 dl vehnäjauhoja

3 dl kaurahiutaleita

3 dl fariinisokeria

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 prk karamellisoitua, kondensoitua maitoa

100 g 70 % minttusuklaata

0,25 tl suolaa

Sulata voi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää voi joukkoon. Levitä 2/3 seoksesta pellille leivinpaperin päälle noin 20 x 30 -kokoiseksi levyksi. Paista levyä 175 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes taikina ruskistuu kevyesti.

Lämmitä kondensoitua maitoa mikrossa hetken aikaa, jotta siitä tulee juoksevampaa. Lisää suola joukkoon. Rouhi suklaa.

Levitä esipaistetun pohjan päälle kinuski ja ripottele päälle suklaa. Lopuksi levitä päälle 1/3 kauramurutaikinaa. Paista 20 minuuttia ja anna jäähtyä kokonaan ennen paloiksi leikkaamista.

Tarjoa halutessasi jäätelön kera.

- Pulla

Mallaspulla maistelee: Dragon Sheng Kuopio

On jo kulunut useita vuosia siitä, kun aikoinaan oleilin Pekingissä hetken aikaa. Peking on siitä mukava paikka, että viikossa ehtii kivasti nähdä ne pakolliset matkakohteet (Kiinan muuri, Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki, Kesäpalatsi, Maon mausoleumi, pandat eläintarhassa jne.) ja silti jää hieman aikaa shoppailua varten. Kiina itsessään on myös erittäin mukava matkailukohde sikäli, että sieltä saa varsin hyvää ruokaa. Meillä koti-Suomessa ja yleisestikin länsimaissa tarjottavat kiinalaiset ruuat on tehty länsimaisten ihmisten makuun ja ovat rasvaisempia kuin varsinaiset kiinalaiset esikuvansa. Näin minua ainakin valistettiin aikoinaan. 

Vaikka tässä onkin vettä ehtinyt jo virtaamaan Jangtse-joessa Kiinan vierailuni jälkeen, muistan yhä selkeästi hieman minua kokeneemman, australialaisen reissaaja Benin teorian kiinalaisista ravintoloista: ”The crappier the place, the better the food”. Eli vapaasti suomennettuna "mitä kämäsempi paikka, sitä parempi ruoka". (Ben oli muuten varsin mukava tuttavuus ja oikea elämäntapatravelleri. Hän kävi tekemässä töitä Australiassa kolmen kuukauden ajan ja matkusteli sitten Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa loput yhdeksän kuukautta vuodesta.) Testasimme Benin teoriaa useita kertoja (koska olimme hieman likviditeettirajoitteisia, niin erityisesti niissä asteen verran ulkoisilta puitteiltaan ei-niin-hehkeissä paikoissa) ja emme yleensä joutuneet pettymään. Toki Ben myös tiesi hieman paikallisista ruuista ja tilasikin pöytään useamman satsin kaikkia hyviä pöperöitä. Mallaspulla suositteleekin Pekingin (ja yleisestikin Kiinan) kävijöitä rohkeasti kokeilemaan niitä hieman pienempiä ja ei ehkä niin houkuttelevan näköisiä, paikallisia ravintoloita. Sitten vaan yritätte löytää yhteisen kielen umpimandariinia puhuvan vanhemman kiinalaistarjoilijarouvan kanssa, tökitte summanmutikassa ruokalistalta muutamia kohtia ja toivotte, että keittiön hygienia on riittävällä tasolla. Siitä sitä saa tarinoita kerrottavaksi Suomessa!

Miten tämä liittyy mihinkään? Ei oikeastaan kovinkaan paljoa, mutta tulipahan vaan mieleeni, kun tuossa männäpäivinä vierailin Savon sydämessä Kuopiossa. Seutu on itsessään jo niin tuttu, että jätän suosiolla kalakukot ja muut vastaavat perinneherkut muille (näitä kyllä satunnainen matkailija löytää torilta tai kauppahallista Hanna Partasen tai Irene Partasen myyntipisteiltä).

