lauantai 27. toukokuuta 2017

Pienen perheen vadelmajuustokakku paahdetulla valkosuklaalla

Kakkuhammasta kolottaa, mutta valtava monen hengen juustokakku ei tunnu hyvältä idealta? Pienelle perheelle mukavasti sopiva vadelmajuustokakku on omiaan tällaiseen hetkeen. Kakku valmistuu pieneen, 18 senttiä halkaisijaltaan olevaan vuokaan, jolloin siitä syö kunnon kimpaleet kuusi herkkusuuta, mutta kahdeksan henkeä saa myös mukavat annospalat. Pienen perheen kahvihetki parille päivälle on kuitattu tällä.


vadelmajuustokakku vadelma juustokakku kakku paahdettu valkosuklaa leivonta mallaspulla

Nappasin apua reseptin ainesosasuhteisiin Unelmaa leipomassa -blogista, jossa kakusta valmistui omenainen juustokakku. Omenan sijaan halusin kakkuuni mukaan vadelmia, sekä täytteeseen tuorejuuston muodossa että pinnalle tuoreina marjoina. Tämä resepti kannattaakin pistää talteen elokuuta odottaen, jolloin metsävadelmien sesonki on toivon mukaan parhaimmillaan.

Kakun ehdottomasti paras kohta on vadelmien ohella valkosuklaa, joka paahtuu kakun pinnalla kullanruskeaksi ja maultaan toffeemaiseksi. Toffeen, vadelman ja täyteläisen juustokakun yhdistelmä on vertaansa vailla!

vadelmajuustokakku vadelma juustokakku kakku paahdettu valkosuklaa leivonta mallaspulla


Vadelmajuustokakku paahdetulla valkosuklaalla

8 palaa

Pohja:
75 g digestivekeksejä
30 g voita sulatettuna

Täyte:
300 g vadelmatuorejuustoa
150 g ranskankermaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl maissitärkkelystä
1 kananmuna
0,5 dl maitoa/kuohukermaa
1 dl vadelmamarmeladia

Kuorrutus:
100 g valkosuklaata
25 g voita
0,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaurahiutaleita
1 rkl sokeria

Pinnalle:
tuoreita vadelmia
kinuskikastiketta

Tee pohja. Murskaa keksit monitoimikoneessa ja muovipussissa kaulimella päältä painellen. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 18 cm:n irtopohjavuokaan ja painele keksimuruseos tiiviisti pohjalle. Nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto, ranskankerma sekä sokeri. Lisää maissitärkkelys siivilän läpi ja sekoita. Sekoita joukkoon myös muna ja maito/kuohukerma. Kaada täyte pohjan päälle. Lusikoi nokareita vadelmamarmeladia sinne tänne täytteen joukkoon ja sekoita veitsenkärjellä kevyesti sekaisin. Marmeladin ei tule sekoittua täysin täytteen joukkoon, vaan jäädä sattumiksi.

Rouhi valkosuklaa karkeahkoiksi paloiksi ja nosta täytteen päälle. Sekoita pehmeän voin joukkoon vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja sokeri ja ripottele suklaamurujen pinnalle. Paista kakkua 160-asteisen uunin alatasolla 45-60 minuuttia, kunnes valkosuklaat ovat kevyesti ruskistuneet (jos ne ruskistuvat turhan nopeasti, peitä kakku leivinpaperilla). Kakun keskusta saa jäädä tytiseväksi, sillä se jähmettyy jäähtyessään. Nosta jäähtymään ja jäähdyttyään anna olla jääkaapissa mieluiten yön yli.

Koristele kakku vadelmilla ja kinuskikastikkeella.

vadelmajuustokakku vadelma juustokakku kakku paahdettu valkosuklaa leivonta mallaspulla

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...