keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Munakoisovuoka & Gastronaatti2

* Kirja saatu kustantaja No Tofu Publishingilta.


munakoisovuoka munakoiso gastronaatti mallaspulla kasvisruoka


Kolme vuotta sitten ilmestyi Maku-lehden päätoimittaja Satu Koiviston kirjoittama ruokakirja Gastronaatti – eli kuinka rakastua rippeisiin. Tänä syksynä kirja sai jatkoa kakkososalla, jonka alateemana on Kuinka rakastua ruoanlaittoon. Molempien kirjojen taustalla on Satun ruokafilosofia, jonka mukaan ruoanlaiton ei tarvitse olla ikävää, aikaavievää tai stressaavaa. Sen sijaan muutaman pohja-ajatuksen ymmärrettyään pystyy loihtimaan hetkessä herkkuja joka arki-illalle oman ruokakaapin sisällöstä, sesongit ja satokauden raaka-aineet huomioiden. Kantavana ideana on ketjuttaminen: sen sijaan, että joka päivä valmistaisi yhden uuden ruoan, joka syötäisiin kerralla pois, valmistellaan esimerkiksi viikonloppuna raaka-aineita useampaa tulevan viikon annosta silmällä pitäen. Maaniseksi paahtajanaiseksi itseään kutsuva Satu kannustaa esimerkiksi paahtamaan kerran viikossa ison kasan vihanneksia ja juureksia, joita voi sitten hyödyntää viikon mittaan eri ruoissa. Tämä vähentää merkittävästi ruoanlaittoon kuluvaa aikaa, kun jääkaapista löytyy puolivalmiita raaka-aineita jo entuudestaan.

Jo ensimmäinen osa, joka keskittyi hävikin vähentämiseen ja edellispäivien jämien kekseliääseen hyödyntämiseen, iski lujaa, ja moni kirjan ohjeista on jäänyt vakiokäyttöömme (katso esimerkiksi salaatti ihanista uunikuivatuista tomaateista tai supermajoneesi, joka syntyy parissa sekunnissa ja maustaa kehittämämme kreolilaisen perunasalaatin). Niinpä postin tuodessa minulle kakkososan liimauduin kirjan sivuihin nenä kiinni. 

munakoisovuoka munakoiso gastronaatti mallaspulla kasvisruoka

Uudessa kirjassa on joka kuukaudelle valittu oma raaka-aineensa, joka juuri sillä hetkellä on parhaimmillaan ja myös edullisimmillaan. Tästä raaka-aineesta löytyy sitten useampi resepti, jotka taipuvat niin arkeen, juhlaan, leivontaan, herkutteluun kuin juomalasin drinkiksikin. Reseptit on höystetty Satun elämänmakuisilla tarinoilla, jotka luovat kotoisan tunnelman ja suorastaan potkivat innosta kiljuen kohti hellaa ja kauhanvartta. Kirjan kauniit ruokakuvat ovat Isyyspakkaus-blogin ja Satun miehen Tommi Koiviston käsialaa ja yksinkertaisen tyylikkäinä istuvat loistavasti kirjan olemukseen.

Nappasin ensimmäisenä kirjasta testiin munakoisovuoan, joka muistuttaa hyvin pitkälti jo entuudestaan blogistamme löytyvää juustoista tomaatti-munakoisopaistosta, tuota lihansyöjienkin sydämet sulattavaa herkkua. Jotta ruoka syntyisi työpäivän jälkeen nopsaan, munakoisokiekot kannattaa paahtaa etukäteen. Ne myös säilyvät nopeasti jäähdytettyinä jääkaapissa hyvinkin neljä, viisi päivää. Kastike syntyy kirsikkatomaateista, mutta voit käyttää siihen myös joko tavallisia tomaatteja tai kirsikkatomaattisäilykettä, jos hinta hirvittää. Tomaattisesongin aikana suosittelen kuitenkin lämpimästi tekemään kastikkeen kypsistä, tuoreista kirsikkatomaateista, jolloin maku on ylimmillään. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kevätsipulia, mutta korvasin sen itse tavallisella, pienellä keltasipulilla.

munakoisovuoka munakoiso gastronaatti mallaspulla kasvisruoka

Munakoisovuoka kannattaa tehdä melko pieneen astiaan, jotta saat tehtyä riittävän monta kerrosta munakoisokiekoista, tomaattikastikkeesta sekä mozzarellasta. Lopputulos on niin herkullinen, ettei kauneinkaan kuva voi sitä välittää. Lupaathan testata tämän, sillä vannon, ettet tule pettymään!


Munakoisovuoka

4 annosta

600 g munakoisoja
1 tl suolaa
0,75 dl öljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
500 g kirsikkatomaatteja
0,5 tl suolaa
rouhaisu mustapippuria
1 dl parmesaania raastettuna
1 pallo mozzarellaa

Pese munakoisot ja leikkaa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado ne yhteen kerrokseen pellille leivinpaperin päälle ja ripottele päälle suolaa. Anna munakoisojen hikoilla puolisen tuntia, jonka jälkeen huuhdo ja kuivaa ne huolellisesti. Pyörittele munakoisot öljyssä ja paahda 175-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes ne ovat paahtuneet kauniin värisiksi. Jos et käytä munakoisoja heti, jäähdytä ne nopeasti ja säilytä jääkaapissa rasiassa.

Tee kastike. Hienonna sipuli ja kuullota öljytilkassa. Lisää kirsikkatomaatit, suola sekä mustapippuri ja anna porista kymmenen minuuttia.

Kokoa ruoka pienehköön uunivuokaan. Aloita tomaattikastikkeella ja laita päälle munakoisokiekkoja. Tee kerroksia, kunnes ainekset on käytetty. Revi päälle mozzarella sekä ripottele parmesaaniraastetta.

Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut. Anna vetäytyä vartti ennen syömistä.

munakoisovuoka munakoiso gastronaatti mallaspulla kasvisruoka

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...