Sen sijaan kävin tutustumassa paikalliseen Dragon Sheng -nimiseen kiinalaiseen ravintolaan, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä torilta Suokatu 36:ssa (pienenä huomiona, että firman nettisivuilla oleva opaskartta ei osoita oikeaan kohtaan).

Aina ei tarvitse syödä liian fiinisti, vaan joskus tarkoituksena on saada vain maha täyteen kohtuullisen maittavalla ruualla, ja tähän tarkoitukseen Dragon Sheng sopi oikein hyvin. Paikassa on tarjolla päivisin varsin kattava buffet kiinalaista ruokaa ja sushia, kun taas illalla esiin kaivetaan à la carte -menu, josta löytyy pikaisella vilkaisulla aikalailla perinteiset kiinalaiset ruuat. Myös take away -lista löytyy hieman huokoisemmalla hinnalla. Kaiken kaikkiaan paikasta tuli mieleen hieman samanlaisella konseptilla Jyväskylässä toimiva thaimaalainen ravintola MuangThai, jota voi suositella Jyväskylän-kävijälle lounaspaikaksi. 

Dragon Sheng oli sisustukseltaan oikein kivan näköinen, ja ruuat oli laitettu hyvin esille. Hieman kuitenkin olisin toivonut härkään vähemmän mustapippuria, koska se peitti muut maut liiankin tehokkaasti. Muuten ruuat olivat perinteistä buffettasoa eli aivan syötävää, mutta ei tajunnan räjäyttävää ja hieman jäin joitain makuja kaipaamaankin. (Toki tämä voi johtua myös pienestä kesäflunssastanikin, joka on hieman verottanut makunystyröiden tehoa). 

Plussaa myös siitä, että jälkiruokana oli tarjolla pelkän kahvin ja teen lisäksi myös tuulihattuja ja kakkua. Hintaansa (viikonloppubuffet (jonka itse testasin) klo 11.30-18.00 hieman alle 13 €, viikolla halvempi, mutta ilman sushia) nähden tarjonta oli kuitenkin varsin monipuolinen. Hyvä peruslounasbuffet ilman hienosteluja siis. 

- Mallas

Kesäinen peruna-kesäkurpitsasalaatti

Kesäkurpitsa on aina ollut mielestäni aika turha kasvis: ei oikein mitään makua ja etenkin salaateissa pettymys on aina ollut kova, kun kurkulta näyttänyt vihreä viipale onkin paljastunut kurpitsaiseksi. Grillattunakaan se ei ole toiminut, sillä joko maku jää valjuksi tai sitten päällimmäisenä maistuu pelkkä grillauskastike. Tai ehkä en vain osaa käsitellä kasvista oikealla tavalla.

Halusin tehdä kreolilaisen perunasalaatin jälkeen erilaisen, vihreämmän ja raikkaamman version perunasalaatista ja päätin antaa kesäkurpitsalle samalla tilaisuuden. Marinoin sitä ensin parin tunnin ajan viinietikkaisessa tilli-ruohosipuliliemessä, mikä antoi sille pienen pientä potkua. Edelleenkään siitä ei lemppariani tullut, mutta salaatti kokonaisuudessaan oli hyvä lisuke grillatuille possunpihveille. Perunat, kesäkurpitsat, varsisellerit, kevätsipulit ja kananmuna näyttivät hauskalta, kun ne latoi kerroksittain laakealle vadille. Väliin lusikoitu kastike kermaviilistä, tillistä ja sitruunamehusta maistui ihan kesältä!

Kesäinen peruna-kesäkurpitsasalaatti

1 kesäkurpitsa

2 rkl valkoviinietikkaa

1 dl tilliä

0,5 dl ruohosipulia

0,5 tl sokeria

0,5 tl suolaa

1 kg uusia perunoita

merisuolaa

3 kananmunaa

4 varsisellerin vartta

3 kevätsipulia

Kastike

1 prk kermaviiliä

0,5 dl tilliä

1 rkl sitruunamehua

1 tl sokeria

0,5 tl suolaa

Valmista ensin kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Anna sen maustua jääkaapissa mieluiten ainakin tunnin ajan.

