perjantai 24. marraskuuta 2017

Kookosriisipuuro ja karamellisoidut persimonit

Joulunajan puurokauden saa jo startata! Riisipuuro keitetään tällä kertaa kookosmaitoon, mikä tuo siihen kevyesti aasialaisen vivahteen ja muistuttaa aiemmin tekemääni Sticky Rice -jälkiruokaa. Puuro sopii niin tuhdiksi aamupalaherkuksi kuin jälkiruoaksi pieninä annoksina. Ohjeen puuroon löysin Samasta padasta -kirjasta, jossa puuro tarjottiin marjojen kera.


kookosriisipuuro karamellisoidut persimonit ruoka resepti mallaspulla

Persimonit ovat tulleet ryminällä kauppojen vakiohedelmäkalustoon näin syksyisin. Makeat, melko miedot hedelmät taipuvat moneen kokkailuun salaateista jälkiruokiin. Voissa ja sokerissa karamellisoiden niistä syntyy kiva ja värikäs yhdistelmä kookosriisipuuron pariksi.

kookosriisipuuro karamellisoidut persimonit ruoka resepti mallaspulla

Kookosriisipuuro
6 dl vettä
2 dl puuroriisiä
6 dl kookosmaitoa
ripaus vaniljajauhetta
0,5 tl suolaa

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää riisi. Keitä pari minuuttia ja lisää kookosmaito. Hauduta puuroa kannen alla 40-45 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta lopuksi vaniljalla ja suolalla.


Karamellisoidut persimonit
2 kypsää persimonia
1 rkl voita
1,5 rkl fariinisokeria
0,5 tl kanelia

Pese persimonit, kuivaa ja pilko lohkoiksi. Sulata voi ja fariinisokeri paistinpannulla ja lisää persimonit. Paista keskilämmöllä 5-10 minuuttia, kunnes hedelmälohkot pehmenevät ja karamellisoituvat kevyesti. Mausta lopuksi kanelilla.

kookosriisipuuro karamellisoidut persimonit ruoka resepti mallaspulla


- Pulla

2 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta!
    Persimonit ovat kyllä suurta herkkuani :) Ja etenkin puuron päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä puolestani en heti oikein lämmennyt näille etelän hedelmille, mutta tämä yhdistelmä on kyllä hyvin toimiva!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...