sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Valkoisia pizzoja: peruna-ricottapizza sekä saksanpähkinä-Aurapizza

Jälleen koitti aika, jolloin kaivoin hyllystämme mainion Pizze-kirjan ja päätin tutustua sen saloihin. Edellinen kerta viime syksynä jätti niin hyvät muistot, että olin jo kehittänyt luottamussuhteen kirjan resepteihin. Tällä kertaa upgradesin jauhopuolta 00-jauhoihin (jotka löytyivät siis ihan lähiprismasta) ja otin hieman rohkeamman askeleen kohti epämukavuusaluetta (onko tällaista edes pizzan tapauksessa?) eksoottisempien valkoisten pizzojen myötä.

valkoinen pizza peruna-ricottapizza pizzekirja

Perunapizzan ja saksanpähkinä-aurapizzan tarkoitus oli tuoda odotettua vaihtelua pizzavalikoimaamme ja näin kävi! Molemmat jäivät kertalaakista vakiovalikoimaan ihanien, yksinkertaisten täytteidensä ansiosta.

Perunapizza on Pizze-kirjan mukaan Lucan vaimon (Luca Platania on siis yksi kirjan kirjoittajista) suosikki ja muisto tämän pizzan mausta sai pariskunnan perustamaan Pizzarium-ketjun. Muisto omasta pizzastamme saa toivomaan sitä lisää lautaselle... Olennaista pizzan onnistumisessa on tarpeeksi ohuet perunaviipaleet. Tätä varten hankin meille mandoliinin, jolla sain aikaan seitinohutta viipaletta. Viipaleet myös kevyesti paahdettiin kuumassa uunissa ennen pizzan päälle laittoa. Näin niistä tuli erityisen maukkaita. Lisäsimme mukaan kirjan vinkistä myös nokareita ricottajuustoa meheviksi sattumiksi.
saksanpähkinä-Aurajuustopizza pizzekirja

Toinen pizzatäyte sisältää kahta lempiraaka-ainettamme: Aurajuustoa sekä saksanpähkinöitä. Aito resepti sisälsi gorgonzolaa, jonka kanssa pizzasta tulisi varmasti vielä maukkaampaa, mutta kotimainen Aura passaa mainiosti myös. Pizzen ohjeessa saksanpähkinärouhe ripoteltiin vasta valmiin pizzan päälle, mutta laitoin itse pähkinät puolivälissä pizzan päälle saamaan kevyttä paahteista makua. Toimi!

Koska olen jo aiemmin julkaissut 10 tuntia kohotetun pizzataikinan ohjeen, en kopioi sitä tähän, vaan voit tsekata sen täältä. Täytteiden määrät on mitoitettu puolikkaalle pellille eli kun teet yhden taikinan, levitä se pellille ja täytä fifty-fifty alla olevilla täytteillä.

valkoinen pizza peruna-ricottapizza pizzekirja

Peruna-ricottapizza 
3 perunaa
tilkka oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
mozzarellaraastetta
100 g ricottaa

Viipaloi perunat ohuen ohuiksi ja levitä pellille. Sudi ne oliiviöljyllä ja mausta suolalla. Paahda viipaleita 250-asteisessa uunissa, kunnes ne rapeutuvat sopivasti. Älä kuitenkaan päästä niitä kypsymään liian rapeiksi. Sekoita välillä lastalla.

Ripottele kohonneen pizzapohjan päälle runsaasti mozzarellaraastetta. Levitä paahdetut perunaviipaleet päälle, mausta suolalla ja mustapippurilla sekä oliiviöljyllä. Laita nokareita ricottajuustoa sinne tänne pinnalle.


Saksanpähkinä-Aurapizza 
100 g saksanpähkinöitä karkeaksi rouhittuna
100 g Aurajuustoa
mozzarellaraastetta
oliiviöljyä

Rouhi saksanpähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Levitä mozzarella kohonneen pohjan päälle ja paista uunin alatasolla, kunnes pohja on kypsä. Ota pelti uunista, lisää Aurajuusto ja pähkinärouhe ja paista vielä hetki keskitasolla. Lorauta valmiin pizzan päälle tilkka oliiviöljyä.

- Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...