Viipaloi kesäkurpitsa ja laita kulhoon. Lisää joukkoon valkoviinietikka, silputtu tilli ja ruohosipuli sekä sokeri ja suola. Anna kesäkurpitsojen maustua huoneenlämmössä tunnin ajan. 

Keitä pestyt perunat kypsiksi hyvin suolatussa vedessä, samoin kananmunat. Anna jäähtyä ja viipaloi. Pilko varsisellerit sekä kevätsipulit.

Asettele ainekset laakealle lautaselle kerroksittain ja lusikoi kastiketta väleihin. Jos maltat, anna valmiin salaatin maustua vielä hetken aikaa.

- Pulla

Mallaspulla maistelee: Ravintola Harald Jyväskylä

Olemme nyt kahtena jouluna ostaneet itse itsellemme joululahjaksi Ravintola Haraldin oravannahan ja käyneet herkuttelemassa sen voimassaoloajan huvetessa kesällä. Voimme suositella näppärää ja kannattavaa nahkaa, sillä 30 eurolla saa 50 euron arvoisen lahjakortin. Muutoinkin pidämme Haraldin omalaatuisesta meiningistä, hämärästä tunnelmasta ja tietysti ruoasta, joka ei ole mitään piiperrystä. Ronski liharuoka ja Viikingin voimajuoma tekee terää silloin tällöin.

Viime käynnillä meitä palveli mahtava tarjoilija, joka veti viikinkinaisen roolinsa täydellisesti alkaen Hulda Gormintytär (tai jotain sinne päin) -nimellä esittäytymisestä, hassulla murteella ja viikinkimäisillä sanoilla puhuen ja teemavaatteisiin pukeutuen. Hän loi olemuksellaan ja toiminnallaan illallishetkeen niin aidon viikinkimäisen fiiliksen kuin keskellä Jyväskylän kävelykatua on mahdollista saada. Niinpä pettymys olikin aika suuri, kun tällä kertaa tarjoilija oli eri eikä muita yhtäläisyyksiä ollut kuin sama kolttu, terveyssandaaleihin yhdistettynä. Ei esittäytymistä, ei murretta, ja palvelussakin oli toivomisen varaa. Vaikka ravintolassa ei maanantai-iltana ollut meidän lisäksemme kuin kaksi muuta sinne tullessamme, tarjoilija vaikutti kovin hätäiseltä ja kiireiseltä seilatessaan ympäri ravintolasalia. Pöydässämme ollutta öljykynttilää hän ei saanut pysymään elossa, vaan kävimme lopulta vaihtamassa sen itse viereisen pöydän toimivaan yksilöön.

Ruokavalinnat tehtyämme pöytään tuotiin varrasleipää, jota sai kastaa voisulaan. Jostain syystä leipäpalasia oli kolme; mieluusti olisimme molemmat niitä kaksi palaa rouskutelleet. Mallas tilasi juomakseen Viikinkien voimaoluen, joka oli lupauksien mukaisesti suunmyötäistä.

Alkuun jaoimme puoliksi Thorvald Tuulentuoman alkukiven, joka sisälsi kylmäsavuhaukea, paistettua turskankieltä (!), tervasilakkaa, riimiporoa, punajuurisiirapilla koristettua ankkarilletteä, maalaissalamia, mustikka-sipulihilloketta, pikkelöityjä siitakesieniä, yrttiöljyssä pyöräytettyä salaattia, pähkinöitä ja siemeniä sekä saaristolaisleipää ja lämminsavulohimoussea.

Annos oli kahdelle oikein riittävä, ja yhdelle hengelle alkupalaksi jo melkoisen iso. Pyysimme tarjoilijaa kertomaan lautasen sisällöstä tarkemmin, jotta tietäisimme, mitä milloinkin suuhumme laitamme. Hän luetteli lajikkeet kuin konekivääristä sellaista tahtia, että puolet meni ohi saman tien. Kaivoimme sitten kotona netistä ruokalistan uudelleen esiin ja tarkistimme kuvan perusteella syömämme ainekset. 

