maanantai 5. elokuuta 2019

Porkkana-lakritsikeitto, oikeasti hyvää!

Piti laittaa tuohon otsikkoon lisälause, jotta epäileväisyyteen taipuvaiset kanssaihmiset eivät heti ohittaisi tätä postausta. Porkkana ja lakritsi eivät omaankaan korvaani kuulostaneet heti kovin yhteensopivalta parilta, mutta koska kotona oli jääkaapissa porkkanoita ja toisessa kaapissa raakalakritsijauhepurkki, päätin olla ennakkoluuloton. Aivan heti en päässyt kokkaushommiin, koska reseptissä tarvittavaa porkkanamehua ei meinannut löytyä edes isosta Prismasta. Lopulta korvasin sen porkkana-appelsiinimehupurkilla, jolloin keitto sai kivan piristyksen appelsiinin mausta.




Alkuperäisessä ohjeessa annettiin mahdollisuus laittaa lakritsijauheen sijaan keittoon sahramia. Tai jopa molempia, jolloin mausta tulisi entistäkin runsaampi. Sahramia ei löytynyt kotoa enkä viitsinyt sitä pihinä ihmisenä ostaa. Maltaan spesiaaliin, paellaan, raaskimme sahramia käyttää, mutta arkiseen kasvissosekeittoon se tuntui liioittelulta. Mentiin siis pelkällä raakalakritsijauheella.

Toinen tärkeä elementti keitossa on ruskistettu voi, joka lisätään loppuvaiheessa mukaan. Pähkinäinen voi sekä lakritsijauhe toivat keittoon täysin uudenlaisen maun, jota en ole ennen maistanut missään! Tätä voisi tarjota jopa juhlaruokana, sen verran elegantti keitto tästä syntyi.

Ohje on Samasta padasta 2 -kirjasta, josta olen aiemmin kokannut nyhtökauramakaronilaatikkoa


Porkkana-lakritsikeitto
1 kg porkkanoita
2 rkl rypsiöljyä
0,75 tl raakalakritsijauhetta (ja/tai ripaus sahramia)
5 dl porkkanamehua (tai porkkana-appelsiinimehua)
5 dl vettä
40 g voita
1 tl suolaa

Kuori ja paloittele porkkanat puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi isoon kattilaan. Kuullota porkkanoita öljyssä kovalla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.

Lisää kattilaan lakritsijauhe (ja/tai sahrami), porkkanamehu sekä vesi. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin vartin, kunnes porkkanat ovat kypsiä.

Laita porkkanoiden kypsyessä voi pieneen kattilaan ja anna sen ruskistua pikkuhiljaa. Kun voi on ruskistunut kunnolla, se tuoksuu vahvan pähkinäiselle.

Soseuta porkkanat sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Lisää ruskistettu voi ja suola joukkoon.


- Pulla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...