perjantai 28. heinäkuuta 2017

Puutarhurin piirakka

Lapsena sain naapurintädin leipomaa Puutarhurin piirakkaa, johon ihastuin niin kovasti, että pyysin häneltä reseptiä. Mikään leivontaintoilija en silloin todellakaan ollut: olin tehnyt lähinnä nakkipiiloja ja marjamuffinsseja pari kertaa, siinä kaikki. Puutarhurin piirakassa sen sijaan oli jotain magiaa, että ohje oli saatava myös itselle. Terveisiä vaan Päiville, jos satut tätä joskus lukemaan! :)



puutarhurin piirakka kasvispiirakka leivonta mallaspulla

Parikymmentä vuotta myöhemmin leivoin piirakan ensimmäistä kertaa itse ja edelleen se maistuu hurjan hyvältä – ottaen vieläpä huomioon, että pohjassa on inhokkimaustettani rakuunaa ja täytekin koostuu yksinkertaisesti vain suikaloiduista kasviksista (myös juuriselleristä, josta en tiennyt tätä ennen pitäväni). Rakuunaa ei kuitenkaan kannata jättää pohjasta pois, sillä se sekä kasvisliemi tuovat pohjaan oman erityisen makunsa sekä rakenteensa. Toisin kuin yleensä suolaisissa piirakoissa, tämän tortun pohja on ohut ja rapea, joten paloja on helppo syödä vaikka sorminkin. Täytettä puolestaan kannattaa olla runsaasti, jotta piirakasta tulee mehevä.

puutarhurin piirakka kasvispiirakka leivonta mallaspulla

Puutarhurin piirakka

Pohja:
150 g voita
50 g juustoraastetta
2 tl rakuunaa
1 rkl kuumaa vettä
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kasvislientä

Täyte:
3 dl kutakin ohuina suikaleina/tulitikkuina: 
porkkanaa, valkokaalia, juuriselleriä ja purjoa
voita paistamiseen
0,5 dl kermaa
suolaa, pippuria, oreganoa

Tee pohja. Sekoita kuivattu rakuuna kuumaan veteen ja anna maustua vähintään viisi minuuttia. Keitä ja jäähdytä kasvisliemi.

Nypi rasva, juustoraaste ja jauhot murumaiseksi ja lisää rakuunavesi sekä kasvisliemi. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kuullota suikaloidut kasvikset voissa pehmeiksi, lisää kerma ja mausta. Anna jäähtyä hetki.

Taputtele taikina leivinpaperoidulle pellille ja lusikoi täyte päälle. Voit kääntää reunat kevyesti täytteen päälle ja voidella ne munalla halutessasi. Paista 225 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Tarjoa lämpimänä, maistuu myös viileänä.

puutarhurin piirakka kasvispiirakka leivonta mallaspulla

- Pulla

3 kommenttia:

  1. Tämä on niiiiin herkkupiirakka, kiitos kun laitoit ohjeen tänne saataville.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, todella hewwkkupiirakka.

    VastaaPoista
  3. Ihana, maukas piirakka, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...