Makuja oli monenlaisia, toinen toistaan parempia. Erityisen ihanaa oli tervasilakka, jossa terva maistui kunnolla. Turskankieli oli uusi tuttavuus, ja maku oli hyvin lihaisa. Lämminsavulohimousse maistui perinteiseltä ja sopi saaristolaisleivän kanssa luonnollisesti täydellisesti yhteen. Mustikka sopi yllättävän hyvin sipulin kaveriksi hillokkeeseen, eikä maalaissalami koskaan petä.

Pulla valitsi pääruoakseen Kuningas Gormin härkäpadan (pahoittelut surkean hämärästä kuvasta alla), jossa oli savuomena-pekonimoussella kuorrutettua häränfileepataa, palsternakka-yrttimuusia, hunajaisia juureksia, punajuurella maustettuja valkosipulinkynsiä ja tervattuja puolukoita. 

Härkä oli lupausten mukaisesti todella mureaa, ja moussen ansiosta maku oli hyvin täyteläinen. Kuppi oli vain kovin pieni, ja enemmänkin olisi tehnyt mieli lusikoida. Muusissa maistui kivasti päälle lusikoitu yrttiöljy, ja palsternakka oli tervetullutta vaihtelua normaaliin perunaan. Hunajaiset juurekset tuntuivat pakolliselta kasvikselta annoksessa eikä niiden makuun ollut panostettu lainkaan. Hiukan ylikypsiä, vetisiä juureksia ei tarvittaisi tällaisessa annoksessa. Valkosipulit olivat värjäytyneet punajuuresta hennon vaaleanpunaisiksi, mutta juureksen makua ei niihin ollut tarttunut. Myöskään tervaa en puolukoista löytänyt, mutta muutoin ne piristivät tuhtia annosta hyvin.

Maltaan pääruoka oli nappivalinta! Jaarli Sigurdin talkoopannussa oli yrtti-maustekastilla (tykkään niin tuosta kasti-sanasta) siveltyä häränniskaa, porsaankylkisiivua, hirvimakkaraa, adjikakastia, juustoisia kermaperunoita, haudutettua sipulia ja taas niitä samoja hunajaisia juureksia. 

Liha oli aivan uskomattoman mureaa ja hajosi pienimmästäkin kosketuksesta. Adjikakastikkeen sisältö piti tarkistaa kotona netistä ja selvisi, että kyseessä on gruusialainen paprika-tomaattipohjainen, hyvin mausteinen kastike. Ihanalta se maistui myös tällä lautasella. Hirvimakkara oli tuhtia, hyvin tiivistä tavaraa ja täyttä lihaa, eikä normaalisti makkaroissa näkyviä rasvakimpaleita näkynyt lainkaan. Kermaperunat olivat myös hyvin juustoisia ja koko kulhon syöminen teki tiukkaa (vaikka Pullakin niitä hiukan närppi).

Alkupalakiven ja pääruokien jälkeen ei valitettavasti jäänyt enää mahaan tilaa jällkiruoille, mutta edelliskäynnin perusteella niitäkin voi suositella. Muistan vieläkin Rurikin räiskäleet, jotka olivat oikeaoppisen rapeita ja pitsireunaisia.

Kiitämme: monipuolista alkupalakiveä; mureaa lihaa; täyttäviä annoksia; hämyistä tunnelmaa.

Toivomme parannusta: viikinkitunnelman luontiin puheissa ja eleissä; pakollisten juuresten valmistamiseen ja makuun; suurempaa vatsaa, jotta jälkiruokakin mahtuisi mukaan.

