keskiviikko 23. elokuuta 2017

Japanilaiset juustotortut à la Bake

Siitä on jo reilusti yli vuosi, kun palasimme Hongkongista ja lähes yhtä pitkään on kulunut, kun viimeksi maistoimme japanilaisia juustotorttuja. Orastava juustotorttufanituksemme onkin joutunut koetukselle, jota piti lopulta helpottaa vääntämällä itse kyseisiä leivonnaisia.



bake juustotortut japani Bake mallaspulla leivonta resepti cheese tart


Kuten aikaisemmassa jutussa mainitsimme, tykästyimme alun perin Japanista kotoisin olevaan ja Itä-Aasian suurimpiin kaupunkeihin levinneen Baken torttuihin. Bakesta liikkeenä tekee mielenkiintoisen se, että myynnissä on vain yhtä tuotetta, jota Hongkongissa paistettiin pienessä kopperossa viiden hengen voimin ja myytiin hyvällä provikalla jonossa odottaville ihmisille.

bake juustotortut japani Bake mallaspulla leivonta resepti cheese tart

Baken nettisivujen perusteella tuotteessa käytetään kolmea eri japanilaista tuorejuustoa, mutta luonnollisesti aivan kaikkia näitä ei Suomesta (tai muualta maailmasta) välttämättä löydy kovin helpolla. Seuraavassa onkin kotikutoinen, mutta aivan yhtä maistuva versio tortuista.

Emme olleet ainoat, jotka olivat pohtineet torttujen tekemistä, vaan ainakin Singaporen suunnassa asiaan oli jo perehdytty. Tämän reseptin nappasimme kyseisestä maasta tulevalta blogilta, mutta teimme omiin tarpeisiimme viidenneksen suuremman taikinan, jotta 12 kolon muffinssipelti tulisi täyteen.

bake juustotortut japani Bake mallaspulla leivonta resepti cheese tart

Ennen kuin ryhdyt puuhiin, yksi vinkki: varaa torttujen tekemiseen riittävästi aikaa. Sellainen 5-6 tuntia pitäisi riittää, riippuen kuin näppärä jauhopeukalo olet.

bake juustotortut japani Bake mallaspulla leivonta resepti cheese tart


Japanilaiset juustotortut

12 kpl

Taikina:
100 g kakkuvehnäjauhoja
20 g tomusokeria
50 g voita
1 munan keltuainen
0,5 tl maitoa

Juustotäyte:
150 g tuorejuustoa (käytimme täysrasvaista Philadelphiaa)
50 g mascarponea
20 g parmesaania
30 g voita
100 g maitoa
30 g tomusokeria
12 g maissitärkkelystä
1 muna
1 rkl sitruunamehua
0,25 tl vaniljatiivistettä (käytimme vaniljajauhetta)
max 0,25 tl merisuolaa
1 keltuainen voitelua varten

Aloita taikinasta. Siivilöi kakkuvehnäjauho ja tomusokeri suureen vatiin. Lisää voi kuutioina ja sekoita se jauhojen joukkoon. Lisää keltuainen ja sekoita. Lisää maito mukaan. Muotoile taikinasta pallo, kääri se kelmuun ja aseta jääkaappiin tunniksi.

Siirry juustotäytteen pariin. Yhdistä tuorejuusto, mascarpone, parmesaani, maito ja voi pienessä, kuumuutta hyvin kestävässä astiassa. Kuumenna suuremmassa kattilassa tai pannussa vettä hieman kuplivaksi ja laita pienempi astia sen sisään haudutusta varten. Sekoita juustotäytettä, kunnes kaikki on sulanut tasaiseksi massaksi. 

Lisää mukaan maissitärkkelys ja tomusokeri ja sekoita jälleen. Juustotäyte alkaa vähitellen tiivistyä. Lisää muna, vaniljatiiviste/jauhe ja sitruunamehu. Täyte tiivistyy entisestään. Maista ja lisää merisuolaa tarvittaessa voimakkaamman maun aikaansaamiseksi. Jäähdytä täyte.

Ota taikina jääkaapista ja kauli se ohueksi 3-4 mm paksuiseksi. Käytä halkaisijaltaan noin 7 cm (tämä toki riippuu siitä, minkälaisia paistoastioita käytät) ympyräistä muottia saadaksesi taikinasta palasia ja siirrä pohjat paistomuottiin. Painele varovaisesti taikina pohjaan ja reunoille ja töki haarukalla muutama reikä pohjaan. 

Paista torttupohjia 180-200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kannattaa olla varovainen paistamisen kanssa, jotta tortut eivät paistu liikaa tässä vaiheessa, sillä ne menevät uuniin uudestaan hetken päästä. Jäähdytä tortut ja irrota ne tämän jälkeen varovaisesti muoteista.

Täytä tortut juustotäytteellä ja voitele kokonaisuus munan keltuaisella. Paista torttuja vielä 230-250 asteisessa uunissa 6-7 minuuttia.

Tortut maistuvat niin lämpiminä kuin jäähtyneinäkin.

bake juustotortut japani Bake mallaspulla leivonta resepti cheese tart

- Mallas

2 kommenttia:

  1. Waude, näitä täytyy testata ehdottomasti! Kopsaan ohjeen talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin sua näiden torttujen kohdalla, että voisivat sulle sopia hyvin Aasia-fanina :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...