lauantai 11. toukokuuta 2019

Prinsessa Estellen kakku

Tiesitkö, että Ruotsin pikkuprinsessa Estellellä on ihkaoma kakkunsa? Opin tämän lukemalla mainion uutuuskirjan Kära Sverige - Ruotsalainen ruokakirja, jonka on kirjoittanut suomalainen toimittaja Elna Nykänen Andersson. Hän on asunut jo yli 20 vuotta Ruotsissa, ja uudessa kirjassaan tuo ruotsalaiset herkut myös meidän kokeiltavaksemme.

prinsessa estellen kakku

Perinteinen prinsessakakku on yksi suosikeistamme ja löytyy myös blogistamme. Sen alkuperäinen resepti on kirjattu vuonna 1941 ilmestyneeseen Prinsessornas Kokbok -kirjaan, jonka kirjoittaja Jenny Åkerström omisti teoksen Tanskan, Norjan ja Belgian silloisille prinsessoille ja omille oppilailleen. Kullakin prinsessalla oli kirjassa myös omat nimikkokakkunsa. Kuninkaallisilla kakuilla on siis pitkät perinteet länsinaapurissa.

Ei siis ihme, että prinsessa Estelle (ja myös hänen nuorempi veljensä Oscar) ovat saaneet omat kakkunsa. Estellen kakun on luonut tukholmalainen NK-tavaratalon leipomo ja se kuuluu myös Nykänen Anderssonin suosikkeihin. Sokerikakkupohjan sisään lusikoidaan vadelmamoussea sekä kermavaahtoa, reunoille tulee vaaleanpunaista marsipaania ja päällinen koristellaan pehmeällä italialaisella marengilla. 

En ollut aiemmin tehnyt italialaista marenkia, ja touhua varten täytyi käydä ostamassa sokerilämpömittari. Italialainen marenki eroaa perinteisestä ranskalaisesta marengista siten, että valkuaiset kypsyvät kuuman sokeriliemen ansiosta. Näin ollen marengista tulee kestävää ja se pysyy kauniina pursotuksina kakun päällä. Valmis marenki myös säilyy jääkaapissa parikin päivää hyvänä. Kannattaa siis uskaltautua kokeilemaan!

Alkuperäisessä ohjeessa kerman kokonaismäärä oli huikeat kuusi desilitraa ja minulla ainakin jäi sitä runsaasti yli, vaikka kuinka yritin sitä reilulla kädellä levittää kakun sisään. Näin ollen vähensin hiukan määrää alla olevaan reseptiin. 

Marengin ohjeen otin Sanna Mansikkamäen Muna-kirjasta, jota luin yhtä aikaa tämän ruotsalaisen keittokirjan kanssa. Sanna kehui marenkiohjeensa takuuvarmaksi, joten hiukan epävarmana päätin luottaa häneen. Laitan alle siis Muna-kirjan marenkiohjeen.

Kirjan ohjeessa kakkupohjia ei kostutettu lainkaan, mutta koska itse pidän hyvin kosteista kakuista, kostutin pohjat kevyesti maidolla.

prinsessa estellen kakku

Prinsessa Estellen kakku

Sokerikakkupohja:
75 g voita
1 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta


Kostutus:
1,5 dl maitoa

Vadelmamousse:
250 g kotimaisia vadelmia
1 dl hyytelösokeri multia
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaa


Kokoaminen:
2,5 dl kermaa
250 g vaaleanpunaista marsipaania


Italialainen marenki:
3 valkuaista
1 dl vettä
2,5 dl sokeria

Aloita pohjasta. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halkaisija noin 22 cm). Sulata voi ja kaada joukkoon maito. Anna seoksen jäähtyä.

Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon voi-maitoseos sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 25-35 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kumoa ja anna pohjan jäähtyä.

Tee vadelmamousse. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella ja siivilöi kivet pois. Laita sose kattilaan ja kiehauta hyytelösokerin kanssa. Lisää joukkoon vaniljasokeri.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Kun vadelmahyytelö on jäähtynyt ja alkanut jämäköityä, kääntele kerma joukkoon.


Kokoa kakku. Vatkaa kerma vaahdoksi. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja laita alin pohja tarjoiluvadille. Kostuta maidolla ja levitä päälle osa kokoamiseen tarkoitetusta kermavaahdosta. Nosta seuraava kakkulevy päälle ja kostuta sekin. Levitä päälle vadelmamousse ja nosta ylin pohjalevy päälle. Kostuta sitä kevyesti ja levitä loppu kermavaahto kakun päälle ja reunoille kevyesti, jotta marsipaani tarttuu paremmin kiinni.

Kauli marsipaani tomusokeroidulla alustalla pitkäksi, reunan levyiseksi suikaleeksi. Kiedo kakun ympärille. Voit tehdä reunuksen kahdessa osassa, jolloin se on hiukan helpompaa. Yritä kiinnittää reunukset nätisti toisiinsa. Voit myös piilottaa yhdistämiskohdan marenkipursotuksilla myöhemmin.


Tee marenki. Erottele valkuaiset tarkasti niin, ettei joukkoon mene yhtään keltuaista. Laita valkuaiset puhtaaseen teräskulhoon tai yleiskoneen kulhoon. Suosittelen yleiskonetta, jolloin saat kädet vapaiksi, mutta homma onnistuu myös sähkövatkaimella. Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi ja jätä odottamaan sokeriliemen kypsymistä.

Laita vesi ja sokeri kattilaan ja pane sokerilämpömittari mukaan. Keitä sokerivesiliuosta noin 5-10 minuuttia, kunnes mittari näyttää 120 astetta. Kaada sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vaahtoa kovasti vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes seos on hyvin paksua. Jatka vatkaamista vielä pienellä teholla, kunnes marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

Levitä lusikalla tai pursota kakun päälle. Voit ruskistaa pinnan tohottimella tai nopeasti uunin grillivastusten alla.

prinsessa estellen kakku

- Pulla

4 kommenttia:

  1. Kaunis kakku!! <3 Ja kiitos kirjavinkistä - tuo pitääkin laittaa etsintään. Juuri tultiin ruotsista lomamatkalta, ja aika monet prinsessakakun palat tuli syötyä. On se vaan niin hyvää! Käytiin ihmettelemässä Sollidenin linnan liepeilläkin. Siellä on myös kahvila, jossa ehkäpä olisi saattanut tätä kakkua olla tarjolla (?), mutta koska olin koiran kanssa jalkaisin liikkeellä ja keli oli vähän kehno, jäi kahvila tällä kertaa väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sollidenissa en olekaan päässyt vielä käymään, mutta nyt täytyy laittaa se reissuvinkkilistalle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...