- Pulla ja Mallas

Juustoinen munakoiso-tomaattipaistos

Tiedättekö, mikä on jännittävää? Kun löytää vihannesosastolta kasviksen, jota on pitänyt oudon- tai jopa pahanmakuisena, mutta se osoittautuukin extraherkulliseksi, kun sille antaa tilaisuuden. Näin kävi itselläni munakoisojen suhteen. Negatiivinen suhtautuminen on varmasti syntynyt joskus kauan sitten epäonnistuneen musakan kanssa eikä mustanpuhuvaa kasvista ole sen jälkeen paljon keittiössäni näkynyt. 

Uskaltauduin kuitenkin kerran kokeilemaan munakoiso-tomaatti-halloumi-torneja, jotka grillattiin muheviksi nyyteiksi. Yhdistelmä suolaista juustoa, mietoa munakoisoa ja tomaatin mehevyyttä oli mainio, ja tuo ruoka jäi kertalaakista grillilistamme vakiojäseneksi.

Kun työkaverini eräänä päivänä hehkutti tehneensä sanoinkuvaamattoman hyvää munakoisopaistosta, minun oli saatava ja testattava tämä resepti heti. Kehut olivat ansaitut, sillä tällä ruoalla käännyttää pahimmankin lihansyöjäfanin kasvisten pariin. Juuston määrä on reilu, ja parasta on, kun suuhun eksyy sulanut juustokimpale yhdessä makean tomaatin ja paahtuneen munakoison kanssa. Tämä paistos maistuu paitsi kuumana, myös haaleana ja miksei myös kylmänä alkupalana.

Juustoinen munakoiso-tomaattipaistos

1,5 kg munakoisoja

öljyä

2 prk säilykekirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa

4 valkosipulinkynttä

tuoretta basilikaa

2 palloa mozzarellaa

2 dl parmesaaniraastetta

3 kananmunaa

suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta, oreganoa

Viipaloi munakoisot pitkittäin ohuiksi viipaleiksi ja lado pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle suolaa ja anna itkettyä parikymmentä minuuttia. 

Pyyhi suola pois ja sivele viipaleille kevyesti öljyä. Paista munakoisoja uunissa 225 asteessa vartin verran, kunnes ne pehmenevät. 

Kuullota hienonnetut valkosipulinkynnet öljyssä ja lisää tomaattisäilyke sekä mausteet. Anna porista vartin verran ja lisää lopuksi tuore basilika.

Riko munien rakenne rikki ja yhdistä puolet parmesaanista munien joukkoon.

Kokoa paistos latomalla voideltuun vuokaan vuorotellen tomaattikastiketta, munakoisoviipaleita, revittyä mozzarellaa sekä parmesaani-munaseosta. Laita päällimmäiseksi kerros munakoisoja ja loput parmesaanit.

Paista 175 asteessa tunnin verran.

- Pulla

Mallaspulla maistelee: Figaro Winebistron Pintxos-lounas

Jyväskylän, ja itse asiassa koko Suomen, parhaimpiin ravintoloihin kuuluvan Figaron viinitupa Winebistro avattiin uudenvuodenaattona 2012. Laaja viinivalikoima ja tapastyyppinen syötävä on hurmannut alan harrastajat, sillä Winebistro on jo kahdesti (2012 ja 2014) valittu Vuoden viiniravintolaksi. Winebistrossa järjestetään usein myös viini-tastingeja, musiikki-iltoja sekä vierailevien tähtikokkien iltoja, joista viime aikaisiin huippuhetkiin kuului Tomi Björckin isännöimä Figaro meets Gaijin. Mallaspullakin oli käsi ojossa tuohon iltaan tulossa, mutta niin oli pari muutakin ja jäimme rannalle ruikuttamaan. Seuraavalla kerralla olemme nopeampia!

Tämän kesän uutuutena on ollut perjantaisin tarjottava pintxos-buffetlounas, jolloin tarjolla on pohjois-Espanjalle tyypillisiä baskitapaksia eli pintxoja. Pintxot eroavat tapaksista siten, että ne yleensä ovat cocktail-tikulla keihästettyjä vaaleita leipiä erilaisilla täytteillä. 

