perjantai 6. joulukuuta 2019

Limesilakat joulupöytään

Joulu tulla jolkottaa! On aika miettiä, mitä joulupöydässä tänä vuonna olisi. Kinkusta viis, kalat kaikkinensa ovat minun herkkuani ja mitä useampaa sorttia, sitä parempi. Graavilohen ja valkosipulisilakoiden kuningasasemaa ei mikään horjuta, mutta sivurooliin sopii monenlaiset kalaherkut. 


Silakka on otollinen aines monenlaiseen maustamiseen ja marinointiin. Koska valkosipulisilakat tarjotaan tuhdin kermaisessa kastikkeessa, niiden seuraksi sopii jokin kevyempi ja raikkaampi. Limettiset maustesilakat ovat pirteän kirpsakoita ja maistuvat sekä perunoiden kera että saaristolaisleivän päällä. Kokeilisitko näitä tänä jouluna?



Limesilakat
3 kpl limeä
2 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
1 tl kokonaisia maustepippureita
500 g silakkafileitä
1 rkl merisuolaa
10 kpl kaffirlimenlehtiä

Pese limet hyvin juuresharjalla ja raasta niiden kuori ohuelti. Tarvitset kuorta kaksi teelusikallista. Purista niistä myös mehu.

Laita vesi, etikka, sokeri, limemehu ja -kuori sekä maustepippurit kattilaan. Kiehauta ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Poista silakoista selkäevät saksilla ja lado ne nahkapuoli alaspäin leikkuulaudalle. Ripottele suola kalojen päälle ja kääri ne rullalle. Asettele rullat vuorotellen kaffirlimenlehtien kanssa pieneen lasipurkkiin.

Kaada jäähtynyt liemi purkkiin ja anna maustua jääkaapissa vähintään vuorokausi.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...