tiistai 12. toukokuuta 2015

Mallaspulla maistelee: Solo Sokos Hotel Paviljongin vappubrunssi

Kävimme vappupäivää juhlistamassa Jyväskylän Solo Sokos Hotel Paviljongin vappubrunssilla kaveriporukan kanssa. Hotellin sunnuntaibrunssilla on tullut käytyä useita kertoja aiemminkin ja rankkaamme sen kaupungin parhaimmistoon. Alakerran Trattoria-ravintolan tavoin brunssi on italialaishenkinen ja astetta fiinimpi tavallisten Sokos Hotellien aamiaisiin verrattuna. Ruoat ovat aina olleet kauniisti ja siististi aseteltuja ja niin oli nytkin, vaikka tulimme paikalle vasta klo 15 eli viisi tuntia brunssin alkamisen jälkeen. Missään ei näkynyt merkkiäkään siitä, että meitä ennen herkkuja oli käynyt popsimassa aika monta muutakin vappujuhlijaa. Erityiskiitos siitä!


Koska vappubrunssilla oli vain muutama extraruoka tarjolla normaaliin sunnuntaibrunssiin verrattuna, puoltaa tämän jutun postaaminen paikkansa näin jälkikäteenkin. 


Täytetyt kananmunat ovat yksinkertaisuudessaan olleet aina kylmän alkuruokapöydän parhaita herkkuja eivätkä nämä scampimoussella täytetyt munat pettäneet nytkään. Tomaatti-mozzarellasalaatti oli marinoitu itsetehdyssä pestossa.


Alla olevassa kuvassa vasemmalta toisena oleva savulohiterriini oli brunssin paras yksittäinen ruoka. Savulohimassa oli hyydytetty liivatteella uskomattoman pehmeäksi ja suussasulavaksi ja Sous Chef Tommi Lindholmin kehotuksesta levitimme sitä saaristolaisleivän päälle. Toimi!


Lindholmia on pakko kehua vielä lisää, sillä samanlaista asiantuntevaa ja asiakkaita palvelevaa asennetta tapaa hyvin harvoin ravintoloissa, puhumattakaan hotellien aamiaisista. Lindholm kertoi juurta jaksain brunssiruokien valmistustavoista, raaka-aineista ja syömisvinkeistä väsymättä jokaiselle asiakkaalle ja vastasi kysymyksiimme monisanaisesti ja ystävällisesti. Hakipa hän myös keittiöstä lisää Pullan suosikkia, mansikka-raparperimehua, joka oli hetkellisesti päässyt loppumaan. Superkiitos Tommille!


Yläkuvan täytetty härkärulla oli kypsennetty höyryssä 55 asteessa kelmuun käärittynä. Liha jäi pehmeäksi, tosin hiukan sitkeäksi, joten hampaille löytyi purutyötä. Edessä oleva kastike sopi hyvin rullan pariksi.


Pitkulaisella lautasella näkyvä pullapitko näytti hitusen kuivakkaalta, mutta onneksi en jättänyt sitä ulkonäön takia ottamatta. Sen sisus paljastui tahmeaksi eli juuri sellaiseksi, mitä korvapuustimaiselta pitkolta haluan. Nam! Juustovalikoimassa oli sinihomejuustoa ja kahta muuta juuustoa niin Italiasta kuin lähiseuduiltakin. Luomuviikunahillo sekä hunajapähkinät toimivat hyvin niiden kumppanina.


Perusmunkit jäivät itseltäni maistamatta, sillä halusin keskittyä minipannukakkuihin (hassun pieniä, mutta kivan kuohkeita) vaniljakerman ja marjakompotin kera sekä raparperi-mansikkatuorejuustokakkuun, josta jäi harmillisesti kuva puuttumaan.


Runsaat hedelmälaarit jäivät odottamaan seuraavaa kertaa mahan ehdittyä täyttyä jo aiemmista ruoista. Aiempien kertojen perusteella kehun kuitenkin niitäkin, sillä tuoreet, valmiiksi pilkotut hedelmät nostavat aamiaisen tasoa aina.


Toiseksi parasta brunssipöydässä savulohiterriinin jälkeen olivat nämä kaksi eli mascarpone-parsamunakas ja oregano-lihapullat. Lihapullien tomaattikastiketta oli kuulemma keitetty yli neljä tuntia ja sen kyllä maistoi; täyteläinen, vahva tomaatinmaku. Parsamunakas oli kuohkea ja tehty paikan päällä oikeista kananmunista, ei mistään munakokkelijauhepussista.

Kiitämme: ihanaa mansikka-raparperimehua; siisteyttä ja kaunista esillepanoa; henkilökunnan ja eritoten Tommin palvelualttiutta; savulohiterriiniä ja muita makupaloja.

Toivomme parannusta: kovin vähään, mutta jos pilkkua viilataan, niin härkärulla olisi voinut olla hiukan mureampaa ja mozzarellat maistuvaisempia. Ja jos vielä leipäpöytään ilmaantuisi muhkeita sämpylöitä, olisi brunssi täydellinen!

- Pulla & Mallas

2 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista sanoistanne Mallas & Pulla :) Teemme parhaamme, että jokainen asiakas kokisi olonsa tervetulleeksi ja nauttisi ruokiemme lisäksi myös persoonallisesta palvelusta sekä arkena että juhlan hetkellä. Mukava kuulla, että olemme onnistuneet. Ystävällisin terveisin, Mirva / Trattoria Aukio, Solo Paviljonki

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...