Pinxtos-buffet kustantaa 13 € ja on tarjolla klo 12-15.

Buffet-pöytä koostui kahdeksasta erilaisesta pintxosta, josta löytyi niin kasvis-, kala- kuin lihavaihtoehtoja. Ihan etummaisena on ainoa kuva lihaisesta possunkylkipintxosta, jonka pohjalla oli paksu kerros hivenen tulista chilimajoneesia. Halutessa ravintoloitsija Niko Saarukka valikoi pintxoihin sopivat viinit Winebistron laajasta valikoimasta. Erikoisempiakin viinejä on saatavilla myös laseittain.

Yllä olevassa kuvassa on oppikirjamaisen oikea pintxo, joka on puutikulla keihästetty. Perunatortillan päällä on rosmariinimarinoitu tomaatti ja alla ihanan valkosipulinen tahna. Etualalla ilmakuivattua kinkkua tuorejuustotahnalla ja taustalla kylmä gazpacho-keittoshotti, joka oli siis ainoa leivätön pintxo koko buffetissa. Ei siis paras lounasvaihtoehto ainakaan keliaakikoille tai muille hiilarikammoisille.

Viinivalikoimasta oli osa esillä hauskasti seinän vierustalla. 

Tässä oli buffeen parhaimmisto: vasemmalla täydellisesti valmistettu, pehmeän valuva uppomuna hollandaise-kastikkeella ja oikealla briejuustoa, viikunahilloa sekä jännittävää chililankaa. Lanka oli säikeistä ja lempeän makuista, ei ollenkaan chilimäistä. Hauska koriste! 

Kasvis-pintxoissa oli pohjalla täyteläistä hummusta, aurinkokuivattua tomaattia, mummon hölskytyskurkkua (millähän sanalla baskit näitä kurkkuja kutsuvat? :) ), kokonaisia manteleita sekä pinaattia. Kerrankin sain sellaista hummusta, joka maistui myös minulle; siitä plussaa!

Ensimmäinen annoslautaselliseni, josta näkyy myös kalapintxo baskimaan anjoviksella. Mausteinen kala ja paljon parempi kuin se perinteinen janssoninkiusauksen anjovis. Kalan alla olevan tahnan nimi painui jo pois mielestä. Kenties pintxos-pöytään voisi laittaa pienet kyltit leipien eri ainesosista; toisaalta nyt oli hauska arvuutella, mitä kulloinkin suuhunsa laittoi. Pyysin lopuksi Winebistron omistajaa kertomaan, mitä missäkin pintxossa oli ollut ja sain valaisevan katsauksen jokaiseen leipään.

Kaksi lautasellista ja kahdeksan suolaista pintxoa johtivat täyteen vatsaan ja runsaaseen vedenjuontiin loppupäiväksi. Ihania herkkuja; kiitos Winebistro!

- Pulla

Mallaspullan klassikot: Raparperivispipuuro

Parasta, mitä raparperista voi tehdä, on vispipuuro. Muutamaan otteeseen olen sitä keitellyt tänäkin vuonna, ja muutoin puuroista piittaamaton Mallaskin on sitä lusikoinut innolla. Ainoa, mitä raparperipuuron teossa pitää muistaa, on tarpeeksi pitkä vatkausaika; silloin puurosta tulee kuohkeaa, moussemaista herkkua.

Raparperivispipuuro

1,5 l vettä

6 dl raparperipaloja

2,25 dl mannasuurimoita

1,5 dl sokeria

0,5 tl suolaa

Pilko raparperit paloiksi ja keitä niitä vedessä viitisen minuuttia. Ripottele mannasuurimot joukkoon koko ajan sekoittaen, etteivät suurimot paakkuunnu. Lisää sokeri ja suola. 

Keitä hiljalleen kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä ja vatkaa sitten kunnolla kuohkeaksi. 

Syö maidon kanssa tai jos oikein haluat herkutella, niin vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.

- Pulla